Miksi en ikinä opi(sanomaan ei)?

Yleensä maanatait ovat aivan tavallisia arkipäiviä,mutta tänään minua on risonut oikein urakalla.Mikä siis on sellainen asia,joka on saanut minut näin suunnattomasti ärsyyntymään?No ihan oma liika kiltteyteni!

 

Miksi en vain koskaan opi sanomaan ei, ja lupaudun tekemään asioita,joissa kukaan ei varmasti auttaisi itseäni,mikäli tilanne olisi toisinpäin?

 

Ensinnäkin,lupauduimme hoitamaan koiraa, jota olemme hoitaneet ennenkin, eikä koskaan ongelmia ole ollut.Muutamaa päivää ennen koiran saapumista tippui pommi.Tämä järjestelyhän sitten kestäisi ”vain ja ainostaan” 2-3kuukautta! (ennen viikon tai kaksi)Ja enäähän ei siinä vaiheessa ilennyt kieltäytyä,luvattu mikä luvattu.

 

Eilen myös luoksemme saapui uusioperheemme vanhempaa jälkikasvua,koska on hiihtoloma.Samalla hetkellä,kun saavuimme kotiin lapsi ilmoitti olevansa koko viikon meillä. Eihän näissä järjestelyissä muuten olisi mitään,mutta kukapa meillä sitten hoitaa yhteisen jälkikasvumme,hoitokoiran,toisen jälkikasvun,kodin,kaupassakäynnin,ruoan valmistuksen,yövalvomiset,päivällä lastenhoidon ja muut?No MINÄ tietenkin.Helppohan toisen on luvata,kun työpäivän jälkeen voi vain hautautua koneelle pelaamaan mistään muusta välittämättä.Tämä ärsyttää suunnattomasti.

 

Hiihtolomaansa viettämään tullut tättähäärä on myös varsin hanakka ilmaisemaan omat mielipiteensä ja jankkaamaan ja vänkäämään josko saisi periksi.aamulla ennen yhdeksää mulle ilmoitettiin,että hän lähtee naapuriin leikkimään.PISTE!Siinähän sitten menee…

 

Voi kuinka helppoa olisi,jos minä voisin vain joskus ilmoittaa,että lähden pariksi tunniksi edes pois.Mutta kun ei.Eilen hdin kauppareissua varten vaain autoon istua,kun mies jo soittaa ”Tää itkee!Missä se tutti on?!?”Paletti siis meinaa kaatua jo alle 2 minuutin poissaolooni.

 

Yhteisemme on päättänyt huutaa ja kiukuta lähes aamusta asti järkyttävää unta vastaan tappelevaa itkuaan.Hiihtolomalainen soitti äsken naapurista ja kysyi onko jo ruokaa,ja miksi ei ole,kun pitäisi olla jo.Ei hällä nälkä ole,mutta hän haluaa!!!Ei prkl!Hoitokoira paskoi keskelle pihaa ja haukkuu ja murisee ilmalämpöpumppua yötäpäivää..Että mä kärsin!:D

 

Oikeastaan olisin halunnut olla tämänkin viikon edes osittain ihan vain rauhassa,koska mieheke katoaa taas lähes kahdeksi viikkoa töihin muihin maisemiin.Syntymäpäivienikin viettäminen ja todella harvinainen yhteinen VAIVALLA ennalta järjestetty  aika kerran 4 kuukauteen meni perseelleen.MAHTAVAA!Oma ensi viikolle suunniteltu pienimuotoinen minun ja ipanaisen yhteinen hiihtolomareissu mummolaan karahti karille,koska meillähän on hoitokoira!Ja tokihan voisin kuulemma vahtia myös kolmattakin uusioperheemme lapukaista sitten loppuviikosta,juuri kun sain viikonlopuksi järjestettyä vieraita myttyyn menneiden synttärisuunnitelmien vastapainoksi.

 

Onko muissa uusioperheissä tätä,että se on aina loppujen lopuksi äitipuoli,joka saa aina hoitaa kaiken ja jättää omat asiat ja menot toiselle sijalle?Mieskin on viikon ja tulevan viikonlopunkin töissä,ja niistäkin 3 päivää muualla.Silti minun vain pitäisi jaksaa hoitaa kaikki…Ei kai päävastuu voi aina olla vain ja ainoastaan minulla?Eikö se ole lasten isällä näinä viikkoina/viikonloppuina?

 

Edes kerran haluaisin olla itsekäs.sanoa EI!En vain osaa ja pysty.Muutenhan alkaisi heti hlvetillinen mökötys ja pahan puhuminen,jota en varsinkaan jaksa!

 

Pahoittelen typerää ja lapsellista valitustani,mutta minua rassaa.rassaa oikein isolla R:llä!

 

 

Kommentit (2)
  1. Tsemppiä! Itse olen kahden murkkuikäisen äiti, siltä osalta ymmärrän tunteesi. Kaikkihan me välillä räjähdellään :). Muista pitää huolta omastakin jaksamisestasi, niin silloin itsekin jaksaa paremmin.

    jaksetaan.

  2. Huh, miten raskaalta kuulostaa. Voimia ja rohkeutta sanoa myös että nyt riittää.

    Itselläni on vähemmän hoidettavia, mutta silti välillä räjähtelen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *