Kuinkä äkäpussi kesytetään?

Tämä aamu vaikutti varsin lupaavalta. Lapsoseni loisti iloisena kuin se kuuluisa Naantalin aurinko. Pikkuhiljaa auringon eteen alkoi kuitenkin kasaantua tummia pilviä.

Uloslähtöä tehdessämme pukeminen oli varsin mahdotonta. Neiti suuttui,kun en antanut kääntyillä ja ryömiä.Haalarin pukeminen kävi työstä ja neiti kiukutteli minkä ehti.

Pihalle päästyämme ajattelin vaunujen rauhoittavan,kuten aina ennenkin.Ei,tällä kertaa raivari vain yltyi vaunuihin asettelun jälkeen.Lähdin tarpomaan osittain ummessa olevaa tietä lapsen kitistessä ja natistessa vaunuissa.Seuraavana risteyksessä eteen aukesi vesieste.Siitähän ei tietenkään päässyt yli kastelematta kenkiään.Lumi pakkautui jalkakäytävällä vaunujen renkaisiin ja loppujen lopuksi jostain ilmestyi perään traktori,jota tietenkään en mahtunut korkeiden penkkojen takia väistämään.Joku pappa körötteli aura kantapäissäni kiinni usean sadan metrin matkan.Hittoako se edes jalkakäytävällä teki???

Vaunusta kuuluva raivoaminen oli jotain ihan älytöntä.Ei auttanut muu,kuin napata lapsi hetkeksi syliin ja kantaa sylissä toisella kädellä vaunuja loskaisella tiellä lykkien.Käsien väsyttyä päätin nakata nyytin takaisin kieseihinsä kiukuttelusta huolimatta.No,viimeiset 300 metriä ennen kotia ipana sitten rauhottui viimein,suostui jopa nukkumaan pihalla 10 minuuttia.Olin vajaan 40 minuutin lenkistä täysin puhki.(Ja kuntoilunhan pitäisi olla nautinto ja piristää,eikö?)

4,5 kk vanhasta asti meillä päiväunet ja iltaisin nukkumaan meneminen ovat olleet täysiä mahdottomuuksia.Kieritään,pyöritään,kitistään ja tapellaan unta vastaan,vaikka olisi kuinka väsynyt tahansa.Se huuto,ritinä ja rätinä,joka noin pienestä voi lähteä on kyllä sanoin kuvaamatonta,joskus jopa ärsyttävää.”Minä olen jo iso,ei minun tarvitse nukkua,olenhan jo 6,5kk!”

Nyt jäinkin suu ammolleen,kun sain hetki sitten ipanan asettumaan omaan sänkyynsä PÄIVÄUNILLE! Ei pinnasänky ole siihen touhuun kelvannut enää aikoihin,saati sitten,että pitkään aikaan oltaisiin nukahdettu ilman julmettua karjumista.Saanko siis viimeinkin juoda jo 2 tuntia sitten kylmettyneen aamukahvini rauhassa?:)

Olen myös ollut huomaavinani pienenlaisen eroahdistuksen nostavan päätään.Ennen ipana viihtyi iskän kanssa kauppareissujeni ajan,koskaan ei ollut ongelmaa.Päinvastoin.Nykyisin jumalaton huuto kuulema alkaa heti,kun paiskaan oven kiinni ja auton perävalot häviävät pihasta.Mitä mitä mitä?

Ihmettelen myös lapseni suunnatonta vieraskoreutta. Mummolareissuilla ollaan kyllä kuin aurinko,eikä itketä kertaakaan koko aikana.Ei edes väsyneenä. Mutta mitenkäs sitten onkaan kotona,kun ollaan päivisin kahdestaan? Välillä jopa viikko yötä päivää..No,itku parku kiukku vähän joka asiasta,vaikka leikin,sylittelen ja huomioin lastani mahdollisuuksien puitteissa niin paljon,kuin vain yksin voin.(Pakkohan minunkin on käydä vessassa,syödä tai hakea posti).

Välillä mietin kummalta meistä tuon luokan temperamentti on lapseen siirtyny.Itsekin tosin lämpeän varsin vähillä puilla,mutta ipana on jo aivan pienestä asti tehnyt oman tahtonsa varsin selväksi.Kaiken on tapahduttava heti,eikä hetken päästä.Mieluummin jopa aikaisemmin kuin heti..Ehkä se menee tosiaan niin,kuten neuvolassa sanottiin..Sille lapsi eniten kiukkuaa,joka on tärkeä ja ketä lapsi varauksetta rakastaa.Meillä siis ilmeisesti minä ja myös iskä.

Välillä tuntuu,että voisi repiä hiukset päästä ja jyrsiä jo moneen kertaan syödyt kyntensä taas uudestaan. Eihän vauva mitään mahda käytökselleen,ja väsyneenä kaikki tuntuu vähän suuremmalta kuin onkaan..Tömmöisinä päivinä se surullisen kuuluisa paskaäitifiilis on enemmän,kuin taattu!:D