Viimeinkin..

Viimeinkin sain aikaiseksi perustaa pitkään haaveilemani blogin,jonne voi vuotaa niitä enemmän ja vähemmän mukamas tärkeitä pohdintoja,joita nuoren(?)äidin pää suoltaa jatkuvalla syötöllä.

 

”Minusta ei tule ikinä äitiä!”uhosin vielä vajaat pari vuotta sitten.”Kohtalo”kuitenkin puuttui peliin ja eräänä heinäkuisena yönä 2012 kuulin synnytyssalissa pienenpienen tyttöni rääkäisevän aivan jumalattoman ponnekkaan ensihuutonsa.Älä koskaan sano ei koskaan…

Niin minustakin vain tuli äiti.Minusta tuli juuri sen ihmistyypin kaltainen,jota en ennen voinut sietää.Täällä minä nytkin istun tukka takussa,04 litran kahvikuppi kourassa,housut soseessa ja muussa epämääräisessä möhnässä,ja koitan samalla saada sylissä kiemurtelevaa ipanaa rauhoittumaan ja istumaan nätisti.

Ennen kovasti mietin,miksi suurin osa naisista muuttuu harmaiksi verkkareissa kulkeviksi muumioiksi saatuaan lapsen..Nyt ymmärrän sen täysin!Enää ei vain ole aikaa,ja vaikka olisikin,niin silloin syvennytään johonkin niinkin tärkeään kuin juomaan sitä jo aikaa sitten viilentynyttä kahvia,jonka on kaatanut kuppiin jo aamulla.

Entäs missä ovat ne ehjät yöt?Missä on aika,jolloin sai nukkua vaikka 14 tuntia putkeen jos huvitti?Onko sellainenkin oikeasti ollut joskus olemassa?Kuinka ihmeessä lapseeni on ikään kuin ajastettu jokin raivokohtausanturi,joka laukeaa aina silloin,kun äiti haluaisi kerrankin kammata tukan ja laittaa vähän naamaansa?:D Tai kun äiti koittaa saada jotain aikaiseksi,vaikkapa vain siivota..Ei tule mitään..Näitä varmasti jokainen äiti miettii päässään:)

Mammalomalla päivät menevät sekaisin niin,että neuvolaankin mennään vahingossa vourokausi etuajassa :D Muutenkin pää tuntuu olevan täynnä reikiä ja vuotavan kuin seula.Kaupasta palatessa on mukava huomata unohtaneensa ostaa vaippoja,vaikka juuri niitä läksi vartavasten hakemaan..:D

Iltaisin lopen väsyneenä päivästä(vaikkei ole tehnyt juuri mitään)miettii vain keinoja,joilla saisi innokkaasti liikkuvan puolivuotiaan rauhoittumaan sänkyynsä.Hiki valuu niin äidiltä kuin lapseltakin sen iltajumpan ja nukkumattia vastaan taistelun kanssa.

Välillä kyrsii niin mahdottomasti,ettei järki riitä ymmärtämään.Silti en vaihtaisi yhtäkään itkuista tai kakanhajuista päivää pois tästä ajasta,jonka olen saanut viettää rakkaan pienen tyttömme kanssa.Ei siis pidä käsittää minua väärin kirjoitukseni perusteella:) Olen onnellinen äiti,vaikkakin välillä tuhottoman väsähtänyt,hassun näköinen takkutukkine ja sotkuisine vaatteineni:)