Asukuvaviikko, 6. päivä: sirkuspoika ja tomaattiäiti

Maanantaiaamun ohjelmassa oli uuteen mammakahvilaan tutustuminen, joten piti vähän tsempata pukeutumisen suhteen, etteivät ihan metsäläisiksi luule. Niinpä nuori miesmalli sai päällensä iik-ihastuttavat Lindexin Littlephantin kirahvibodyn, jonka ostin jo raskausaikana varastoon ajatellen, että se on 62-senttisenä ihan valtavan iso, ja saman firman salmiakkiruutuleggingsit. Tähtisukat Villervallan.

Sirkuspoika 160913.jpg

Kypsempi malli pukeutui tomaatinpunaiseen Peaks of Londonin imetyspuseroon, asuviikolla jo nähtyihin Henkkamaukan harmaisiin mammafarkkuihin ja lähiömme halpiskaupasta löytyneisiin kultakorkoisiin tekomokkaisiin saapikkaisiin. Korvissa ne aiemmin viikolla kaipailemani ketut.

IMG_0013.jpg

Mokkabootsit 160913.jpg

Kultakorko 160913.jpg

Kettokorvis 160913.jpg

Puseroa kyttäsin odotusaikana pitkät tovit, kun ei tohtinut ostaa mielestäni järjettömän kallista (no okei, pienissä erissä Britanniassa valmistettua) vaatetta ennen alennusmyyntejä. Aleen ei sitten tullut haikailemaani mustaa vesiputospaitaa, joten tuli ostettua oranssinpunainen: ei ehkä paras värisävy hipiääni vasten, mutta onpahan jotain vähän erilaista. Ja tietysti ostin sitten kaksi muuta mustaa imetyspaitaa samasta Peaksin alesta, joten se siitä rahansäästöstä. Enkä vielä edes mahdu niihin. (Kuka hiivatti suunnittelee imetyspuseron joustamattomasta puuvillasta? Stretchiä sen olla pitää.)

Illemmalla, kun olohuoneen lämpötila yhdistettynä lapsukaisen kitinään sai mutsin epäilemään, että jätkällä saattoi olla kylmä, keksin kaapista äitini minulle aikoinaan ompeleman froteepaidan. Taisin vetää sen pojun päälle nurinpäin, sillä muistelen narujen kuuluvan niskaan, mutta me pidimme sitä nyt villatakin korvikkeena. Olé, sanoi sirkuspoika bolerossaan. (Ja kitinän syyksi paljastui kakkapäivä – kaksi päivää Eddien sisäistä aikataulua etuajassa! Jopas nyt.)

Boleropoika 160913.jpg

Mammakahvilassa oli kivaa, ja sirkuspoikaamme kehuttiin sekä söpöksi että tyylikkääksi – result! 🙂 

 

muoti paivan-tyyli oma-elama
Kommentit (5)
  1. Noi kengät on ihanat! Onko kyseessä Forever21? 😉

     

    Toivottavasti kaikki menee teillä hyvin! Haleja täältä sateisesta Helsingistä!

    1. Kiitos! Ei ole, ihan nimettömästä ikialekaupasta meidän suburbiassa ne ostin. Mutta huomasin sittemmin, että esim. Russell & Bromleylla on ihan samanlaisia, eli noi mun on jotkut niitten rip-offit. Voi olla, että Forever 21:ssakin on samikset.

      Ihan hyvin menee, mitä nyt poitsu kiukuttelee ja syö nyrkkiään. Lääketieteellinen mielipide on jakautunut, että onko se simppelisti nälkää vai tekiskö tyyppi jo hampaita. Toivottavasti ei ihan vielä! 

      Mainiota syksyä teille! 🙂

      1. Ne ekat hampaat on kyllä todellinen mysteeri jokaiselle vanhemmalle 😉 Kyllä kai niitä hampaita voi tehdä useammankin kuukauden, ennen kuin valkoisia pilkahduksia suussa näkyykään. Tämä on siis meidän oma diagnoosimme aiheesta, ei suinkaan virallinen 😉

        Kiitos ja samoin (jos en jo toivottanut, en muista)!

  2. Tosi kiva tämä asukuvaviikko! Ja vielä saadaan ainakin yhden päivän asut nähdä, hienoa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *