Eddie 11 kk

Kuukausi aikaa ensimmäisiin oikeisiin synttäreihin! Mutsi yrittää epätoivoisesti hallita keulivaa mopoa, koska ”ihan simppelit bileet järjestetään, eihän tuonikäinen vielä niistä kuitenkaan mitään ymmärrä tai muista”. Just joo.

Yksitoistakuinen Eddie…

…liikkuu vieläkin kyynärpäätaktiikalla. Ei se taida oppia konttaamaan ikinä, ei. Vauhdikkaasti kyllä eteenpäin pääsee maha maassakin; hassunnäköistä vain, kun jässikkä on ikäisekseen tosi pitkä ja näyttää siten kommandotyyliin ryömiessään isolta jäbältä, joka on liian laiska juoksemaan. (Konttausasennossa kyllä on hytkytty jo aikapäivät, mutta liikkeelle ei Eddie siitä lähde.)

…tykkää seistä tuettuna ja vaatii päästä pystyyn koko ajan, muttei osaa vielä hilata itseään pystyasentoon. Maasta istumaan nousu sen sijaan käy jo ketterästi, samoin laskeutuminen siitä takaisin mahalleen.

…on noin viime viikolla alkanut haluta syödä itse. Ruokailut menevätkin nykyään enimmäkseen kahden lusikan systeemillä, ja voi sitä ylpeyden määrää, kun jäppisellä osuu (äidin puoleksi täyttämä) lusikka ja sen lasti suuhun asti. Tosin lusikka päätyy suuhun vielä aina väärin päin, joten ruoan on parasta olla jotain tarttuvaa. Joka päivä sormiruokaillaan jotain, mutta harvemmin kokonaisia aterioita. Lempiruokia on kaikki juustoisa, isin kana-omena-selleri-sipulimuhennos sekä jugurtti. Melkein kaikki ruoka menee alas, vain kurkku ja avokado jäävät pariin haukkaisuun. Ja Talk-Muruja jätkä söisi vaikka maailmaan tappiin asti. 

…tykkää vedestä, jota juodaan itse nokkamukista tai vanhempien avustuksella avomukista. Saa aamuisin maistaa tuoremehua äidin sormenpäästä ja on siitä haltioissaan. Maitoa kuluu edelleen kolmisen pulloa päiväsaikaan ja yksi aamuyöstä. Ei hajuakaan, kuinka vieroittaa poika aamuyön pullosta; nyt kokeilemme korvikkeen laimentamista niin, että parin viikon kuluttua se olisi pelkkää vettä. Katsotaan, meneekö huijaus läpi.

…on yksitoistakuukautispäivänsä kunniaksi saanut vihdoin viimein viime yönä viidennen hampaan! Melkein kolme kuukautta sitä mentiinkin neljällä. Tällä viikolla yöt ovatkin olleet aika rikkonaisia ja olen pari yötä nukkunut poitsun huoneessa valmiina hyssyttelemään ja lykkäämään tuttia suuhun, kun valitus alkaa. Jospa se nyt tästä rauhoittuisi. Hampaantuloon asti yöt menivät samalla kaavalla kuin ennenkin: iltakasista noin neljään, sitten pullo korviketta ja pari tuntia lisää unta palloon. Muutamana aamuna sain nukkua jopa yli seitsemään! 

…harjoittelee potalla (DotPotilla, tietysti) istumista pari kertaa päivässä, mutta on innostuneempi nakusillaan olemisesta kuin itse vessa-asiasta; on pissannut pottaan vasta pari kertaa (mistä tietysti kovasti kiitellään). Nou hätä, tarkoitus onkin vasta harjoitella. Ja onhan se aivan liikuttavan söpöä, kun nakupellemussukka istua kököttää nätisti potalla.

…rakastaa koskettelu- ja läppäkirjoja, äidin kasaamien tornien hajottamista, Lapin äidin kehtolaulua ja Ljuuli ljuulia, keinumista, liukumäkeä (vauvojen minisellaista), kaikkia ääntäpäästäviä ja pyörällisiä leluja, kännyköitä, iPadia, kaukosäätimiä, kuulakärkikyniä, paperia, keittiön kalkkikivilattiaa (jossa on pieniä fossiileja, siis kaikkea jännää katseltavaa), peilejä, musiikkia (lempilaulut: ”Pää, olkapäät, peppu, polvet, varpaat” suomeksi tai englanniksi, ”Row row row your boat” ja kaikki hytkyttelylaulut), ruohon nyhtämistä puistossa.

…ei rakasta vauvauintia. Meillä on menossa tosi raastava vaihe, jolle on nimikin: water wobbles. Aiemmin vettä ja uimista rakastanut Eddie saa nyt altaassa hepulit. Liittyy kuulemma itsenäistymiseen, oman tahdon muodostumiseen ja eroahdistukseen. Argh, harkitaan, jatkaako vai mitä tehdä.

…on alkanut pelätä hälytysajoneuvojen ääniä. Mun lontoolaisvauva, aiemmin ei lotkauttanut korvaansakaan! Myös julkisten vessojen käsienkuivauspuhallin aiheuttaa paniikkireaktion (kuten melkein kaikissa tuntemissani vauvoissa, mistä herää kysymys, miksi hemmetissä vaipanvaihtohuoneissa on niin usein puhaltimet eikä käsienkuivauspaperia?), eikä sähköhammasharjan äänikään ole kiva. 

…on tällä hetkellä toooosi kiinni äidissä. (Siinä osasyy blogihiljaisuuteenkin – ei vain ole aikaa istua sohvalla sen siunaaman hetkeä, että saisi ajatuksensa koottua.) Isi on ihan jees ja hänen kotiintulonsa päivän paras hetki, mutta muutoin ilman äitiä ei voi olla enää hetkeäkään. Tahtoo syliin koko ajan, syliin päästyään tahtoo heti pois. Leikkii iloisesti lattialla, jos äiti makaa reporankana vieressä, mutta auta armias, jos mutsi kehtaa siirtyä kahden metrin päähän sohvalle istumaan. No, vaihe se kai vain on tämäkin.

…sanoi viikon ajan jotakuinkin ”äiti”, sitten lopetti! Nyt hymyilee ilkikurisesti, kun maanittelen: ”sano äiti”. Muuten matkii sanojeni ensimmäisiä tavuja, jokeltelee kaksitavuisia vauvasanoja ja pärisee. 

…painoi viime viikon punnituksessa 9 760 grammaa ja käyttää 74- ja 80-senttisiä vaatteita. Jalat ovat edelleen mahtavan pitkät, 9-12-kuisille tarkoitetut tossut ovat jo jääneet pieniksi. Ja kielikin on hämmentävän pitkä, ulottuu leuankärkeen asti! Onko kaikilla vauvoilla suhteessa pitkä kieli vai onko Eddiellä suhteettoman nysä leuka?

Omatoimisen ruokailun varjopuolia.

***

At eleven months, Eddie loves standing up supported, but still doesn’t crawl on all fours; wants to feed himself; has finally got a fifth tooth, and practises sitting on a potty but doesn’t produce much for the effort. He loves books, music, grass, pulling down stacking cups/rings/building blocks, wheels, noisy toys, mobile phones, iPads and remote controls. Disconcertingly, he recently started hating swimming, sirens and the sound of the electric toothbrush! (He’s always hated the hand dryer in the public toilets.) Moreover, the poor lamb (and poor Mum) is now in the throes of separation anxiety. I guess it’s just a phase…