Eddie 4 kk

Ensimmäistä kertaa olin aluksi vähän pulassa tämän kuukausikatsauksen kanssa: kun luin viimekuista päivitystä, aloin ihmetellä, onko tässä kuussa tapahtunut mitään uutta kehitystä. Mutta on sentään.

Eddie on tietysti kasvanut: yhä useampi body puetaan nykyisin päälle kymmensenttisen jatkokappaleen kanssa ja pieneksi käyneiden vaatteiden pino sen kun kasvaa. Emme ole käyneet punnituksessa kolmeen viikkoon, mutta viimeksi heppu painoi 6,42 kg, joten arvaisin, että nyt saattaa seitsemän kilon rajan olla lähellä rikkoutumista. 

Lapsukainen on alkanut ottaa jonkinverran jaloilla vastaan pystyasennossa roikotettaessa, tarttuu entistä hanakammin ja tarkemmin esineisiin (ja vie ne poikkeuksetta suuhunsa; myös äidin sormia ja rystysiä jyystettäisiin innokkaasti, jos mutsi sen sallisi) ja onpa hän oppinut jo pitämään käsiään yhdessäkin. Vanhempien silmälaseja ja hiuksia on myös opittu nappaamaan tiukkaan nyrkkiotteeseen. Tutti kelpaa joskus tosi unisena, mutta muuten omat sormet maistuvat paremmin. Vaipanvaihdon yhteydessä poju tykkää leikkiä varpaillaan ja ottaa ne melkein aina vasempaan käteensä: mahtaakohan Eddie olla vasuri?

Heppu ääntelee määrätietoisesti: hihkuu, kiljuu, kurlaa, jokeltelee. Muutaman kerran suusta on päässyt riemastunut ”aijaa” tai ”ähhähhää”, mikä on huvittanut äitiä kovasti. Edelleenkään jätkä ei juuri perusta vanhempiensa naurattamisyrityksistä, vaan hörähtelee lähinnä omille jutuilleen. (Pari kertaa isän naamanvääntelyt ovat sentään saaneet lapsukaisen nauramaan; äidin kutitukset eivät sitäkään.) Aurinkoisia hymyjä Eddie ei kuitenkaan pihistele – varsinkaan neljältä aamuyöllä.

Yhäkään natiaistamme ei ole kärsivällisyydellä pilattu: hereilläollessaan hän jaksaa istua TrippTrappissa tai sitterissä maksimissaan puoli tuntia tai leikkiä leikkimatollaan ehkä vartin. Matolla maaten hän yleensä kierähtää alta aikayksikön selältä vatsalleen (jonka valiovoimistelijamme on siis osannut tehdä jo reilusti toista kuukautta, ja sitä ennenkin hän jo ensi viikoista alkaen aina kiepsahti selältä kyljelleen ja siitä melkein vatsalleen jääden vain kiinni olkapäästään), muttei osaa vielä vetää käsiään punnerrusasentoon, vaan jää jumiin käsien retkottaessa kylkiä pitkin; hermothan siinä menee. Kaikkein kärsivällisimmin jätkä jaksaa maata pinnasängyssään mustavalkoista mobilea tuijottaen, se jaksaa yhä vain riemastuttaa häntä. Ostin muuten tuosta innostuneena saman valmistajan minimobilen Eddien vaunuihin ja turvaistuimeen kiinnitettäväksi: toimii kuin junan vessa.

Eddien persoonallisuus on varsin leppoisa. Hän on selkeästi aamuihminen ja on iltaisin kärttyisämpi. Parhaat päiväunet hän edelleen nukkuu vaunuissa ulkona liikkeessä, mutta välillä nukahtaa syliin ja joskus harvoin mooseskoriin. Ulkoilua poikkeuksetta edeltävät ulkovaateraivarit, sillä hellekesän lapsemme ei yhtään tykkää toppahaalarin tai hatun pukemisesta. Tumppuja ei näissä keleissä ole onneksi vielä tarvinnut yrittääkään, kun haalarin hihat saa kääräistyä umpeen. Muut vaatteenvaihdot, kuten yöpuvun vaihtaminen päiväasuun, sujuvat sen sijaan ongelmitta. Sanoisin jopa muotileijonamme tykkäävän vaatteidenvaihdosta!

Aloitimme viime viikolla uuden vauvaharrastuksen, viiden viikon vauvahierontakurssin. Ensimmäisellä kerralla opittiin hieromaan jalat, mistä Eddie tuntui tykkäävän kovasti (voi liittyä siihen, että hän on muutenkin viime aikoina hoksannut jalkojensa olemassaolon), ja toisella kerralla hierottiin vatsaa. Siitä heppu ei tuntunut nauttivan yhtä paljon, mutta palkitsi kyllä vanhempansa pari tuntia myöhemmin… Ai niin, mähän lupasin, että ei enää kakkajuttuja. 

Tässä kuvassa Edison näyttää muuten mielestäni ihan samalta kuin äitinsä samanikäisenä…

Iltaunille pupusemme nukahtaa (yleensä!) varsin kivuttomasti iltakylvyn jälkeen – viitisen minuuttia vieressä hyssyttämistä riittää tavallisesti, sitten jätämme hänet rauhoittumaan Ewan-lampaan ääntelyyn ja mobilensa katseluun itkuhälyttimen himmeän sinivihreässä valossa. Aina ihan näin helposti ei mene, mutta silloinkin yleensä muutama minuutti rinnalla riittää pojan nukahtamiseen. 

Mistä pääsemmekin imetykseen. Jässikkä ei nykyisin suostu syömään rintaa kunnolla kuin öisin ja kerran, pari päiväsaikaan. Äitiä tämä harmittaa ja hermostuttaa vallan vietävästi, sillä haluaisin kyllä imettää ainakin sen suositellun puoli vuotta, mutta itsepähän olemme tainneet imetysasian mokata hermoilemalla pojun pitkänhoikasta olemuksesta ja antaen siksi ”liikaa” korviketta. Viime viikkoon asti jätkä nimittäin söi jo 120 – 150 milliä vastiketta per syöttökerta – mutta nyt yritämme antaa taas maksimissaan vain 120 milliä, jotta jässikkää kiinnostaisi vielä rintakin enkä ihan kuivuisi pystyyn. Eddien pulloihin vaihdoin reilu viikko sitten vuolaammat tutit, mutta koska sen jälkeen hän viitsi imeä rintaa vielä vähemmän, vaihdoin eilen takaisin hitaammat vastasyntyneitten tutit – katsotaan, onko vaikutusta vai oliko tämä imetyskausi sitten tässä. 

Hongankolistajamme alkaa olla liian pitkä mooseskoriinsa.

Tämä saattaa olla mielikuvitukseni tuotetta, mutta minusta Eddie on viime aikoina alkanut katsella syömistämme aika kiinnostuneena. Olen aina ajatellut, että alkaisimme kokeilla eri ruokia vasta puolen vuoden iässä, mutta saas nähdä…

Hampaita ei vielä pilkota, mutta parin viime päivän sisällä poitsu on alkanut jäystää äitiyspakkauksen puruleluaan. Neljän kuukauden tehosterokotukset menivät samaan tyyliin luin aiemmat: muutaman sekunnin itkulla ja muutaman päivän tehostetuilla yöunilla. Nuha vaivaa lapsikultaa edelleen, mutta muita flunssan oireita ei ole, joten en ole vielä käyttänyt häntä lääkärissä (ehkä pitäisi jo? Ei kai kuukauden nuha ole tavallista vauvoillakaan?). Meillä muuten taitaa olla maailmanhistorian ensimmäinen vauva, joka melkeinpä tykkää nenäfriidan (tai siis sen brittivastineen) käytöstä!

Eikä se silmien väri ole vaihtunut vieläkään. 

Äiti tykkää äitiyspakkauksen toppapuvusta huomattavasti enemmän kuin Eddie.