Ensi kertaa teatteriin

Joululomalla rohkaistuin viemään Eddien ensi kertaa lastenteatteriin. Miksikö vasta nyt? No, uudet paikat ovat kolme- ja puolivuotiaallemme usein hankalia eivätkä aiemmat lastenkonserttikokemukset aina ole olleet erityisen rohkaisevia. Uuden ympäristön, ison ihmismassan ja kovien äänien yhdistelmä ei tavallisesti ole ipanaisemme mieleen – mikä saattaa olla (tai olla olematta) autismin kirjon piirre. Jonotamme yhä sinne autismikartoitukseen.

Joululomalla kuitenkin rohkaistuin kokeilemaan, kun lasten draamaterapeuttina toiminut äitikaveri suositteli The Oily Cart Theatre Companyn interaktiivista In A Pickle -esitystä meidän lähellä olevassa teatterissa. Shakespearen Myrskyyn pohjautuva 3 – 5 -vuotiaille tehty vain kolmen vartin mittainen esitys – what could go wrong?

Onneksi menimme! Eddie oli uudesta paikasta ensin vähän ihmeissään, kuten tapana on, ja juoksi levottomasti ympäri teatterin aulakahvilaa – mutta rauhoittui yllättävänkin tehokkaasti, kun tuli aika sujahtaa katsomon ovesta sisään hämärään teatterisaliin, jonka katosta roikkui värivaloja ja lintuhäkkejä ja jonka lattiaksi oli levitetty tekonurmimatto. Paimentyttö Baa-bara johdatti meidät lampolaan, jossa nuori yleisö sai päähänsä lampaankorvat ja tutustua lammasesiintyjiin. Sitten meidät saatettiin ei katsomon tuoleille, vaan satumetsän keskelle pitkän V:n muotoisen pöydän ääreen, joka oli katettu samalla tekonurmella kuin lattia. Ja esitys alkoi! Elämyksellistä teatteria toden totta: ensin lampaat toivat meille haisteltavaksi rosmariinin ja laventelin oksia, sitten pöydälle ja päällemme ripoteltiin päivänkakkaroita ja kukan terälehtiä. Yhdessä vaiheessa nurmikko käärittiin pöydiltä pois ja sen alta paljastui puro, jossa oli oikeaa vettä, soraa, simpukoita ja ”kaloina” pikkuporkkanoita! ”Here we go”, ajattelin ja valmistauduin henkisesti jo vesipeto-Eddien vaatekerran vaihtamiseen alushousuja myöten. Mutta ei! Muksut huljuttelivat sormiaan vedessä ja leikkivät simpukoilla ja ”kaloilla”, mutta esityksen lumo sai heidät keskittymään niin, ettei kukaan malttanut roiskia vettä.

Saippuakuplia ja -vaahtoakin esitykseen kuului, ja välillä porukka kutsuttiin loikoilemaan pöytien väliin levitetyille lampaantaljoille. Tarina eteni väljästi Myrskyä mukaillen mustan lampaan matkasta palauttamaan lammaslauman pelastama löytölapsi oikeille vanhemmilleen, kaukaisen maan kuninkaalle ja kuningattarelle. Lopuksi oli tietysti hienot pidot kuninkaanlinnassa.

Olin suoraan sanottuna liki järkyttynyt siitä, miten hyvin Eddie jaksoi keskittyä esitykseen. Vaikea sanoa, miten paljon tarinasta hän tai muutkaan muksut saivat irti, mutta kaikki oheistoiminnot ainakin upposivat ipanaan todella hyvin. Nappasinkin poislähtiessämme teatterilta mukaan kevään ohjelmalehdykän, ja aion ehdottomasti viedä Edgarin kokeilemaan muitakin lastenteatteriesityksiä.

Joko se loppui? Ilme kuvastaa lapsukaisen pettymystä esityksen päättymiseen, ei sen seuraamiseen. Taustalla keritty lammas (mikäpä muu).

Itse asiassa innostuin menestyksekkäästä teatterikokeilusta niin, että jo heti seuraavana päivänä vein nakeron uudestaan teatteriin! Aika erilaiseen kokemukseen tosin, rakastamamme Julia Donaldsonin lorutarinan Stick Manin (suom. Olli Oksamies) näytelmäversioon.

En millään meinannut löytää teatteriin (Leicester Squarella! Miten hiton monta teatteria ja elokuvateatteria Leicester Squarella on?) ja niinpä puuskutimme katsomoon viimeisten joukossa juuri valojen himmentyessä. Mutta onni onnettomuudessa – kun en kehdannut pimeässä lähteä rynnimään rivin keskipaikoillemme vaan jäimme rivin päähän, satuimme osumaan vapaille paikoille, joista näki hyvin mutta jotka olivat hieman sivussa kovimmista äänistä ja räikeimmistä valoista. Se taisi sopia Eddielle kuin nakutettu, sillä hän tuntui taas tykkäävän näkemästään. Ipana jaksoi keskittyä, ei hermostunut pimeydestä, osasi odottaa tutun tarinan käänteitä; aivan mahtavaa!

Stick Man oli paljon perinteisempää lastenteatteria yksinkertaisine näyttämöratkaisuineen, tarttuvine korvamatolauluineen ja yliampuvine fraseerauksineen, mutta kun lapsi tykkäsi, nautti äitikin. Ilmeisesti esitys upposi myös suomalais-englantilaisiin teatterikavereihimme, jotka eivät tarinaa entuudestaan tunteneet. Aion siis antaa täällä suosituille Julia Donaldson -dramatisoinneillekin vielä uuden mahdollisuuden.

Lontoon kokoisessa kaupungissa on tietysti koettavissa tuhat ja yksi erilaista lastenteatterielämystä: Angelissa ainakin on kuuluisa Little Angel Theatre -nukketeatteri, London Bridgellä Unicorn -lastenteatteri, Limehousessa Half Moon, ja jos Wimbledoniin asti jaksaisi lähteä, siellä olisi Polka Theatre. Sitten kun Eddie on tuosta vähän kasvanut, päästään musikaaleihin: Matilda, The Lion King, Aladdin, Wicked – alle kuusivuotiaana niihin ei vielä ole asiaa. Ja joku joulu vielä rohkenen viedä kersan täkäläiseen jouluperinteeseen, pantomiimiin! Brittiläisellä Christmas pantolla ei tosin ole sitten mitään tekemistä mykkäteatterielehdinnän kanssa, vaan kyseessä on yliampuva vanhaan satuun perustuva farssi tai musiikkikomedia, jossa yleisön äänekkäällä osallistumisella on iso rooli. Hmm, ehkä odotan vielä muutaman vuoden ennen kuin raahaan Eddien kiljumaan kurkku suorana ”He’s behind you!” (Hulluja nämä roomalaiset.)

Elokuviinkin pääsee Lontoossa varsin nuorena: Eddie kävi tietysti vauvavuotenaan vaikka miten monessa ”vauvanäytöksessä” (joilla on teatteriketjusta riippuen omat vitsikkäät nimet kuten Big Scream, Babes In Arms tai Newbies), mutta niistä hän tuskin paljon kostui, ne olivat äidin harrastus. Ennen täyspitkiin lastenelokuviin siirtymistä taaperoille on omia lyhyitä leffanäytöksiä esimerkiksi Toddler Time, Mini Mornings ja Movies for Juniors -otsikoiden alla, ja niissä yleensä näytetään  puolen tunnin pituisia animaatioita tai telkkarin lastenohjelmia isolta kankaalta. Me kävimme joululomalla ensi kertaa Eddien kanssa myös taaperoelokuvissa, katsomassa reilun puolen tunnin mittaisen animaatioversion Stick Manistä. Hyvin sujui sekin, ja maksoi kolmehenkiseltä perheeltämme kolme puntaa – ei paha.

Käyttekö te muksuinenne lastenteatterissa? Olisiko suosituksia tämän talven hittiesityksiin pääkaupunkiseudulla tai Etelä-Karjalassa? Olemme tulossa hiihtolomalle Suomeen ensi kuussa. 🙂

***

I took Eddie to see children’s theatre for the first time during the Christmas holidays. DH in particular was rather worried about it beforehand, as our dear son does not tend to like new, agitated environments. But I’m so glad we went! In A Pickle by The Oily Cart Theatre Company is a fantastic interactive piece for 3 – 5-year-olds, loosely based on Shakespeare’s The Tempest. (Well, with the addition of some sheep and a shepherdess called Baa-bara.) Eddie loved every aspect of it, from wearing sheep’s ears to playing with water and baby carrots representing fish to having a rest on sheepskins on the stage floor. Encouraged by this, I took him to see Julia Donaldson’s Stick Man Live the very next day, and he loved that too! Yay  – more theatre, and cinema, will certainly follow.