Eväsrasiaelämyksiä

Eddien päiväkoti alkoi pari viikkoa sitten seitsemän viikon kesäloman jälkeen. Sama päiväkoti, mutta isompien, 3 – 4-vuotiaiden, ryhmä, jolla on käytössään kaksi pienehköä huonetta, minikeittiö sekä katettu pikkupiha, jolla voi (takapihan ulkoiluaikojen lisäksi) hyppiä trampoliinilla, roikkua puolapuissa tai piirtää isoon liitutauluun. Kaksi uutta opettajaa, joiden lisäksi päiväkodin johtaja sekä Eddien entinen omaope, päiväkodin erityislastentarhanopettaja, auttavat isojen ryhmässä. Näillä mennään tämä vuosi, sillä periaatteessahan vuoden päästä Eddien olisi jo aika aloittaa täällä koulu, neljän vuoden ja kahden kuukauden kypsässä iässä…! Mutta siitä lisää myöhemmin, sillä vakaassa harkinnassamme on hakea lykkäystä koulunalkuun. Pitkät koulupäivät alkavat täällä aivan liian aikaisin.

Tästä syksystä alkaen Edmundo on myös alkanut syödä lounaansa päiväkodissa, ja koska tällä päiväkodilla ei ole omaa ruokalaa, se tarkoittaa eväitten väsäämistä. Vaatii äidiltä hieman kekseliäisyyttä, kun kyseessä on näinkin epäluuloisesti uusiin makuihin suhtautuva ipana! Toistaiseksi olen koonnut rasiaan melkeinpä vain suosikkiruokia, jotta omatoimiseen ruokailuun totuttelu sujuisi kakistelematta, mutta kohta voisi alkaa kokeilla pienillä annoksilla jotain uutta ja eksoottista – kuten vaikka kurkkua vai porkkanaa, ehkä jopa avokadoa (voi apua)! Lapsukaisemmehan ei suostu edes maistamaan vihanneksia, ellei ne ole jauhettu tunnistamattomaksi mössöksi pastakastikkeeseen. 

IMG_0688.JPG

Päiväkodin sääntöihin kuuluu, että eväiden pitää olla terveellisiä eikä niihin saa siksi panna mukaan karkkia, keksejä eikä sipsejä – mitä täällä todellakin hämmentävät monet vanhemmat näköjään syöttävät surutta lapsilleen. Juomapullo ja välipalahedelmä tuodaan myös omasta takaa, päiväkodin puolesta lapset saavat pyynnöstä (täys)maitoa. Eddie ei ole tainnut pyytää tai kelpuuttaa maitopulloa vielä kertaakaan, mikä saattaa johtua siitä, että hän on kotona tottunut juomaan kevytmaidon vahvuista lientä. Tosin kotonakin maidon juonti on vähentynyt viime kuukausina aika dramaattisesti. Onkohan muita keinoja kuin kaakao houkutella ipana takaisin maidonjuojaksi? Onneksi jugurtti sentään vielä maistuu, samoin kuin jotkut juustot, jäätelö sekä maito aamiaismuroissa. 

Joka tapauksessa – tällaisia eväsrasiavirityksiä olen tähän asti pojan mukaan lähettänyt:

IMG_0681.JPG

Täysjyväleipää ruohosipulituorejuustolla siveltynä, vadelmia, appelsiini-omenamyslipatukka.

IMG_8420.jpg

Täysjyvätortilla ruohosipulituorejuuston (=Eddien lemppari) ja cheddarjuuston kera, mansikoita, kiiviä, vadelmamyslipatukka.

IMG_0683.JPG

Täysjyväleipää ruohosipulituorejuustolla, savukinkkua, mansikoita, mandariinia, (sokerittomia) täysjyvävadelmakeksejä.

IMG_0691.JPG

Täysjyvätortilla tuorejuuston, cheddarin ja savukinkun kera, mandariinia, kuivattuja mansikoita, (sokerittomia) täysjyväinkiväärikeksejä.

IMG_8514.jpg

Täysjyväleipää maustamattoman tuorejuuston kera, puolikas täysjyvätortilla ruohosipulituorejuuston ja cheddarin kera, savukinkkua, vadelmia, kuivattua banaania, banaani-rusinamyslipatukka.

Mitäs uutta sitä keksisi? Leipälinjalle on lähdetty tähän asti, sillä lounaan pitää olla kylmänä syötävää; päiväkodissa on jääkaappi muttei aikaa mikrottaa lasten lounaita. Haarukkaruokia en ole vielä uskaltanut muksun mukaan laittaa, koska hän ei ole kotona tottunut syömään salaatteja tai muita kylmiä haarukkaruokia. (Note to self: kokeile, tykkäisikö poju pastasalaatista! Vaikka tonnikalan kanssa?) Karjalanpiirakoita on pakastimessa, niitä meinasin joskus sulattaa mukaan. Rusinoita ja muita kuivattuja hedelmiä; leipätikkuja, ehkä kokeeksi pieneen astiaan humusta niille dipiksi; smoothiepruuttia toisinaan, jos tuoreita tai kuivattuja hedelmiä ei satu olemaan tarjolla? Jugurttia Eddie ei vielä suostu syömään itsenäisesti, vaan häntä harmittaa, kun löysä jugurtti tapaa vielä pudota lusikasta ja sotkee paikkoja. Hmm, menisiköhän kovaksikeitetty kananmuna leivän päällä? Ja sitten niitä porkkana- ja kurkkutikkuja kokeeksi; jospa muiden lasten esimerkki rohkaisisi Eddienkin edes maistamaan vihanneksia? 

Ideoita? Mitä ruokia teidän muksunne tykkäävät syödä kylminä?

Tuo eväsrasia itsessään piti kauheassa kiireessä hakea Covent Gardenin Muumi-kaupasta (kyllä, Lontoossakin on semmoinen), kun sain päähäni, että muumifanille oli ehdottomasti saatava juuri se eväsrasia. Netistäkin sen olisi voinut tilata (puhumattakaan siitä, että kun olisin ollut kaukaa viisas, olisin tietty ostanut Suomesta jo kesälomalla!), mutta hassua kyllä, kaikki nettitoimittajat väittivät tuota samaa Martinexin laatikkoa erikokoiseksi enkä sitten viitsinyt mennä arpomaan, saisiko tilaamalla sopivankokoisen. Jos olisi ollut aikaa odottaa tilausta viikkotolkulla, olisi voinut myös tilata Japanista vaikka miten erikoisen muumirasian. Japanilaiset toden totta ovat hulluina muumeihin ja nähtävästi myös tottuneita eväitten kokoajia…!

IMG_0050.JPG

Kaukoidästä voi näköjään tilata vaikka minkänäköisiä muumirasioita. Nämä eBaystä.

***

A lunch box novice mummy here, hello! So far, I’ve only filled Eddie’s nursery lunch box with his favourites to make sure he gets used to eating without me overlooking the munching – so, it’s been wholemeal bread or tortillas with cream cheese, ham, fruit and cereal bars or wholemeal biscuits. Perhaps tomorrow I’ll start experimenting with some veg! Cucumber or carrot sticks, avocado spread on toast..? Any ideas for a pre-schooler suspicious of new flavours gratefully received!

hyvinvointi liikunta ruoka-ja-juoma lasten-tyyli
Kommentit (18)
  1. osta uudelleentäytettäviä smoothiepusseja? niihin jugurtti? pinaatti/porkkana/mustikka/tonnikala tms vohveleita(ei sokeria), paista vaikka 20 ja pakasta. lihapullia/kasvispullia, suolaisia muffinsseja? sämpylöitä porkkanaraasteella ja siemenillä? kaikkea voi pakastaa ja ottaa yksitellen sieltä sitten, meidän allergikon eväät on pääosin noin 😀

  2. Eipä mulla paljon uusia ideoita ole tähän heittää, mutta itse teen öljytonnikalasta (siis tonnikalaa öljyssä) salaattia laittamalla siihen purkkiherneitä (laadukkaita, ei puunmakuista johon niihinkin olen törmännyt), joskus valkoisia papuja tai linssejä. Pavut vaan on aika purumaisia purtavia, eli kaikki lapset ei tykkää. Tästä saa aikamoista tahnaa, ja jos siihen lisää riisiä tai pastaa, niin saattaisi olla täysipainoinen ateria hedelmien ym. kanssa ja helpohko syödä lusikalla/haarukalla.

    Suosin riisissä puuroriisiä, koska se pysyy ilman kikkailuja kasassa. Olenko paska mutsi, kun olen tehnyt siitä, turkkilaisesta jugurtista ja appelsiinista appelsiiniriisiä lapselle, enkä ole laittanut kermavaahtoa ja sokeria? Poika on tykännyt, kun ei paremmasta tiedä.

    banaanisiivujen väliin voi laittaa maapähkinävoita, vaikka taitaa se aika suolaista olla.

    Onpa kurjaa että pitää olla omat eväät! Oikeasti lapset hyötyisivät siitä, että näkevät muidenkin lasten syövän samaa (päiväkodin) ruokaa, ja usein muiden mallin mukaan syövät itsekin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *