Hyvää syntymäpäivää, minä!

No nyt alkoi Lyyti kirjoittaa! Ja Katie, toivottavasti.

Vietin nimittäin tällä viikolla syntymäpäiviäni (jo neljättäkymmenettäneljättä, voitteko kuvitella? Minä en. Olen ikuisesti 32-vuotias.), ja oi onnea, sain Mieheltä lahjaksi uuden tabletin! Taisi olla kyllästynyt nyrpistelyyni teknisistä ongelmista ja huokailuihini siitä, miten en voi enää edes blogia kirjoittaa. Peukut ristissä, että saan taas kirjoitusvaihteen päälle! Vähän tahmealta tämä vielä tuntuu… 😉

Elämäni taatusti helteisin syntymäpäivä meni Lontoon 32-asteisesta intiaanikesästä nauttiessa, ensin Eddien kanssa Bach to Baby -konsertissa (joka meni sentään paremmin kuin tämä edellinen yrityksemme, vaikka vieläkään muksu ei uutta paikkaa ujostellessaan suostunut istumaan kirkonpenkissä vaan vain omissa rattaissaan), sitten leikkipuiston vesisuihkuissa juosten (Edgar, en minä) ja kavereiden kanssa puistolounastellen. Onnistuin myös löytämään lähistöltä huippumukavan uuden suomalaisen lapsenvahdin, jota ei hetkauttanut varoitteluni ipanan iltavilliydestä, vaan tyypit olivat heti samalla aaltopituudella – ja niin pääsimme pitkästä aikaa siipan kanssa treffeille Lontoossa. Ja ihan peräti keskustaan, West Endiin asti uskaltauduimme, eikä mihinkään lähiökuppilaan! Fiinissä kalaravintolassa (siinä samassa, joka aikoinaan sai kyseenalaista mainetta Nigella Lawsonin ja Charles Saatchin kuristusjupakasta) meriahvencevicheä, merianturaa ja pistaasipähkinäsemifreddoa, voi huh, ja sen päätteeksi vielä yömyssy The Connaught -hotellin kubistisessa baarissa. Kotona nukahdin kuulemma sohvalle täyden samppanjalasin viereen. Oho, kerrankos sitä. (Aamulla olin äreänä siitä, että Mies oli kaatanut itselleen täyden lasin kallista samppanjaa ja jättänyt sen juomatta. Krhm.)

Saamani synttärikortit. Missäköhän viestintä on mennyt vikaan, kun luulin jo kaikkien lähipiirissä tietävän, että inhoan vaaleanpunaista? 😀

Synttäriteema jatkuu vielä tänään sen verran, että Suomesta on juuri sopivasti lennähtänyt pari rakasta ystävää yhdistetylle työ- ja huvimatkalle, ja he ovat luvanneet viedä meikäläisen illalla musikaaliin. Tällä kertaa valituksi tuli Leijonakuningas, vaikka harkinnassa oli kyllä myös mennä nauramaan uudestaan mainiolle The Book of Mormonille. Lapsukainen ei vielä lähde mukaan, sillä musikaaliin ei päästetä alle 4-vuotiaita (ja sitä suositellaan yli 6-vuotiaille), mutta eiköhän se vielä joskus käydä uudestaankin katsomassa, jos ohjelmistossa pysyy. Hakuna matata!

***

My darling husband! Bored with my woeful eyes and twiddling thumbs unable to fly over an iPad keyboard, he got me a new tablet for my birthday this week. Let’s hope it will breathe some new life onto this barely-there blog! (Had a lovely birthday, thank you, with gorgeous seafood at Scott’s, a decadent nightcap at The Connaught, and too much champagne in general. Also went to a classical concert with Eddie, and will continue tonight with Lion King the musical with friends visiting from the Old Country. Lucky me!)