Ilmaista työtä

Olen liki kymmenen vuoden ajan tehnyt vapaaehtoistyötä kerran tai pari kuussa sunnuntaisin. Nyt kun harrastus vauvantulon myötä ainakin hetkeksi katkeaa, jollei sitten lopahda pysyvästikin, halusin mainita upeasta järjestöstäni täälläkin.

The Food Chain -niminen järjestö on 25 vuoden ajan tehnyt lainakeittiöissä ruokaa HIV-positiivisille lontoolaisille ja heidän perheilleen. Oikeanlaisella ravinnolla kun on valtava merkitys HIV-positiivisten hyvinvointiin: se vaikuttaa lääkecocktailien imeytymiseen; useat HIV-lääkkeet vähentävät ruokahalua, jolloin potilas alkaa houkuttelevan ruuan puutteessa kuihtua olemattomiin; monet ovat niin heikossa kunnossa, etteivät jaksa kokata terveellistä ja monipuolista ruokaa, ja toiset taas ovat sosiaalisesti niin eristäytyneitä, että heille viikoittainen ruokatoimitus saattaa olla ainoa kontakti ”normaali-ihmisiin” viranomaisten lisäksi. Food Chainissa ravintoterapeutit, kokit, ruuasta ja ruuanlaitosta muuten innostuneet tai (meikäläisen tavoin) ruuasta mitään ymmärtämättömät mutta vapaan sunnuntaiaamunsa aina välillä ilmaistyölle uhraamaan kykenevät kokoontuvat kokkaamaan sunnuntaiaterioita parillesadalle ihmiselle ja kuljettamaan ne heidän kotiovelleen. Vapaaehtoistyövoima jakaantuu keittiötiimiin, jossa pääkokin johdolla valmistetaan pääruuat, jälkkärit ja välipalat loppupäivän tarpeisiin, ja kuljetustiimiin, jossa vapaaehtoiset pareittain vievät omilla autoillaan ruokalähetykset palvelun käyttäjien koteihin.

Kauha ja kapusta poikineen. Viime vuoden lopulla Food Chain sai vuokrattua ensimmäisen ikioman keittiönsä King’s Crossilla.

Omat roolini ovat vuosien varrella olleet kuljetustiimin kartanlukija, eli olen autokuskin apuna etsinyt reitin talosta toiseen ja vienyt ruokakassit käyttäjille, sekä keittiön ryhmänjohtaja, jonka tehtävänä on varmistaa, että keittiötiimi tekee oikean määrän erilaisia annoksia oikeilla nimilapuilla varustettuna (monilla käyttäjillä kun on erikoisruokavaliot ja siksi keittiössä tehdään joka sunnuntai useammanlaisia aterioita), pakata eri reittien kylmä- ja lämminlaukut oikein, jakaa kuljetustiimit eri reiteille niin, että jokainen tietää, minne on menossa, ja ylipäätään varmistaa, että ruoka lähtee keittiöstä oikeaan aikaan oikeaan ilmansuuntaan ja kaikki ovat tyytyväisiä. Vuosien saatossa olen myös osallistunut yhteen jos toiseenkin varainhankintatempaukseen. Viime vuodet kartanlukijana ollessani Mies on ollut autokuskini, eli onnistuin rekrytoimaan hänetkin mukaan toimintaan. 

Hieman erinäköistä Lontoota: East End council estate…

Alkuperäinen motivaationi ryhtyä touhuun lähti toimettomista sunnuntaista: kun ne joka tapauksessa sinkkuna yleensä menivät krapulasta toipuessa tai muuten vain lööbatessa, kaipa jokusen sunnuntain saattoi välillä uhrata muiden auttamiseen. Ja kun homma oli iisiä, siinä tapasi hauskoja ihmisiä, näki aika erilaista Lontoo-todellisuutta kuin mihin itse oli tottunut, ja sai usein vielä ylijäämäherkkuaterioita kotiinviemisiksikin, olin nopeasti myyty aatteelle. 

Vuosien varrella touhu on toki muuttunut, eikä aina vain parempaan suuntaan. Aina viime vuosiin asti Food Chainin pieni palkattu henkilökunta viihtyi talossa pitkään, osasi työnsä ja sai vapaaehtoiset tuntemaan olonsa tervetulleiksi ja hyödyllisiksi. Sitten tuli lama, järjestön rahoitushanoja alkoi sulkeutua ja paremmin palkatut vanhat työntekijät saivat alkaa antaa tilaa nuoremmille, kokemattomammille ja huonommin koulutetuille. Viimeisen parin vuoden aikana henkilöstö on vaihtunut tiuhaan ja vapaaehtoisten määrä sen myötä  pudonnut, kun uusien rekrytointiin ja kouluttamiseen ja olemassaolevien viihtymiseen ei ole käytetty voimavaroja entisen malliin. 

Peabody Estate Pohjois-Lontoossa…

Jätän silti järjestön toistaiseksi taakseni haikein mielin. Vapaaehtoisemme ovat huikeita tyyppejä, joiden kanssa on ollut hauska viettää sunnuntaita autossa, keittiössä tai keräyslipasta helskyttäen. Asiakkaissamme on upeita persoonia, jotka ovat avanneet silmäni varsin erilaisille Lontoo-kokemuksille. Olen oppinut paljon ravitsemuksesta, ruuanlaitosta, HIV:stä, terveydestä, työturvallisuudesta – ja Lontoosta. Ja vaikka en järjestömme pääsponsoria Elton Johnia koskaan päässyt tapaamaan, on hän nähnyt minut – lainasinhan olemukseni yhdeksi vuodeksi Food Chainin vuosikertomuksen ja nettisivujen kansikuvatytöksi. 😉 

Minulla muuten on kenties ihan harhainen käsitys, että Britanniassa vapaaehtoistyötä tehdään paljon enemmän kuin Suomessa. Täällä hyväntekeväisyysjärjestöjä on joka sormelle ja käsittääkseni monet kirpputorit, eläinhuoltolat, koulut, kirjastot ja muut kulttuurilaitokset pyörivät pitkälti vapaaehtoisvoimin. Miten on Suomessa? Onko arvoisalla lukijakunnallani kokemuksia vapaaehtoistöistä? Voisitteko uhrata aikaa ja energiaa työhön, josta saatava palkka ei ole rahalla mitattavissa?

Itälontoolainen tower block. Ei ihanneasumismuotoni tämäkään.