Iltapäiväteellä, miten sivistynyttä

Upea ranskalainen ystäväni L järjesti eilen teekutsut ystävilleen – mutta ei kotonaan, vaan Blakes-hotellin kiinalaisessa teehuoneessa Kensingtonissa. En olekaan käynyt pitkän kaavan mukaisella iltapäiväteellä aikoihin, joten tälläydyin innolla mukaan. 

Aiheeseen perehtymättömille tiedoksi, että perinteinen englantilainen iltapäivätee ei toki tarkoita haaleaa pussiteekupposta kakunpalan kera, vaan hyvinkin lounaan korvaavaa ateriaa minivoileipineen, skonsseineen, kakkuvalikoimineen ja erilaisine haudutettuine teelaatuineen. (Huh, tulipa komitatiiviyliannostus!) Usein ateria vielä aloitetaan samppanjalasillisella. Erinomaisia iltapäiväteepaikkoja Lontoossa ovat mm. monen vanhan hotellin teehuoneet (Ritz on niistä toki kuuluisin, mutta myös kallein ja monen kuukauden jonotuksen vaatima), Fortnum & Masonin tavaratalon teehuone sekä Kensingtonin palatsin Orangery eli entinen kasvihuone. Muita hyviä teehuonevinkkejä esitellään esimerkiksi täällä ja täällä.

Blakesissa teeateriansa voi valita samppanjalla tai ilman, ja hinta on varsin kohtuullinen £25/£19. Haudutettuja teepannuja tuli isolle tyttöporukallemme useita, joista minä valitsin minttuteen. Ensin pöytään tuotiin sormivoileipiä, siis kapeita kuorettomiksi leikattuja voileipäviipaleita eri täytteillä: pastramia, kanaa inkiväärin kera, savulohta, muna-krassia, kurkkua. Niillä taitettiin nälän huippu ennen siirtymistä makeaan osastoon: miniskonsseja mansikkahillon, tuoreitten mansikoitten ja kermavaahdon kera, suklaatorttua ja sitruunakreemikakkua. Kaikki annospalat olivat niin sivistyneen pieniä, että saattoi hyvällä omallatunnolla ahtaa napaansa hyvinkin kaksi skonssia ja kolme palaa kakkua ja tuntea yhä olonsa hyveelliseksi. 😉 

Iso osa iltapäiväteekulttuurin viehätyksestä tulee ympäristön viihtyisyydestä, ja siitä Blakesia ei voi moittia. Ylellinen, tummin värein sävytetty hotelli kattaa iltapäiväteen kesäisin kuulemma japanilaishenkiseen sisäpuutarhaansa, mutta me olimme mustan ja terrakotan sävyihin soinnutetussa kiinalaisen teehuoneen alkovissa, jonka mukaville sohville sisustus-, matka- ja valokuvakirjojen ja kiinalaisten koristuksien joukkoon parikymmenpäinen naisjoukkomme mahtui mainiosti. 

Toinen ranskatarystäväni P oli muuten tuonut mukanaan 8- ja 5-vuotiaat lapsensa, ja kas, tuli todettua se, mikä on jo kirjoissa todistettu: French Children Don’t Throw Food ja French Children Don’t Talk Back. Ei minusta taitaisi olla lastani ”ranskalaisittain” kasvattamaan, mutta jestas, miten virkistävää oli nähdä kauniisti käyttäytyviä, ventovieraitten aikuisten kanssa luontevasti juttelevia (tietysti sujuvan kaksikielisiä) muksuja. Haluaa myös tuollaisen. 🙂 

Iltapäivä oli kaiken kaikkiaan tosi onnistunut ja oli ihana nähdä vanhoja työkavereita (olin L:n ja kumppaneiden kanssa samassa duunissa, varjelkoon, 12 vuotta sitten, ja siitä asti pitäneet yhteyttä) sekä tutustua uusiin, aina yhtä upeisiin ranskattariin. (Tuli muuten todettua sekin, mikä myös on kirjallisuudessa vahvistettu, että French Women Don’t Get Fat. On se outoa, mutta kaikki laihimmat tuntemani naiset ovat ranskalaisia!) Ja sekin tuli huomattua, että ystävien kanssa tosiaan ei tässä siunatussa tilassa tarvitse puhua vain vauvoista, heidän kanssaan voi jutella muustakin; uusien tuttavuuksien kanssa sen sijaan raskaus- ja vauva-aiheista ei edistytty. Mutta kun kerrankin olin laittautunut omasta mielestänikin suht’ glamuröösiksi ja käynyt aamulla peräti kampaajalla, olihan se kiva höpöttää mahasta ja hehkuttaa helppoa raskautta – ja olla paljastamatta bébén sukupuolta –  ihan kuin joku oikea Kensingtonin ranskalaiskorttelien yummy mummy. 😉

Päivän masu: rv. 23+2. Tunika: Zara. Wet look -leggingsit: TopShop Maternity. Saappaat: Aldo. Kaulakoru: Aarikka. Kello: Mondaine. Sormukset: Miehen suunnittelemat. 🙂 Kynsilakka: Chanel Rouge Noir.