IVF-saaga jatkuu, osa 3
Tämän koeputkihoidon ensimmäinen osa raportoitu täällä, toinen täällä.
Kirjoitettu vuosi sitten, 7.12.2014:
Kauanpa se leppoisa fiilis kestikin sitten viime päivityksen. Kirjoittamista seuraavana päivänä sain lietsottua itseni paniikkiin, koska muistin vasta silloin, että viimeksi olin noudattanut tarkkaa dieettiä koko munasarjojen stimuloinnin ajan (no, itse asiassa kuukausitolkulla ennen stimmaustakin): litra maitoa ja pari litraa vettä päivässä, 60 grammaa proteiinia, kahdeksan kourallista hedelmiä ja vihanneksia, niin paljon ravintolisiä, että kävellessä rapisi… Ilmankos nyt oli koko ajan nälkä ja jano. No, vedin sitten litran maitoa kitusiin ja pikkuhiljaa olo alkoi kohentua.
Kävin ultrassa ja verikokeessa joka toinen päivä (3. ja 5.12.) toteamassa, että aika huonosti tämä kanaemo munii. 3. päivän ultrassa sonografi valitti, ettei saanut folleja kunnolla näkyviin! Minun teki mieli kyseenalaistaa sonografin ammattitaito, mutta pidin kuitenkin mölyt mahassa. Gonal-F-annostusta lisättiin 375 iu:sta 450:een.
Vuodentakainen Eddie. Oletko vähän söpö? (Ja nuhaisenkiiltävä.)
Perjantaisessa (5.12.) ultrassa sonografi sitten totesi, että kypsiä follikkeleja näkyi vain yksi. Yksi! Kysyi jopa, halusimmeko lähteä koko munasolupunktioon vain tuon yhden follin takia. No herranjestas, pakkohan tämä on katsoa loppuun asti, mietin, ja sanoin, että tottakai. Neljä tonnia ollaan jo koeputkihoidosta maksettu, nautitaan nyt koko rahan edestä.
Mutta että yksi. Tiedän, tiedän, ”yksihän siihen vain tarvitaan”, olen itsekin lohdutellut kohtalotovereita samoin sanoin, mutta – aika kehnolta näyttää. Yleensä sentään minultakin huonosti munivalta on saatu kerättyä edes muutama munasolu, joista sitten osa ei ole hedelmöittynyt ja osa hedelmöittyneistä ei ole lähtenyt jakaantumaan. Nyt koko Operaatio Pikkusisarus lepää yhden ainoan munarakkulan varassa. Liekö sen 18,3-millisessä sisuksessa edes kypsää munasolua?
Huomenna maanantaina sen tietää. Olen eilen ottanut follikkelin irrotuspiikin, 15 000 yksikköä Pregnyliä (sekin jättiannos, yleensä piikitetään kai viidestä kymmeneen tuhatta yksikköä) ja viimeiset nenäsuihkeet. Tänään jatkuu vain Prednisolone-steroidin nappailu. Huomenna klo 7.30 ilmoittaudun klinikan päiväosastolle, tällä kertaa yksin – Mies jää kotiin Eddien kanssa. Punktio tehdään nukutuksessa joskus aamupäivästä. Mies vie pojun puistoon leikkimään lapsenvahdin kanssa ja tulee luovuttamaan oman osuutensa puolenpäivän maissa ja minä pääsen kotiin joskus iltapäivästä.
Jos tuo ainokainen follikkeli sattuu sisältämään kelvollisen munasolun, joka sattuu hedelmöittymään ja onnistuu jopa jakaantumaankin aikarajojen puitteissa, alkionsiirto olisi keskiviikkona. Meidät on silloin myös kutsuttu ystävän lapsen syntymäpäiville. En ole ainakaan vielä perunut osanottoamme olemattomaan äkilliseen mahatautiin vedoten.
***
The third instalment of our fourth IVF round saga from last year: I panicked realising I had forgotten to live as healthily as on the round which produced Eddie (how can you forget such a thing?!), and the scans didn’t bring much hope of success, either: I only seemed to have one ripe follicle ready for retrieval. The sonographer even asked if we wanted to cancel the whole egg retrieval… No way, José, we’re seeing this to the bitter end, I said, and took the follicle release injection. My egg retrieval is scheduled for tomorrow morning, and if by some miracle the follicle contains a viable egg which can be fertilised and will start dividing as normal, I’ll have the embryo transfer two days later. We haven’t yet cancelled other plans for that day.