Jou jou (piis, mään)

image.jpeg

Itsenäisyyspäivän aamu on Lontoossa koittanut tavanomaisen harmaana mutta leutona (14 astetta joulukuun alussa!). Tavanomainen aamupuuro vaahterasiirapin ja tuoreiden mustikoiden kanssa on syöty, joulukalenterista avattu sinivalkoinen avaruusmies todettu ei-kovin-kiinnostavaksi, ja Eddie on tavanomaiseen tapaan käynyt sunnuntaiuinnilla isänsä kanssa. Heidän palattuaan oli minun vuoroni käydä hikoilemassa tavanomaisessa sunnuntaizumbassani. Nyt lapsi on syönyt lounaan ja Mies kokkaa quornlasagnea. Normisunnuntai.

IMG_4454.jpg

Kävelevä sinivalkoinen avaruusmies herätti tervettä epäluuloa.

IMG_4363.JPG

…kun taas 1. päivän joulukalenterilahja, uusi muovailuvaha, oli iso hitti. (Katsokaa noita kiharoita juuri ennen parturikäyntiä!)

IMG_4420.jpg

Sama muovailija, vähemmän kiharaa. Onneksi tukka kasvaa nopeasti, nyt tuo näyttää ihan liian isolta pojalta!

Eilen oltiin suomalais-englantilaisen ystäväpariskunnan luona pikkujouluissa; löydettiin viime tingassa lapsenvahdiksi tuttavaperheen au pair, kun edellinen hoitajaehdokas katkaisi jalkansa (how inconsiderate). Treffi-iltoja ei täällä kaukana kummankin perheestä ole Eddien syntymän jälkeen turhan monta ollut, joten oli erityisen ihanaa päästä fiilistelemään joulua ihan aikuisten kesken – vaikka keskustelu tuntui useimmissa ryhmissä keskittyvän lapsiin, ruuhkavuosiin ja kouluvalintoihin… Miettikää, meidänkin on pitänyt jo alkaa miettiä sitä, mihin kouluun 2v 5kk vanha Eddie yritetään aikanaan saada! Kesän lapsi menee täällä kouluun 4-vuotiaana nuorimmaisten joukossa, sillä samalle luokalle otetaan syyskuusta seuraavan vuoden elokuuhun syntyneet lapset. Jos haluaa yksityiskouluun (mikä meillä päin saattaa olla vähän pakko, sillä hyvät valtion koulut pursuavat yli), hakuaika joihinkin on jo mennyt…

Anyway, I’m digressing. Joulunodotusta tässä piti fiilistellä. Tavanomaiseen tapaani aloin koristella taloa heti ensimmäisenä adventtina viikko sitten: haettiin kuusi läheisen puiston myyntipisteestä, koristeltiin se, todettiin, että meillä on jo ihan liikaa kuusenkoristeita, ripustettiin valoja sinne tänne, todettiin, että valopalloketju ei ole kaikkein järkevin koriste taaperon huoneeseen koskettelukorkeudelle… 

IMG_4319.JPG

IMG_4323.JPG

IMG_4335.JPG

IMG_4408.jpg

Tästä joulusta on tulossa Eddien ensimmäinen Suomi-joulu, ihan parasta! Kunpa saataisiin lunta tai ainakin pakkasta, sillä maalla ja varsinkaan kesämökillä ei kyllä hotsittaisi rönytä kurassa. Tarkoituksena on siis, ilmojen eli pakkasen niin salliessa, yöpyä kesämökillä ja viettää päivät Eddien mummolassa, siskoni luona ja kavereita nähden. Jännittäväksi tämän tekee, että kesämökkiä ei ole vielä talvieristetty ja jo kesällä tilattu ilmalämpöpumppukin on asentamatta, sillä – kas vain – pumppufirma teki juuri konkurssin. Uusi pumppu on tilattu ja putkimies on pyhästi luvannut asentaa sen jouluun mennessä, mutta jos parinkymmenen asteen pakkaset sattuvat osumaan juuri joulunpyhiksi, mökillä saattaa silti olla turhan vilpoista. Onneksi siskoni laajensi juuri taloaan ja nyt hänellä on tilava vierashuone. 😉

(Kylläpäs tämä juttu nyt poukkoilee! Ihan selvästi en ole päässyt höpöttämään asioistani viime aikoina tarpeeksi, kun bloggaamisaika on kortilla Eddien lopetettua päiväunet; iltaisin olen yleensä jo liian rättipoikki kirjoittamaan. Mutta uudeltavuodelta olisi toivomuksissa saada ipana päiväkotiin kolmanneksikin aamuksi viikossa, jolloin mutsin vapaa-aika lisääntyy kummasti ja kenties jässikkäkin väsyy päiväkotitouhuamisesta niin, että nukkuu ainakin välillä vielä päikkärit. Eletään toivossa.)

Joka tapauksessa piti sanomani, että Suomi-joulun takia en ole tänä vuonna jaksanut koristella taloa kovin kummoisesti, koska itse pyhät ollaan poissa, mutta toisaalta joulufiilistelijänä en malttanut jättää tyystin koristelemattakaan. Kompromissina ”vain” puolitoistametrinen kuusi ja valoketjujakin on on vielä pakkauksissaan. Hurjaa.

IMG_4351.JPG

image.jpeg

image.jpeg

IMG_4352.JPG

IMG_4341.JPG

Toki kylppäri on joulukoristeltava! 😉 Muumimobilesta kuusimetsä ja verhokoukkuihin pukki poroineen.

IMG_4448.jpg

Joulukorttisulkeiset. Kertokaa mulle, etten ole ainoa, joka pitää kirjaa siitä, kenelle vuosittain lähetetään kortti (ja varsinkin, keltä saadaan; kahden kortittoman joulun jälkeen tippuu pois listalta!).

image.jpeg

Ei tässä tajunnanvirrassa mitään tolkkua ole, mutta tulkoon tänään tällaista höpötystä.

Toivottavasti itsenäisyyspäivä sujuu Suomessa rauhallisesti eivätkä leijonariipustyypit ryhdy toteuttamaan pseudoisänmaallisuuttaan millään kuvottavalla konstilla. 

Olen linkannut tämän tänne aiemminkin, mutta menköön nyt taas, Sibeliuksen juhlavuodenkin kunniaksi; se ei ole ”Suomen kansallislaulu”, mutta ulkosuomalaisen kansallishymniksi tämä hyvin osuu. Ja varsinkin, kun tämä rakas asuinmaani on tällä viikolla taas päättänyt aloittaa uuden sodan… Ihana, ihana Joan Baez.

This is my song, O God of all the nations
A song of peace for lands afar & mine
This is my home, the country where my heart is
Here are my hopes, my dreams, my holy shrine
But other hearts in other lands are beating
With hopes and dreams as true and high as mine.

My country’s skies are bluer than the ocean
And sunlight beams on clover leaf and pine
But other lands have sunlight too, and clover
And skies are everywhere as blue as mine
O hear my song, thou God of all the nations
A song of peace for their lands and for mine.

Rauhallista itsenäisyyspäivää niin uusille, vanhoille kuin ulkosuomalaisillekin!

image.jpeg

P.S. Synttäriarvontaan ehtii osallistua vielä puoleenyöhön asti tänään!

***

I have decorated the house for Christmas and today’s Finnish Independence Day. Have celebrated my country’s 98th year as an independent state by lighting two blue and white candles, as is the custom, but otherwise it has been a usual Sunday with blueberry porridge, Eddie’s swimming class and my zumba. Hoping for similar tranquillity and business-as-usual for Finland, where tensions have been high this autumn after the influx of asylum seekers. Joan Baez, listen to Joan Baez, folks.

suhteet oma-elama sisustus lasten-tyyli
Kommentit (4)
  1. *Juulianna*
    9.12.2015, 19:30

    Jeps, jeps, miulla kanssa joulukorttilista. Joulukorttien lähettäminen ja saaminen tärkeä osa jouluani. 🙂

  2. Meillä pidetään kirjaa saaduista ja lähetetyistä korteista, vieläpä Excelillä! 😛

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *