Jouluista blogipostia

Ou jea! Postinkantaja kolkutti tänä aamuna oveen juuri, kun olin saanut vaihdettua Eddien jättimäisen kakkavaipan (ehkä jätkästä tuleekin insinööri, kun oli niin tarkkaan osannut täyttää vaipan joka neliösentin valumatta yli?), ja toi pehmeän paketin Suomesta. Kun sen avasin, alkoi kirjaimellisesti kuola valua kuin Pavlovin koiralla. Tätä sieltä nimittäin paljastui:

image.jpg

Suolapääkalloja! Turkinpippureita! Kaikkia muita parhaussalmiakkeja! (Näihin ei Miestä päästetä, vaikka harvinainen heppu hän sikäli onkin, että on ulkkarina oppinut tykkäämään salmiakista.) Fazerin lempparisuklaatani! (Okei, ehkä Mies voi saada tästä vähän.) Kortti, jonka kuva on kuulemma vihje lähettäjästä, sekä punainen pussukka, jonka aion avata vasta itse jouluna!

image.jpg

Joulun blogiposti on siis vastaanotettu Lontoossa. Ihanaa, kun lähettäjä on selvästi lukenut blogiani ja ottanut selvää, mistä tykkään! Ja kuten Emmin tontilla jo totesin, maksan mieluusti puolet paketin ulkomaan postikuluista, sillä Suomesta on nykyisin ihan järjettömän kallista lähettää paketteja muualle maailmaan (kiitos vain, Itella). Palataan tähän asiaan sitten, kun jouluna tiedän salaisen blogiystäväni henkilöllisyyden. Nyt ei kun arvailemaan… Kampaamo? Villakoira? Blondi? Hmm, on mulla yksi arvaus…

Mitä veikkaatte: säilyvätkö salmiakit ja suklaat jouluun asti? 😉

suhteet oma-elama ystavat-ja-perhe mieli
Kommentit (12)
  1. keneltä tää oli sitten??

    1. Anteeksi hitaus! 🙂 Englantilaiseen tapaan avasin blogiystävän viimeisen paketin vasta tänä aamun, ja siitä paljastui tämä ihanuus:

      [[{”fid”:”278997″,”view_mode”:”media_original”,”type”:”media”,”attributes”:{”height”:”1536″,”width”:”2048″,”class”:”media-element file-media-original”}}]]

      Divina Katalinan eteläamerikkalaisesta taguapalmun siemenestä tehty rannekoru, aivan ihana ja mun tyylinen (no totta kai, punainen)! Ja hah, mulla on jo samasta ”norsunluupalmusta” tehty sormuskin (joka tosin ei mahdu tällä hetkellä sormeen, siksi ei ole mukana kuvassa).

      Kuka arvaa, keltä tämä ja muut suussasulavat lahjat ovat? Älä lue allaolevaa kommenttiani, jos haluat vielä arvuutella! 😉

      1. Salainen blogiystäväni siis oli….

         

        FFFifi eli Fitness Fuhrer! Kiitos ihanainen! Täytyy tunnustaa, etten ihan arvannut: ykkösveikkaukseni oli Mindeka, jonka arvelin yrittävän tuossa ylempänä huiputtaa kommenteillaan! 😀 Kakkosarvaukseni kuitenkin oli FFFifi, mutta vain siitä syystä, että musta tuo kortin kuvassa oleva mimmi on vähän FFFifin näköinen blondikiharoineen ja silmälasineen…! FFFifi, mikä se kuvan oikea vihje oli??

        1. Eikös Fifi ole vähän puudelinimi? Vai haenko liian kaukaa?

          1. Hih, voihan sen noinkin ajatella! FFFifi, mitä sanot sinä? 🙂

        2. On se kieltämättä näköinen, mutta kuvan Fifi oli vihje 😀 Ideaalitapauksessa se olisi ollut sellainen sylipuudeli, mutta en löytänyt sellaista kuvaa. Toisen vihjekuvavaihtoehdon säästän vastaisen varalle 😉 

          Kiva jos lahja oli mieluinen, sä olit kyllä tehnyt asian helpoksi kun lempiasioita ja -värejä löytyi monesta postauksesta 🙂 

  2. Hai, haluaisitko selittää lyhyesti blogeja vain sivusilmällä seuraavalle miten nämä ”salainen blogiystävä” -tempaukset oikein toimivat?
    Mukavaa joulua sinne! 🙂

    1. Kiitos, hyvää joulua sullekin! 

      Emmin alkuperäisessä joulupostikirjoituksessa, jonka linkkasin tuohon ylläolevaan juttuun, on asia selitetty parhaiten, mutta lyhyesti siis mukaanehtineille bloggareille arvottiin kullekin salainen blogiystävä ja tämän on tarkoitus lähettää kohteelleen 15 – 20 euron arvoinen tai itsetehty lahja. Mukaan kirje, jonka saa avata vasta jouluna ja jossa salaisen blogiystävän henkilöllisyys paljastuu. Paitsi että meitsin lahjan saaja tietysti arvasi jo postileimasta…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *