Joulun tunnelmia, uuden vuoden suunnitelmia

Joulu meni toivotun leppoisasti, huh helpotus. Perheemme aikuisten mielestä aattoaamun vegaaninen omena-mantelimaitoriisipuuro oli hitti, mutta eihän se toki nirsolle kolmevuotiaalle kelvannut. Viimeiset lahjat paketoin joulurauhan julistuksen ja sherrylasillisen siivittämänä, kun Mies ja lapsi lähtivät hakemaan anoppia serkkujen luota joulukylään. Palattuaan Eddie oli niin tohkeissaan serkkujen kanssa leikkimisestä ja mummin harvinaisesta vierailusta, ettei edes älynnyt mankua lahjojen perään. Kun joulupukki ehti kylään Suomen-serkkulaan, seurasimme jännittävää toimitusta FaceTimen välityksellä ja sovimme pukin kanssa, ettei hänen tarvinnut tänä vuonna enää ehtiä meille kotiin asti, kun kerran oltiin näin modernin teknologian välityksellä jo sanottu heipat. Taianomaisesti pukin lupaamat lahjat ilmestyivätkin kuusen juurelle, ja avasimme niistä muutaman suomalaiseen tapaan aattoiltana, loput joulupäivän aamuna.

Oltiin oltu kilttejä. 

Se jouluaaton västerbottenpaj.

Tämä on ollut ensimmäinen joulu, jolloin kohta kolme ja puoli vuotta täyttävä Eddie on tajunnut jotain joulupukin, kuusen, juhlien ja lahjojen erityisyydestä, mutta ainoana lapsena häntä ei (onneksi) ollut kukaan villitsemässä hullunmoiseen jouluhysteriaan. Niinpä saimme jouluaamuna nukkua yllättävänkin pitkään, yli seitsemään, ja syödä rauhassa mustikkalettuaamiaisenkin ennen lahjojenavausurakkaa. Siitä selvittyä Mies sulkeutui äitinsä kanssa keittiöön laittamaan joulupäivän lounasta, jonne olimme kutsuneet suomalaisen ystäväperheen; he ovat juuri muuttaneet Lontooseen ja siten viettämässä ihkaensimmäistä Englannin-jouluaan. Christmas crackers -paukut silkkipaperikruunuineen ja huonoine vitseineen, pekonilla kuorrutettu kalkkuna, lanttumuusi, uunissa paahdetut perunat ja palsternakat, höyrytetyt porkkanat, ruusukaalit (tällä kertaa pannulla punasipulin kera paistettuna), stuffing balls -yrttileivänmurupalloset – kaikki oli vielä heille uutta ja erilaista. Paitsi peribrittiläinen jouluvanukas, jonka hieman säälittävää liekitysyritystä seitsemänvuotias asiantuntija kommentoi toteamalla, että sinisten liekkien pitäisi kyllä olla ainakin näin korkeat, hän oli nähnyt! Olimme etukäteen taittaneet peistä Miehen kanssa siitä, pitäisikö kälyn leipoma vanukas tuoda pöytään brandyllä liekitettynä vai ei; minä olin koulukuntaa ehdottomasti, Mies taas leiriä ei meidän perheessä ole ollut tapana. Kun sain tahtoni läpi, siippa ei viitsinyt/malttanut lämmittää brandyä tarpeeksi, joten eihän se leimahtanut kunnolla liekkeihin… Oh well.

Minun joululounaani: uunicamembertia, perunoita, palsternakkaa, lanttua, porkkanaa, stuffing balls, ruusukaalia.

Joululahjojen tähänastinen hittiparaati: läpinäkyvä, väriä vaihtava piirustuslevy, ukulele, mekaniikkasarja, pattereilla toimiva kylpymustekala. Mutta ovatko vanhemmat olleet kuluneena vuonna tosi tuhmia, kun Eddie sai sekä rumpu- että kosketinsoitinmaton..? 😉

Olin etukäteen epäillyt, ettei brittien himoitsema rusina-hedelmävanukas kermakastikkeineen välttämättä olisi ulkomaalaisvieraiden mieleen, ja siksi hankkinut jälkiruokapöytään myös suklaisen jouluhalon – mutta niinpä vain viikko joulun jälkeen halosta on vielä kolme neljännestä jääkaapissa (vaikka on kyllä vanukkaastakin puolet; järjettömän tuhtia tavaraa, ei sitä paljon siedä kerralla syödä). Pipareihin, aurajuustoon tai joulutorttuihin astikaan emme kyenneet. Aikuiset naukkailivat portviiniä ja glögiä, lapset pistäytyivät lähipuistossa purkamassa energiaansa ja touhusivat sen jälkeen Eddien uusilla ja vähän vanhemmillakin leluilla, kolmelta katsottiin kuningattaren puhe ja sen jälkeen suomalaisvieraat pääsivät vielä joulusaunaan ennen kotiinlähtöä. 

Tapaninpäivänä lähdimme vuorostamme nauttimaan Miehen siskon perheen vieraanvaraisuudesta: uusi kierros kalkkunaa lihansyöjille, minulle vaihteeksi kalaa. Eddie ihastui serkkujensa kosketinsoittimiin, isojen poikien legoihin (joita hänellä ei vielä kotona ole) sekä serkkutytön uuteen tekoturkiskauluriin. Varsinainen mini-Liberace kiharat sojottaen pianoa hakkaamassa pinkki-violetti turkis kaulassaan! 😀

Joulunpyhien jälkeen Mies vietti yhden päivän kotona miesflunssassa, mutta palasi sen jälkeen toimistoon yrittämään bisneksentekoa. Eddie ja minä olemme viettäneet päivämme puistotellen, lastenteatterissa (josta lisää myöhemmin!) ja esitellen kaupunkia toiselle ulkosuomalaisäidille lapsineen. (Facebookissa on mainio Ulkosuomalaiset äidit -vertaistukiryhmä; suosittelen ehdottomasti, jos tätä sattuu lukemaan joku ulkosuomalainen kohtalotoveri!) Täksi uudenvuodenaatoksi meillä ei totuttuun tapaan ole kummoisempia suunnitelmia: blinejä teemme, sauna on lämpiämässä ja pari pulloa kuohuvaa odottaa jääkaapissa lapsukaisen nukkumaanmenoaikaa. Joulusta uuteen vuoteen täällä on telkkarissa näytetty Harry Potter -leffojen sarjaa; katsomme varmaan sarjan päätösosan (noin seitsemänteen kertaan…), huokailemme vähän kuluneen vuoden tolkuttomuuksia ja toivomme parempaa uutta vuotta. 

Edelleenkään en suostu uudenvuodenlupauksiin, mutta jos jotain yrittäisin 2017 saavuttaa, nämä vaikka voisivat olla suotavia tavoitteita:

1. Elää hieman terveellisemmin. Olen keskivartalolihava, suoraan sanottuna läski, enkä ole vuoteen harrastanut kävelemistä kummempaa liikuntaa. Polveni natisevat ja vasenta olkapäätä on vihlonut koko syksyn. Elämänlaatu ei tästä parane, jollen tee itse asialle jotain. Sitä paitsi kesäkuussa on Miehen parhaan ystävän häät ja Mies bestman; olisi kiva mahtua johonkin puolijoukkuetelttaa pienempään, sievään mekkoon.
2. Konmarittaa jossei koko koti niin ainakin vintin vierashuone. Meillä on liikaa tavaraa, ihan liikaa. Iso on talokin (kolmelle hengelle), ja siksi olen ihan turhan pitkään välttänyt vanhojen turhien romujen dumppaamista. Nyt ollaan pisteessä, että vierashuoneen sänkyyn pääsee erikseen raivattuaan käytävää pitkin. Tarttis tehrä jotain.
3. Tarjota ainokaisellemme elämyksellistä arkea. Jos huonosti käy (eli emme saa koulunlykkäyshakemustamme läpi; tästäkin lisää myöhemmin), Eddie joutuu aloittamaan koulutiensä täkäläiseen tapaan jo ensi syksynä. Ainakin siihen asti minulla on siis kotiäitinä huikea mahdollisuus viedä lapsukaiseni museoihin ja kaupunkitiloille, juoksemaan puistoissa, tutustumaan lastenteatteriin ja lähtemään junalla päiväretkille myös ruuhka-aikojen ulkopuolella. Kivaa meille molemmille tutustua kunnolla Lontoon lapsiperhetarjontaan!

Mitenkäs te? Lupauksia, suunnitelmia? 

2016 oli maailmanpolitiikassa hirveä vuosi Aleppoineen, Brexiteineen ja Trumpeineen. On vaikea järjellä ajatella, että 2017 asiat tästä suuresti petraantuisivat – mutta toisaalta vuodenvaihteeseen kuuluu kyllä järjenvastainen optimismi, eikö? Ehkä Syyriaan saadaan vielä rauha, ehkä Brexit vielä kaatuu omaan mahdottomuuteensa, ehkä Trump narahtaa verovilpistä ja joutuu eroamaan ennen kuin ehtii saada aikaan suurta tuhoa… Ehkä Putin saa hyppykupan, joka sulattaa hänen aivonsa hyytelöksi? Siitä haaveillessa –

parempaa vuotta 2017 kaikille teille, jotka ovat tänne asti jaksaneet jaarituksiani seurata!

Suurinta suomalaista Saaraa lainaten: puspus!