Kaikenlaisia merkkipäiviä

…on tullut vietettyä viime aikoina.

Anoppi täytti jo 80, ja ajettiin yhdeksi viikonlopuksi juhlimaan häntä sukulaisten ja naapureiden kanssa. Eddie käyttäytyi juhlissa jopa hämmentävän hyvin (iPad- ja pikkuautoviihdykkeillä oli toki osuutensa asiassa) ja hurmasi muun muassa Miehen lapsettoman tädin, joka asuu niin syvällä Pohjois-Walesin vuoristossa, että minäkin tapasin hänet vasta ensimmäistä kertaa. Poikasen ja isotädin rakastuminen toisiinsa oli kuitenkin sitä luokkaa, että luvattiin tulla keväämmällä road tripille lohikäärmeen maahan. Jännää!

Eddie perehdytti juhlissa serkkuja Angry Birdsin saloihin. Heja Finland!

Mummilareissulla käytiin katsomassa mangusteja (as you do).

Ystävänpäiväkin oli ja meni. Minä oikeastaan juhlin nimenomaan ystävänpäivää jo edellisenä viikonloppuna, jolloin lennähdin korskeasti Suomeen bailaamaan bloggarikaveriporukalla. Norppaemo oli ehtoisa emäntä (mitä ihmettä tuo sanonta on muuten tarkoittavinaan, toivottavasti ei mitään kovin törkeää?!) ja hänen kotinsa syötävän suloinen, mutta suloisia olivat muutkin juhlijat, ja jestas sitä syötävän määrää ja laatua! Blinejä, macaroneja, aamupalaksi vohveleita. Uuuh. Naurua, puhetta, poseerausta, saunaa; ihan parasta.

Valentinenpäivän romantiikka meni siipalta ja minulta anopin synttäritohinoissa ohi; ostettiin kortit ja suklaata (jotka Mies sitten unohti äitinsä luo). Kyllä meillä pussaillaan muinakin päivinä vuodessa, emme ehkä tarvitse kauppoja ja naistenlehtiä patistamaan siihen.

Laskiaistiistaina ei päästy liukumäkeä jännittävämpään mäenlaskuun, mutta iltapalaksi sentään Mies teki lettuja, kuten täällä tapana on (Pancake Day). Heitti ensimmäisen (huonosti onnistuneen) letun kiukuspäissään seinään, mikä suututti Eddien (ja minut, mutta itse en alkanut parkua), minkä jälkeen lapsikulta kieltäytyi maistamastakaan herkkuja. Jälkikäteen nauratti.

Siskoni täytti 40 vuotta. Syksyllä isämme täyttää 70, käly 50 ja useampi ystävänikin tänä vuonna sen nelikymppisen. Jopa on juhlavuosi.

Viimeisimmän työpaikkani (siis sen, josta lähdin äitiyslomalle Eddieä odottamaan) viimeisinkin työkaverini vietti läksiäisiään; nyt siellä on töissä vain tuntemattomia. Tosin tässä välissä järjestö itsekin on yhdistynyt toiseen ja vaihtanut nimeä. Tuntuu silti oudolta, lopulliselta. Pitäisi ehkä järjestää reunion entisten työkavereiden kesken.

Täkäläinen äitienpäivä oli viime viikonloppuna. Mies on tylsästi jymähtänyt siihen näkemykseen, että koska en ole hänen äitinsä, päivää ei sen kummemmin tarvitse juhlia ennen kuin Eddiellä on aiheeseen jotain sanomista. Jassoo. Kortin sentään sain, ja päiväkodissa tehtyjä suklaakarkkeja. Ensi vuonna taidan alkaa painostaa edes aamiaistarjoilua sänkyyn. (Samoin Mies on vakaasti sitä mieltä, että äitienpäivä on tosiaan vain äideille, ei esimerkiksi isoäideille; kun olen ehdottanut edes korttia Edmundolta Grandmalle, ei, Mies haluaa lähettää omansa. No, omapahan on asiansa. Toukokuussa muistamme kyllä Eddien suomalaista mummoa.)

Kansainvälistä naistenpäivää täällä ei näy kuin Facebook-päivityksissä.

Henkilökohtaisesti merkittävin merkkipäiväni taisi kuitenkin olla viime viikon torstai: loppui siristely ja toinen silmä ummessa lukeminen. Sain moniteholasit. Oumaigaad.

***

No week without a special day or two: Mother-in-law’s 80th birthday, which was followed by my sister’s 40th. Pancake Day, Valentine’s, a weekend away partying in Finland with fellow blogger Mums. Mothers’ Day, even, and the International Women’s Day. The farewell party for my last remaining colleague in my last job. Personally, however, the most momentous day of late was the Thursday I got my first varifocals. Blue rinse, here I come.