Kodinturvajoukkojen ensimmäinen kokoontuminen
Meillä on kuluneella viikolla harrastettu beibipruuffausta. Alkoi olla pakko, kun jässikkä alkoi osoittaa turhan suurta kiinnostusta takkaa, takkapuutelinettä, hiilihankoa ja -sankoa kohtaan. Ja vaikka hän ei vielä nousekaan pystyyn, eipä sekään aika kovin kaukana ole. Sitä paitsi kierimällä ja kommandotyyliin ryömimällä pääsee yllättävän nopeasti yllättävän ahtaisiin koloihin.
Hiilihanko, tuo ihana kova, kiiltävä, likainen esine.
Jos mä tässä vain ihan pikkuisen kokeilen tuota hiiliämpäriä, ei äiti varmaan huomaa…
Seuraava sisustushitti: takan suojaportti. Luo sinäkin kotiisi vankilatyyliä kepein kalterein!
Meni siinä sitten olohuoneen sisustuskin vähän uusiksi: sivupöytä siirtyi lyhyemmän sohvan taakse (ja sen takana yhä lymyävä kirjakaapin ovi pääsee oikealle paikalleen kirjahyllyn peitoksi, kunhan Mies saa aikaiseksi), munatuoli sivupöydältä vapautuneelle seinälle, jumperoo munatuolin koloon ja vilttilaatikko/sivupöytä jumperoon entiselle paikalle. Telkkariakin piti hivuttaa vähän keskemmälle ja lamppuja siirrellä. Tämä kaikki, koska munatuolista ja sohvannurkasta ei enää nähnyt telkkaria jättimäisen takkasuojan takaa.
Mutta nyt on kiva! Munatuolissa tule istuttua enemmän, kun se on keskemmällä huonetta, eikä aika vähällä käytöllä oleva jumperoo hallitse huonetta. Eihän tuo takan suojaportti kaunis ole, mutta se pitää nyt vain sietää. (Pojun makuuhuoneessakin on takka, käyttämätön tosin. Jospa jätkä oppisi siitä, ettei takoissa ole mitään mielenkiintoista näperreltäväksi? Heh heh.)
Samaan syssyyn ripustimme portaikkoon myös ensimmäisen turvaportin, eteisestä yläkertaan mentäessä. Vielä pitää hommata portit toiseen kerrokseen, yksi alakertaan päin ja toinen kolmannen kerroksen portaisiin, mutta niillä ei ole niin kiirettä, koska Eddie ei vielä ole kiinnostunut kiipeämisestä. Ruuvattiin nyt tuo yksi portti paikoilleen, jotta totutaan siihen vähän – eikä toivottavasti kompuroida kovin monesti sitten, kun porttia on alettava pitää kiinni ja rimpuileva muksu kannettava sen lävitse.
Vielä puuttuvat ainakin kaikki pistorasiansuojat ja keittiön kaappien ja laatikoitten sulkimet. Pari terävää pöydänkulmaa pitäisi pehmustaa ja telkkari köyttää kiinni tv-tasoon. Lasinen pöytälamppu siirtyikin jo takanreunukselle pois pikku sormien ulottuvilta. Jonkinlainen suoja pitäisi hellaankin kai kehittää, jotta jässikkä ei seisomaan noustuaan saa väännettyä kaasua päälle ja uuninluukkua auki. Ja mitä ihmettä tehdään lattiasta kattoon ulottuville kirjahyllyille (no, se yksi ovi auttaa vähän), mummon lasikaapille, kahvipöydän alahyllylle, viherkasveille ja keittiön lattiantasoisille avohyllyille? Iik.
Ei kaikkein lapsiystävällisin keittiö, argh. (Edelliset omistajat olivat lapsettomia.) Mihin laittaa nuo kaikki purkit ja purnukat, jossei niitä voi kohta enää säilyttää avohyllyillä?
…ja keittokirjat ja viinapullot, ja ja ja… Taidan haluta keittiörempan!
En oikeasti osaa tässä vaiheessa koulutusta vielä arvioida, pitääkö koko talo kääriä kuplamuoviin kohta konttaavan ipanan tieltä. Miten te muut olette kodin vaaranpaikat suojanneet? Entä mitä me ei olla vielä edes hoksattu pitää vaarallisena?
***
We’ve started some feeble attempts on babyproofing the house: a fire guard and a stair gate have been put in place. Consequently, the whole lounge interior needed shifting slightly. Now we’re trying to figure out what else must be done to keep the boy alive: socket covers, drawer catches, corner bumpers… Perhaps it would be best just to wrap the whole house in bubblewrap? Failing that, bubblewrap the boy for the next couple of years?
Moikka :). Olen uusi Lilyssä ja löysin heti tänne. Meillä on samat mietteet turvallisuuden suhteen menossa, Omppu on nyt 7,5 kk. Pari viikkoa on ryöminyt ja löytänyt monenmonta asiaa, joihin ei saa koskea. Voi voi. Sanon ei, haen pois ja mietin, mikä kaikki pitäisi laittaa kokonaan ulottuville ja minkä kanssa opettaa elämään nätisti. On ironista, että moni lelu unhotuu saman tien, mutta jos otat pois sanomalehden tai muovipussin, tulee ikuisuuden kestävä itku.
Tervetuloa Lilyyn! 🙂 Jeps, meillä sama iki-ihastus on kännykkä ja iPad – heppu ryömii jopa toiselta puolelta huonetta polvet savuten, jos huomaa mun naputtelevan kumpaakaan. Vähän rajoittaa tätä bloggaamistakin. 😉
Ihailen teidän kaikkien zeniläistä mielenlaatua, jotka olette pärjänneet ilman talon babyproofausta! Mulla meni hermot kahden hajonneen lasivuoan, muutaman kerran ympäriinsä ripoteltujen puurojauheiden ja kaurahiutaleiden jälkeen :D. Meidän yläkerran rappuset on mallia ”henki pois aikuiseltakin jos oikein kompastuu”, niin en vaan jotenkin uskalla ottaa riskejä. Lapsi kyllä osaa mennä ne ylös ja alas ja saa mennäkin valvotusti. Kuumottaa vaan ajatus siitä, että itse tekee keittiössä tyynenä ruokaa ja apina kieppuu itsekseen rappusissa…
Mutta lapset taitaa myös olla erilaisia luonteeltaan, just muskarissa yksi äiti kertoi ettei joutunut kahden ekan kanssa nostamaan mitään pois lasten ulottuvilta ja kolmannen kanssa on kaikki universumin viritykset käytössä.
Joo, en mäkään uskalla meidän portaikkoja jättää porteitta, vaikka niissä on kokolattiamattokin, joka vähän pehmentää. Keittiössä taas… no, katsotaan. Vielä ei ole kuin puuropurkki tullut kerran alas, mutta huumorintajuni saattaa olla kortilla, jos sokerit ja mausteet kovin monesti ripotellaan lattialle ja hierotaan keittokirjojen väliin.