#mainiomarraskuu #23 – 26

#23 Rauhoittava maisema

image.jpg

Vähän on taas huijattava: viime sunnuntaina lapsiparka oli vielä flunssassa, joten vietimme päivän aika tiiviisti kotona. Oli sitä paitsi niin ankean harmaata, etten edes saanut kuvaa yhdestä lempimaisemastani meidän ullakkohuoneen ikkunasta. Mutta maanantaina päästiin ulos, aurinko paistoi ja lapsi suostui nukahtamaan vaunuihin! Siinä sitä kotikadun rauhaa kerrakseen. (Ja juu, meidän jalkakäytävä todellakin on noin kamalassa kunnossa.)

 

#24 Hyvä teko

image.jpg

Hyvistä teoista aika köyhän maanantain pääntaputus äidille olkoon se, että päästin yhä nuhaisen Eddien mönkimään leikkipuistoon. Uudet kumpparit jalassa, Englannin serkun vanha (ei-vedenpitäväksi sittemmin todettu) toppahaalari lämmittämässä. Muut muksut juoksivat puistossa mekoissa, sukkahousuissa ja söpöissä takeissa, hyvä jos hatut oli päässä. No, sain siitä minäkin henkisen synninpäästön antaa pojun tutkiskella ympäristöään ilman kurarukkasia.

 

#25 Pirteä väriläiskä

image.jpg

Pirteä ja väriläiskä; Eddie on onneksi ollut aika reipas pikku potilas. Tykkään tuosta Villervallan riemunkirjavasta yöpuvusta, vaikka Miehen mielestä se on sieltä itsestään, koska nepparit on vain haaroissa ja niinpä se on toisinaan aika haasteellinen puettava isin nakkisormille pojan kiemurrellessa. 

 

#26 Hellyys

image.jpg

Ihan vain siksi, että minusta tuo kuva on niin hellyttävä. Vetoisessa vanhassa talossamme ei toki ole ihan noin kylmä, mutta Eddie on ihastunut tuohon Ikean pörröiseen vilttiin ja halusi eilen raahata sitä pitkin olkkaria. Viltti on jässikälle kuitenkin vielä liian painava, joten kaivoin lohduksi kevyemmän vauvan fleeceviltin. Siinä se sitten istui aamun beduiiniksi kääriytyneenä, vilttien hellässä syleilyssä.

***

Photo challenge days 23 – 26: A calming view – our street in the autumn sunshine with the boy fast asleep. A good deed – to let Edster loose in the playground even when he had barely recovered from his cold. A cheerful splash of colour – Eddie’s stripy sleep suit (by a Swedish brand Villervalla; they make gorgeously colourful unisex children’s clothes). Affection – the sweet child of mine wanted to wrap himself in blankets yesterday, and just melted my heart.

suhteet oma-elama
Kommentit (1)
  1. Ihana toi viimeinen kuva! Meidän herra on myös vilttien rakastaja, mutta toki on myös koiratkin, varsinkin juniori. Niinpä meillä käydään aika ajoin pientä taistelunpoikasta siitä, kuka sen viltin saa -Una vai Päde.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *