Oisko mahdollista?

Öistäni on tullut melko rikkinäisiä. Aamuyöhön asti saan yleensä nukuttua kohtuuhyvin, mutta jossain vaiheessa jokin raaja puutuu ja on käännettävä kylkeä. Se taas alkaa pikkuhiljaa tuntua tankkerin kääntöoperaatiolta, joten ei ole ensimmäinen kerta, että Mieskin on havahtunut siihen, että viattomasti yritän vain vaihtaa asentoa. Selälläni en uskalla nukkua enää oikein ollenkaan enkä koskaan ole osannutkaan koisia vatsallani, joten yö menee kyljeltä toiselle kääntyillessä. Kohta on varmaan ostettava sellainen pitkulainen raskaustyyny vatsan ja polvien tueksi. 

Tänä aamuna puolihorroksessa käänsin taas kylkeä, kun tunsin jonkin selvästi muljahtavan vatsassa. Ja kohta toisen kerran. Voisiko se olla? Järki sanoo, että kyseessä saattoi olla vain kudosten venyminen kohdun ympärillä, mutta sydämessä elättelen toivoa, että olisinkin tuntenut beiben ensipotkaisut. 

suhteet oma-elama ystavat-ja-perhe
Kommentit (13)
  1. Ma en ole uskaltanut viela menna kyselemaan aidilta & siskolta raskausarvista & suonikohjuista… Elattelen toivoa, etta kylla se tasta! 😉

    Raskaustyynyn menin kylla jo tilaamaan. Tallaisen.  Tuntui musta jotenkin toimivammalta kuin tuo Bonnien kehuma DreamGenii, mutta katsotaan sitten, miten pelittaa kaytannossa. Tulispa jo! Yot on aika sekavia talla hetkella.

    Potkumaisia liikkeita ei muuten paljon ole sitten ensi raportoinnin tuntunut, tai ehka kerran tana aamuna. En siis vielakaan osaa oikein sanoa, kudoksetko siella paukkuu vai tyypin kantapaa… No, eikohan sen kohta opi erottamaan. Toivottavasti ei ala tulla mustelmia kuten eraille. 🙂

    HelloAochi: hyva anoppikokelas, kun tarkisti asian sulta eika pojaltaan! 🙂

  2. Taytyy myontaa etta samaa makin ihmettelin ennen nukkumaanmenoa, ja pitipa tehda yksi harjoituskierros ohje kadessa 😀 Mutta siis ihan helposti siina pystyi kaantymaan, sita itse tyynya ei siirreta vaan sa itse vaan kaannyt siina sen paalla, ja laitat takaapain sen jalkojen valiin tulevan osan. Se oli itseasiassa aika mukava niinkin pain koska sitten se pitka osuus (joka normaalisti on mahan puolella) tuki selkaa ja nojasin puolittain siihen, ja normaali selkaosuus olikin sitten mahan puolella. Ideaalihan vauvalle on jos aiti nukkuu vasemmalla kyljella johonka taa tyyny on suunniteltu ja ohjekirja kehuu myos etta auttaa helpompaan ja nopeampaan synnytykseen koska vauva on hyvassa asennossa tai jotain sellaista, vahan ohimennen sen lukaisin…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *