Meillä vietettiin taas eilen syntymäpäivää – Eddie täytti kahdeksan kuukautta. Päivänsankari nukkui melkein kahdeksan tunnin putken yöllä (eli ei se iltapuuro tuonutkaan kymmenen tunnin unia kuin pariksi yöksi, höh – no, seuraavaksi kokeillaan terästää puuroa banaanilla tai raejuustolla), kävi synttäreidensä kunniaksi kahvittelemassa vauvakollegojen kanssa, sai äidiltä lahjaksi kurkistuskirjan, josta opitaan värejä (sitten joskus) ja nukkui parin tunnin makoisat päikkärit. Illalla vietettiin laatuaikaa isin kanssa, sillä äiti jätti pojat kaksin ja lähti kaverinsa kanssa elokuviin (Monuments Men, ihan mainio). Laskiaistiistai jäi siten viettämättä, mutta lettuja (laskiaistiistai = Shrove Tuesday = Pancake Day) tehdään kuulemma viikonloppuna, kun anoppi eli mummi tulee kylään. 

Tässä kuussa Edsterin istuminen on käynyt tukevammaksi, mutta edelleenkään hän ei osaa hilata itseään istuma-asentoon. Liikkuminen tapahtuu yhä kierimällä ja nitkuttamalla kehoa mahallaan. Pinnasängyn pohja pitää ihan kohta siirtää alemmaksi, sillä jässikkä on alkanut kiskoa itseään pienoja pitkin ylös. Tyyppi ei yhäkään paljon välitä hyppykiikusta, mutta keinuminen on kivaa, samoin sitterissä vauhdin potkiminen jaloilla. Poitsu seisoo jo aika jäntevästi kyljistä tukien tai käsistä pidellen. Vaipanvaihto on aika haasteellista, sillä heppu ei millään malttaisi pysyä selällään hoitopöydällä. (Tessa-tädin kalat ovat siis menettäneet vetovoimansa.)

Olemme tässä kuussa aloittaneet uuden jazz-muskarin, jonka 45 minuutin mittaiset sessiot tosin ovat vähän liian uuvuttavia pikkuiselle, mutta josta Eddie muuten tykkää kuin hullu puurosta, muskaria kun pitää upeaääninen jazz-laulaja ja hänellä on tähän mennessä ollut säestäjinään kontrabasisti ja human beatbox! Olen myös kuullut, että ihan meidän lähellä on muskari, jossa soitetaan bongorumpuja, ja sekin saattaisi sopia meidän rytmi-Reiskalle, sillä jätkä on viime aikoina toden teolla ihastunut kaikkiin leluihin, mistä lähtee ääntä, helistimistä rumpukapuloihin (=puulusikka) ja marakasseista patterivempaimiin, jotka ääntelevät nappia painaessa. Lempilelut taitavat olla (äidin mielestä kamalat, lahjaksi saadut) kolme muovihärpäkettä, joista yksi on muka kännykkä ja kaksi avainnippua, ja nappia painamalla ne helisevät, tööttäävät, tai tekopirteä laulaja alkaa jollottaa lastenlauluja… No, lapsi nauttii, joten äiti sietää. Kai tämäkin vaihe kohta ohi menee. 😉 Lohtuleluna on kuitenkin edelleen – arvasitte oikein – se sama Sohvi-kirahvi kuin tähänkin asti. On se epeli, se Sohvi.

Lukutoukka pienestä pitäen.

Olemme myös alkaneet käydä satutuokiossa, jossa huikean ilmeikäs ja kantavaääninen satutäti lukee jonkin tunnetun sadun. Välillä lauletaan, leikitään tai puhalletaan saippuakuplia, ja lapset vauvasta liki kouluikäisiin tuijottavat lumottuina. Aika hauskan näköistä, kun vaahtosammuttimen kokoiset naperot keskittyvät ihan täböillä. 

Vauvauinnissa Edmundo on vihdoin alkanut polskia ja läiskyttää! Kauan siinä kestikin, melkein puoli vuotta. Toisaalta nyt jätkän ”pelastautumisote” on mennyttä… (Meidän vauvauinnissa opetetaan vauvoja putoamaan altaan reunalta veteen, kääntymään vedessä ja tarttumaan altaan kaiteeseen tai reunaan. Aiemmin Eddie tarrasi käskystä kaiteeseen kohtuuhyvin, mutta nyt se ei kiinnosta yhtään, kun veden läiskyttäminen on niin paljon kivempaa.) Iltakylvystäkään vanhemmat eivät enää kovin kuivina selviä.

Eddie syö edelleen tosi hyvin. Aamupalaksi olen enimmäkseen yhä antanut vauvanpuuroja, mutta välillä jo tavallista pikakaurapuuroa tai Weetabixia, kerran munakokkeliakin paahtoleivän kera. Lounaaksi ja päivälliseksi uppoaa kolmisen jääpalakuutiota omatekoisia pöperöitä plus jugurtti tai hedelmäsose, ja viikon ajan olemme nyt tehneet vielä iltapuuron. Julkisella paikalla syömisestä on tullut jo ihan rutiinia, ja yleensä pakkaan ulos lähtiessä mukaan pari valmisruokafoliopussia (mitä ne on suomeksi, pouch?), nokkamukillisen vettä ja pienen ruokalapun. Vastiketta jässikkä juo yleensä heti aamulla herättyään, noin tunnin aamiaisen ja lounaan jälkeen (päiväunille käydessä), sekä iltapullon sängyssä. Välillä päiväunille nukahtaminen käy ilman pulloa (ainakin jos olemme liikenteessä) ja öisin, vaikka heppu välillä herääkin yöllä huutamaan, maito ei yleensä kelpaa, eli nälkäänsä hän ei tunnu heräävän enää iltapuuron aloittamisen jälkeen. Saa nähdä, missä vaiheessa uskallamme lopettaa yöpullojen raahaamisen yläkertaan ennen nukkumaanmenoa. (Meidän keittiö on alakerrassa, makuuhuoneet ja kylppäri 2. kerroksessa. Yöksi laitamme murtohälyttimen päälle alakertaan, joten on helpompi keittää illalla vettä termariin ja tuoda se vastikejauheen ja muutaman pullon kanssa kylppäriin odottamaan kuin rönytä keskellä yötä alakertaan, panna hälyt pois päältä, keittää vesi, jäähdyttää pullo, laittaa hälyt takaisin päälle, tulla yläkertaan… Jätkä huutaisi siinä vaiheessa jo pää punaisena.)

Eddien eka luumu. Hyvin upposi.

Sormiruokailua olemme yhäkin harrastaneet vähän turhan satunnaisesti; niin hidasta ja sotkuista puuhaa! Tripp Trappin Playtray on kyllä ihan godsend, pitää suurimmat sotkut rajatulla alueella. Pojun pinsettiote muuten alkaa olla hollillaan, huomasin tänään. Millähän sitä olisi hyvä harjoitella – ideoita?

Hampaita on edelleen vain kaksi, ne alahampaat, jotka tulivat jo puolitoista kuukautta sitten! Jääköhän poika kaksihampaiseksi? Hirveä jyystäminen jatkuu ja jatkuu, ja tällä viikolla heppunen on mielestäni ollut tavallista kärttyisämpi, mutta vieläkään yläleuasta ei ole puskenut mitään läpi. Toisaalta Edgar tykkää myös pureskella kaikkea, mikä yltää poskihampaisiin asti – mutta ei kai poskihampaita vielä voi olla odotettavissa?

Toissapäivänä kävimme muuten pojan kanssa lääkärissä kolmatta kertaa kuuteen viikkoon… Syynä tällä kertaa nenäverenvuoto! Okei, olin ehkä vähän drama mama, mutta vähänkö säikäytti aamulla unenpöpperössä huomata lapsensa vuotavan verta! Ei edes vuolaasti, mutta säikäytti se silti, varsinkin kun itselläni ei ole ikinä ollut nenäverenvuotoa. Soitin sitten ensiksi puhelinlääkärille (täällä on NHS:llä eli valtion terveydenhuollolla ”toissijainen yleinen hätänumero” kiireisiä mutta ei hengenvaarallisia tilanteita varten, NHS 111), jossa oltiin sitä mieltä, että ei hätää, mutta käy nyt näyttämässä lasta lääkärille, kun terveyskeskus aukeaa. Omalääkäri oli sitten sitä mieltä, että joko lapsiparan pitkäkestoinen nuha aiheutti kohtauksen tai sitten hän oli onnistunut lyömään nenänsä johonkin (mitä tosin epäilen, sillä kai hän olisi parkunut?). No, säikähdyksellä siitä selvittiin eikä nokka ole sittemmin vuotanut kuin sitä ehtaa räkää mitä jo pari kuukautta…

Yömeijeri. En jää kaipaamaan.

Viime viikon punnituksessa Eddie painoi 8,68 kiloa. Pituutta ei mitattu, mutta veikkaisin sen olevan 75 sentin hujakoilla. Emme silti ole vielä siirtyneet suurimmaksi osaksi edes 74-senttisiin vaatteisiin, kun 68:t mahtuvat ihan hyvin, ja onpa pojulla tänään päällään Lindexin peräti 62-senttiset body ja pöksyt. Vauvanvaatteiden kokoluokitus onkin ihan sattuman kauppaa, oletteko huomanneet? Tai ainakin Eddie kasvaa kaikkien taulukoiden ulkopuolella. 

Kullannuppumme tukassa on edelleen hento kastanjanruskea sävy ja silmät ovat siniharmaat. Äidin näköiseksi sanovat.

***

Our big boy turned eight months old yesterday. In the past month, he has learned to sit up more steadily, but cannot pull himself up into a sitting position, and still doesn’t crawl. His only two teeth appeared over six weeks ago. He loves Baby Jazz, Amelia Boo storytime, splashing water, all toys that make a sound, Sophie la Girafe, and food. He had his first nosebleed the day before yesterday, apparently caused by his never-ceasing runny nose. Poor lamb. He is lean, and still wears some 3-6 month clothes. People comment that he takes after his mother.