Pari ajatusta naisista ja naistenpäivästä pienen pojan äidiltä

Olen feministi. Se on minulle yhtä itsestäänselvää kuin että olen nainen. En oikeastaan edes ymmärrä, kuinka joku nainen ei olisi feministi. Mitä, eikö joku muka halua samoja oikeuksia itselleen ja tyttärilleen kuin mitä miehillä on? Onko se hullu vai vähän yksinkertainen? 

Niinpä on kaksi lausahdusta, jotka feministi-sanan yhteydessä saavat meikäläisen näkemään paloautonpunaista:

  1. ”En ole feministi, mutta kannatan kyllä tasa-arvoa.”
  2. ”En ole feministi enkä sovinisti. En halua naisten alistavan miehiä sen enempää kuin miesten alistavan naisia.”

Newsflash, toverit: sanakirjamääritelmä feminismistä on ”aate, joka pyrkii parantamaan naisten yhteiskunnallista asemaa ja muuttamaan sukupuolirooleja ja jonka mukaan naisilla ja miehillä tulee olla samat oikeudet ja velvollisuudet”. Sovinismi taas on ”jonkin ryhmän tai ryhmän jäsenen äärimmäisyyksiin menevää, yksipuolista ja fanaattistakin käyttäytymistä jotakin toista ryhmää tai sen yksittäisiä jäseniä kohtaan”; esimerkkeinä kansalliskiihkoilu, sukupuolisovinismi ja rasismi. (Nämä lainaukset Wikipediasta, koska Nykysuomen sanakirjaa ei nyt ollut käden ulottuvilla, mutta haastan teidät löytämään kovin eriävät määritelmät mistään wikiä arvovaltaisemmasta lähteestä.)

Siis: feminismi ja sovinismi eivät ole vastakohtia! Toistan: feminismi ja sukupuolisovinismi eivät ole vastakohtia. 

image.jpg

(Täältä.)

Kun sain ultrassa tietää odottavani poikalasta, innostukseeni sekoittui hyppysellinen tietynlaista huolta: kuinka kasvattaa pojastani ihminen, joka suhtautuisi koko ympäröivään ihmiskuntaan yhtäläisellä kunnioituksella riippumatta sukupuolesta, etnisyydestä, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnollisesta vakaumuksesta, mitä näitä nyt on. Jotenkin ajattelin itsekin, että tytön päähän se olisi helpompi iskostaa, vähän altavastaajana kun hän – vieläkin, 2010-luvun vauraassa länsimaassa – lähtisi maailmanmenoa oppimaan. Mutta poika! Valkoihoinen, vauraan maan keskiluokkainen poika, jo syntyessään maailmanvalloittaja! Kuinka kasvattaa hänet samaan aikaan nöyräksi ja itsevarmaksi, avoimeksi ja street smartiksi? Kuinka varmistaa, että vaikka vieläkin lehtiä myydään paljasrintaisten naisten kuvilla, naismuusikoiden on tärkeämpää osata vatkata pyrstöään rytmikkäästi mikrosortseissa kuin tehdä puhuttelevaa musiikkia ja naisten tekemää työtä ylipäätään rutiininomaisesti väheksytään niin, että on sallittua maksaa heille siitä vähemmän kuin miehille, oma poikani tulee aikanaan kohtelemaan naisia arvostavasti, ei arvottavasti? Huh, jos jollakulla on ratkaisu, tulkaa ihmeessä kertomaan.

Ei naisia pidä mielestäni nostaa jalustalle pelkän sukupuolen takia eikä lahjoa kukilla juuri naistenpäivänä (tai juurikaan naistenpäivänä, muutenhan tästä on kohta tulossa anglosaksisen valentinenpäivän kaltainen sokeroitu shoppausjuhla); onhan se vähän hassua onnitella jotakuta siitä, millaiset kromosomit hän on elämän arpapelissä sattunut saamaan. (Vaikka olenkin vakaasti sitä mieltä, että naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan, eli mies on normi, nainen toiseutta.) Kristaliinan naistenpäiväjutun kommenteissa ehdotettiin päivän nimen (ja ajatuksen!) muuttamista tasa-arvon päiväksi, ja se olisi minustakin vallan mainio idea. Siinä sitä riittäisi juhlimistakin, samoin kuin yhä olemassaolevien epäkohtien esiinnostamista. 

image.jpg

(Täältä.)

Minäkin muuten halusin nostaa mieliin Tommin mainion viimevuotisen kirjoituksen pienen tytön isän feminismistä. Kunpa meidän pienten tyttöjen ja poikien kasvettua aikuisiksi tätä päivää tosiaan vietettäisiin juhlimalla feminismin ja tasa-arvoliikkeen saavutuksia!

Ugh, olen puhunut.

***

Inspired by the International Women’s Day, I wanted to remind my readers that feminism is not a female version of chauvinism, but ”a collection of movements and ideologies aimed at defining, establishing, and defending equal political, economic, and social rights for women” (according to Wikipedia, anyway). A fellow blogger suggested that today be renamed as the Day of Equal Rights, and I cannot agree more. I wish that by the time my little son has grown up, March 8th will be a day to celebrate the achievements of feminism and the equal rights movement, not a commiseration of how far we still have to go. Until then, I will just have to do my best to raise him – a wealthy, white, Western male – to respect all humankind irrespective of gender, ethnicity, creed, sexual or political orientation, or social status. If you have succeeded in doing just that, do share your tips!

suhteet oma-elama ystavat-ja-perhe syvallista
Kommentit (12)
  1. Huh, no älä! Mielenkiintoinen ihmiskoe teille tulossa…

  2. Juurikin näin! Ei voi kuin parhaansa yrittää ja parasta toivoa. 

    Tuostakin olen samaa mieltä, että tasa-arvoliike on ottanut viime vuosikymmeninä takapakkia: nykyisin on mielestäni esmes paljon tavoitellumpaa olla tyhjäpäinen, vähissä vaatteissa keekoileva ”seiskajulkkis” kuin vaikka omassa lapsuudessani, ja nuorten naisten pätkätyöläisyys sen kun lisääntyy. No, ehkä nämä asiat menevät sykleissä ja kohta on jo ”takaiskun takaiskun” vuoro? Olen synnynnäinen optimisti…

    Kiinnostava blogi sulla, pitääkin alkaa seurata!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *