Kaks kärpästä yhellä iskulla: jos vihdoivviimei raportois poitsun ekast joulusta jotai ja tekis sen viel murteella. Paitsi et meitsin tapauksessa sanoisinpa et tuplasti hankalampaa, koska mun kieli on iha sekasikiö Etelä-Karjala murretta, stadia ja jotai suht neutraalii ulkosuomalaisen yleiskieltä. Eli esmes Eddielle puhun mä ja sä ja mutsi ja hima, mut ei tartteta ku pikku skypetys kotiväen kaa ni jopa alan miekii taas haastaa karjalaa minkä kerkiän. Saas nähä mite outoo lapskullan suomen kielestä viel tulee!

Mut se joulu. Mies pääs töistä puolenpäivä maissa aattona just kun Eddie ja mä oltii lähössä viimesille asioille kaupungille. Onneks tuli, sai olla mein kuskina. Haettii kälyn pojalle lahja lelukaupasta, kälylle itelleen skandidesignkaupasta – ja sit alkokin kaatosade eikä meil tietty ollu mitää sadekamppeita messissä. Vähäks poitsu näytti sydämistyneeltä, ku syöksyttii sateen halki valokuvaamoon hakeen anopin joululahjaa, meijän studiotriptyykkiä! No, äkkii se onneks siit toipu, ku naaman sai harsolla kuivaks. Ja sadekin onneks loppu – eikä sitä oo sen jälkee tänä jouluna näkynykään ku vasta tänää, huh. Käytiin viel moikkaamassa mein kavereita, jotka sai pari viikkoa sitte tyttövauvan, ja vietii heille rintapumppu lainaan sekä beibelle tää ihan mahtava tähtifleecepuku. Näin yhellä vauvakollegalla ja tykkäsin niin, et ostin Eddielleki joululahjaksi. Keltasen. Mies kutsuu sitä nyt banaanibeibeks.

Uus enkelikello sai kyytiä, kun aaton viimesellä kauppareissulla löytykin sopivia kynttilöitä. Punasia, mut nevömaind.

Oltii puhuttu, et enkkulaiseen tyyliin jaettais lahjat vasta joulupäivän aamuna, ja siitähä Mies sit piti kii, vaikka mä vähä kyselin, et josko jaettais kuitenkii jotain jo aattona. No ei. Sen sijaa tehtii aaton lounaaks fajitoja ja iltaruuaks blinejä. Jestas miten hyviä. Pakkoko niitä laatikkoja on rustata, jos tykkää muista ruuista enemmän? Eddiekin sai oikeeta sapuskaa, muistaakseni aprikoosipuuroa ja tuoretta banaania. Banaanista tykkäs hyvinkin, puurosta ei niinkää (mut en ihmettele, ihan kamalaa pöperöähä se on, maistoin). Paketoitiin vikat lahjat sherrylasillisen kaa, ja kun jätkä saatii nukkumaa, päästii Miehen kaa joulusaunaanki. Ihanaa.

Mun osuus meijän joulusafkoista. Mies sai mantelin.

Joulupäivän aamuna nukuttii pitkään koko konkkaronkka ja herättyä ekaks tyhjennettii joulusukat, jotka mä olin ripustanu meijän sängynpäätyihin. Ei meillä ennen oo joulusukkia ollukaan. Miehen sukassa oli uus partavesi, karkkia, piparijoulupukki ja satsuma, mulla blogiystävän kortti ja paketti, josta paljastu ihana punanen rannekoru. (Kiitti vielä, FFFifi!) Eddie oli ollu kiltein, sillä sen sukassa oli kolme uutta tuttia, muovinen ruokalappu, Sohvi-kirahvin pikkusisko-helistin… Siis kaikki lahjat, jotka mahtu sukkaan ja joita mutsi ei jaksanu paketoida.

Eetvarttia kiinnosti joulusukkaa enemmän uus päristelyn taito.

Aamupalaks mä väänsin riisipuuron, ja sen hautuessa avattii kuusen alta muut lahjat. Jeps, lapsukaine oli tosiaan ollu kiltein ja sai ihan älyttömästi paketteja. Meijän isoin lahja sille oli hyppykiikku – jonka sit todettii olevan vielä liian iso jätkälle. Onneks saatii tapanina kälyltä peräti kaks pienempää koekäyttöön. Lisäks kirjoja, pehmoleluja, Lärviksessä toivottuja heijastimia, soittorasia, sukkia ja lapasia. Englannin kummasetä W anto aika hauskan Elämäni joulut -valokuva-albumin, johon on ajatuksena koota joka joulusta parit kuvat ja muistelot. Toisen kummasetä M:n lahja oli tälle mutsille vielä mielusampi, vai mitäs tykkäätte tästä:

Mies teki meille joululounaan: mulle meriahventa, itelleen kanaa (ku ei jaksanu kokonaista kalkkunaa yhelle hengelle paistaa) ja lisukkeiks englantilaisittain uuniperunoita, -palsternakkaa, -porkkanoita ja herneitä. Unohti ruusukaalit, hih! Mä en niistä nimittäin perusta, mut Mies tykkää. Lupaan, että unohin itekin, en vaan pitäny suuta supussa. 😉 Mua ei päästetty keittiöön koko päivänä, joten jäi jouluhalko leipomatta… Syötiin sit jälkkäriks juustoja – tai mä söin, Mies yritti elää kohtuudella tän joulunkin. (Se kävi lääkärissä muutama viikko sitte ja säikähti kolesteroliarvojaan.) Ruuan jälkee juotii portviiniä ja katottii kuningattaren puhe, se tulee telkusta joulupäivänä kolmelta. Ei ollu kovin kummonen puhe; ois voinu esitellä George-mussukkaa enemmän, jos multa kysytään. Käytii sulattelemassa sapuskaa vaunukävelyllä ja vaklaamassa naapureitten joulua. Joulupäivähä on Enkkulassa vuoden ainoo päivä, kun ei oo mitään julkista liikennettä. Loppuilta menikii sit töllön ääressä: Call the Midwife, Doctor Who ja Downton Abbey kaikki esitti joulujaksonsa. Meitsillä oli toinen käsi konvehtilaatikossa ja toinen sherrylasin ympärillä. Röyh.

No katoin mä sentää mein jouluruokapöyän.

Ellun kuusi oli tänä vuonna Suomen lipun värine, kas. 

Naapureitten joulueleganssia. Me ei vissiin asuta tarpeeks värikkäällä alueella, kun ton kamalampia virityksiä ei mein huudeilla näkyny.

Tapanina lähettii Miehen siskon luo maalle Oxfordin lähelle. Siellä saatii lisää jouluruokaa (esmes anopin tekemää maailman parasta jouluputinkia) ja lahjoja. Eddie sai sikahienon (ja -kalliin!) Georg Jensenin säästönorsun. Sai se myös 9 – 12-kuiselle tarkotetut fleecehousut ja -paidan, höh. Jätkä on 9 – 12-kuinen huhtikuusta heinäkuuhun… No, ajatus on kai tärkein. (Tai ehkä mä kerrankii yritän vaihtaa lahjan toiseen. Yleensä en ikinä vaiha.)

Seuraavana päivänä lähettiin vielä anoppilaan muutamaks päiväks, tultiin sielt takas eilen. Oli rentoo ku ei tarvinnu moneen päivään miettiä omia syömisiä, aina meni vaan valmiiseen pöytään (anoppi ei oikeen päästä ketään keittiöönsä muuta ku tiskaamaan). Käytii Miehen tädin luona esittelemässä Eddieä ja kävelemäs meren rannalla, katottii leffoja ja syötii suklaata. Normijouluhommaa. Ja toisaalta kaikki ihan uutta. 

Banaanibeibi ja meri. Vastarannalla Wales.

Mussukka sai rantakojusta elämänsä ekan hyrrän, niinku tapana on. Toimii.

On mulla tarkotuksena vielä kirjottaa semmonen vuoden yhteenvetokin, mut ei kyl tänä iltana enää irtoa. Siispä mainiot uudet vuodet teille kaikille lukijoille ja palaillaan astialle vuonna 2014!