17.7.2010

Koska tänään on lauantai, veikkaan, että olen innoissani sisustamassa uutta kotiamme. Puolen vuoden vuokralla asumisen jälkeen olemme kuukausi sitten muuttaneet forever homeemme, kotiin, josta ei tahdota pois kuin ruumispussissa. Angelista ei taloa meille löytynyt, mutta löytyipä ei-kovin-kaukaa, läheltä viihtyisää high streetiä ja kävelymatkan päässä junapysäkiltä, josta molemmat pääsemme kivuttomasti töihin. Talo on myöhäisviktoriaaninen rivitalonpääty, rakennettu 1890-luvun alussa, kolme kerrosta, kellari, kattoterassi, neljä makuuhuonetta ja lontoolaiseksi iso piha. Edelliset omistajat ovat onneksi tehneet kaikki isot rempat, meidän ei tarvitse kuin maalata. Suunnittelemme toki myös keittiön laajennusta ja saunan rakentamista toisen kylppärin paikalle, mutta ne saavat vielä odottaa. 

Tästä tulee koti. 

Viikon päästä odottaa Suomen kesäloma, jonka vietämme osaksi asuntoautoillen Itä-Suomessa (ml. Kuopion asuntomessuilla), osaksi äidin soijapatojen äärellä Etelä-Karjalassa ja osaksi bilettäen ystävien kanssa Helsingissä. Tämänkesäinen Kaivopuisto-piknik päättyy pienimuotoiseen katastrofiin, kun jatkoilla Lostarissa Mies riitelee ystäväni kanssa ja lähdemme baarista ovet paukkuen. Vasta seuraavana aamuna huomaan kiireessä jättäneeni kamerani kapakkaan. Eihän sitä sieltä tai muualtakaan enää löydy. Kaikki mun kesäkuvat, yhyy. (Ja aikanaan riitakin sovitaan.)

Lääkäreiden optimismista huolimatta en edelleenkään ole raskaana. Munasarjakystia on yhä, mutta nyt ne eivät huoleta tohtoreita – uusin ongelma näyttää olevan tukkeutunut oikeanpuoleinen munatorveni. Sitä on yritetty ”huuhdella” auki, mutta turhaan. Parin kuukauden päästä on edessä toinen laparoskopia, jossa munatorvi tukitaan pysyvästi klipsillä, jotta sen puolen kystanesteet (=vanha veri) eivät pääsisi valumaan kohtuun ja myrkyttämään mahdollisesti hedelmöittynyttä alkiota. Tai jotain. Saan tuolloin myös vihdoin lähetteen julkisen terveydenhuollon koeputkihoitoon; julkisella puolella voi alle nelikymppinen saada kaksi hedelmöityshoitokertaa ilmaiseksi. Odotamme jännityksensekaisella innolla hoitojen alkamista. Vähänpä vielä tiedämme, että marraskuussa, kun olen jo saanut kassillisen IVF-lääkkeitä ja piikitysaikataulun, hoito perutaan aivan viime hetkillä: viimeisissä hoitoa edeltävissä verikokeissa on tullut ilmi, että FSH-tasoni on liian korkea ja AMH-arvoni taas liian matala, toisin sanoen munasarjojeni toiminta osoittaa hiipumisen merkkejä. Julkinen terveydenhuolto ei halua haaskata verovaroja kaltaiseni liki toivottoman tapauksen IVF-hoitoon. Lääkärini pahoittelee ja kehottaa meitä harkitsemaan munasolunluovutusta.

(Vaikkei se enää tämän muistelun ajankohtaan kuulukaan, eihän tätä tarinaa voi näin cliffhangeriin lopettaa. Saaga jatkui sitten sillä, että joo, aloimme harkita munasolunluovutusta ja kyselinkin jo muutamalta läheiseltä, voisivatko he harkita luovuttamista meidän hoitoamme varten. Mutta sitten onneksi menimme kysymään neuvoa myös yksityiseltä hedelmöityshoitoklinikalta – ja sen lääkäreiden mukaan pitäisi ehdottomasti ensin edes kokeilla IVF:ää omin soluin. Tästä seurasi vuosi notkumassa Britannian parhaan IVF-klinikan ARGC:n kirjoissa, kun joka kuukausi odotettiin ”vielä parempia” hormoniarvoja mahdollisimman hyvän lähtötilanteen varmistamiseksi – kunnes tajusimme, etteivät lähtötilanteen hormoniarvoni olisi koskaan tarpeeksi hyvät tämänkään klinikan riskeerata erinomaiset hoitotulostaulukkonsa. Niinpä vaihdoimme klinikkaa Listeriin, jossa ei oltu yhtä tarkkoja FSH- ja AMH-arvojen suhteen. Siellä kolmas IVF-kerta toden sanoi, ja tuloksena on täydellinen pikku monsterimme Eddie.)

Euroviisuilemassa Oslossa toukokuussa 2010. Kreikan Opa! oli suosikki.

Olipas hauska muistella menneitä! Historiasarjan aiemmat osat löytyvät täältä:

Historiahaaste, osa 1: Takaisin Lontooseen

Historiahaaste, osa 2: Eeppinen samppanjaviikonloppu

Historiahaaste, osa 3: Siviilisääty ja työpaikka vaihtoon

Historiahaaste, osa 4: Kysta kyllä