Ostin eilen vauvanvaatteita. Omalle lapselle. Ensimmäistä kertaa ikinä. Jaa minäkö taikauskoinen? 

Ei vain ole koskaan tullut mieleen, että uskaltaisin jo hankkia varusteita ihmiselle, jota ei ole vielä olemassakaan. Kai kohtalo moisesta julkeudesta jollain tavalla rankaisisi. Mutta eilen en vain pystynytkään ohittamaan Mothercaren räikeitä alennusmyyntikylttejä, en, vaikkei kauppa yleensä suosikkikohteitani olekaan edes polvenkorkuisten tarpeita silmälläpitäen. Ei nimittäin ole kovin sukupuolineutraali putiikki…

Ohitettuani kaikki vaaleanpunaiset, röyhelöiset, autot, Disneyt, kukat ja ylisöpöt ”isin pikku enkeli” -tekstit ja todettuani, että pastellisävytkään eivät tätä mutsikokelasta oikein säväytä, alevaatevalikoima olikin kutistunut huomattavasti. Lopulta sain kuitenkin ostettua muutaman yöpuvun (punaisia ja sinisiä tähtiä sekä oranssi tiikeri) ynnä paketillisen perusvärisiä bodyja. (Ei kai kesävauva muuta tarvitsekaan, eihän? Vaippa ja body, kai niissä se eka kaaoskesä menee.) Kahdeksan puuvillavaatetta 24 punnalla, ei paha.

Paluumatkalla itsetyytyväisyyteeni teki kuitenkin kolhun ruokakaupan kassapoika, joka muka-nokkelana kysyi, oliko vauva kovinkin nälkäinen. ”Mikä vauva?” vastasin niin jäätävästi kuin osasin, vaikka okei, päälläni oli vähän liian tiukka talvitakki ja, okei, olin isoilla ostoksilla (töissä kerätään ruokatarpeita paikallista FoodBankia varten, hyväntekeväisyyteen), ja, OKEI, tämä maha on isompi kuin 12. raskausviikolla kai pitäisi – mutta silti, jukopliut, minä en ala raskausuutisiani jakamaan Waitrosen kassan kanssa ennenkuin edes anoppi on juonessa mukana! 

Loppupäivän piilottelinkin sitten ison työpöytäni takana ja yritin vetää vatsaa sisään aina kävellessäni kenenkään ohi. Mutta eihän se pentele mihinkään katoa. Saa siis nähdä, pysyykö salaisuutemme työkavereilta salassa vielä uudelle vuodelle, kuten suunniteltu on…

Oi mutsit, millä viikoilla te olette kertoneet raskaudestanne töissä ja muutenkin? Olitteko littanoita vai missä vaiheessa teidän vauvamahanne pullahtivat esiin?