Kuten näköjään aika monessa muussakin blogiperheessä tänä syksynä, meilläkin eletään juuri nyt jännän äärellä: Eddie aloittaa huomenna päiväkodin. Vain kahtena aamuna viikossa kolmisen tuntia kerrallaan, mutta silti! Äitiä pikkasen jännittää. 

Olen avautunut päivähoitosaagastamme aiemmin esimerkiksi täällä. Meillähän oli siis pyhänä pyrkimyksenä saattaa lapsukainen osa-aikaiseen hoitoon jo joskus alkuvuodesta, mutta sepä ei niin vain käynytkään, sillä lähdin etsimään paikkaa aivan liian myöhään ja kaikki kivat alle 2-vuotiaita tenavia ottavat päiväkodit (nurseries) alueellamme olivat tupaten täynnä. Samoin perhepäivähoitajat (childminders). Omaa kotiimme tulevaa hoitajaa (nanny) en Eddielle halunnut, sillä koko ajatuksena oli totuttaa mussukkaamme muiden lasten seuraan (ja tietysti muiden aikuistenkin). Itse en ole palaamassa työelämään ainakaan ihan vielä, ellei joku nyt välttämättä tarjoa jotain raflaavaa lastenkirjaa suomennettavaksi tai graduaan oikoluettavaksi.

Yli 2-vuotiaiden hoidolle on huudeillamme sentään enemmän valinnanvaraa: pari päiväkotia ja useampikin päiväkerho (playgroup). Yksi läheisimmistä taaperokavereistamme aloitti äskettäin meiltä vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä olevassa playgroupissa, ja se olisi ollut Edmundollekin periaatteessa ihan kelpo paikka – mutta viime kädessä aloin nirsoilla sen takia, ettei kyseisen kerhon tiloilla ole kunnon pihaa, vain ankea asfaltoitu takapihankaistale. Sitä paitsi päiväkerhot toimivat osaksi vapaaehtoisten eli äitien voimin, ja halusin mieluummin, että lastani hoitaisi poissaollessani ryhmä ammattilaisia eikä ”vain” äitejä, jotka luonnostaan vahtisivat tarkimmin omia herranterttujaan.

Onnistuimme kuitenkin saamaan lapsukaiselle paikan meiltä kaikkein lähimmästä päiväkodista – ja se sattuu olemaan pieni, kotoisan oloinen Montessori-päiväkoti viiden minuutin kävelymatkan päässä ulko-ovelta. Olimme toivoneet kolmea aamuvuoroa viikossa, mutta saimme vain kaksi. No, aloitetaan sitten sillä. Päiväkoti ottaa vain yli kaksivuotiaita, ja koko päiväksi saa jäädä vasta, kun on täyttänyt kolme ja päässyt eroon vaipoista. Tai siis paikalliseen tyyliin se ”koko” päiväkin tarkoittaisi hakua 15.45 mennessä, eli eipä täällä toinen vanhemmista (lue: äiti) kovin helpolla kokoaikaisiin ansioihin pääse käsiksi myöhemminkään… tai ainakin osan niistä lohkaisee iltapäivä-nannyn tai au pairin palkka.

Päiväkodillamme olisi kesäkuussa ollut tutustumistilaisuus syyskuussa aloittaville perheille (hoidossa voi aloittaa koulumaisittain vain ”lukukausien” alussa tammi-, kesä- ja syyskuussa), mutta me olimme silloin Suomessa. Niinpä vaikutelmani paikasta perustuvat yhteen tutustumiskäyntiin alkuvuodesta sekä pariin kertaan, jolloin olen hakenut sieltä kaverin muksun. Päiväkodin omistajajohtaja on vähän pelottavan tuntuinen irlantilaistäti, joka kylläkin suli herttaiseksi heti, kun änkytin haluavani hakea Eddielle talosta paikkaa, ja rakennus itse on suloisen sokkeloinen viktorianaikainen talonviipale, johon on hommattu lisätilaa puhkomalla seinä naapurikirkon kellariin ja rakentamalla sinne huone 2 – 3-vuotiaille. Kuulostaa hurjemmalta kuin miltä näyttää! Nuorimpien ”kellari”huone on toki vain puoleksi maan alla ja itse asiassa kylpee katonrajan koko leveydeltä avautuvien ikkunoiden valossa. Huone itse tuntui tilavalta, värikkäältä ja kodikkaalta, ja sieltä on lyhin matka takapihalle, joka on… no, lontoolaiseksi takapihaksi tilava. Ei nurmikkoa, mutta ihan mukavasti pihaleluja ja muistaakseni jokin kasvimaantynkä.

Päiväkodilta tuli paikan vastaanottamisen jälkeen kuusisivuinen infokirje – ei puhettakaan, että niin perinteisellä laitoksella olisi omia nettisivuja, liekö edes sähköpostiosoitetta. Kirjeen ohjeiden mukaan olen nyt sitten hermostuneen jännittyneenä tehnyt ipanalle tarpeellisia syyshankintoja. Kuten esimerkiksi:

• pehmeät sisätossut, jotka ”lapsen pitäisi itse saada jalkaan” – no, ei saa. Ei ainakaan vielä tähän mennessä ole saanut. Luotan siihen, että isompia seuraamalla oppii.
• kumisaappaat päiväkodilla säilytettäväksi – ilmeisesti hoitajat ovat kyllästyneet unohtelevaisiin vanhempiin eivätkä siksi halua, että kumppareita raahataan kodin ja päikyn väliä?
• vaihtovaatekertaa varten vetonauhallinen pussukka (ööh, drawstring bag, mikä se on suomeksi? merimiessäkki??), ei siis reppua. Ilmeisesti nauhapussukasta on nopeampi kaivaa vaihtovaatetta. Toisaalta asia on vähän controversial, sillä jotkut päiväkodit ovat kuulemma jopa kieltäneet nauhalliset kassit kuristumisriskin pelossa. Hmm. 
• juomapullo, joka tuodaan mukana kotoa perheen valitsemalla janojuomalla täytettynä (maitoa on kuulemma myös aina tarjolla talon puolesta)
• ja koska kaikki vaatteet, jalkineet ja juomapullot on tietysti nimikoitava, vietin yhden kutkuttavan illan suunnitellen netissä Eddielle omat söpöt nimikointitarrat.

(Täältä.)

Päiväkoti pyytää myös tuomaan joka päivä välipalaa varten jonkin hedelmän, mutta ei karkkia, keksejä eikä sipsejä. Ja jos ipana olisi sen yli kolmevuotias, pidätyskykyinen ja kokopäivähoidossa, myös terveellinen lounas olisi tuotava omasta takaa eväslaatikossa, jolle myös annettiin kirjeessä tarkat mitat. Tämä vain toki meidän päiväkodissa – useimmissa muissa harkitsemissamme hoitopaikoissa lounas kuului hintaan. Eddien hoitoaika on siis noin 8.45 – 12.00, ja puolessavälissä kai on välipala ja sen jälkeen ulkoilua. Muusta ohjelmasta en vielä tiedä, enkä oikeastaan juuri Montessori-pedagogiikastakaan. Palataan asiaan.

Huh, vähän on tosiaan perhosia vatsassa! Eddie on kyllä ihan valmis isompaan lapsiryhmään ja virikkeellisempään ympäristöön – Miehen töihinpaluun jälkeen olen suoraan sanoen ollut aika puhki yrittäessäni viihdyttää jässikkää koko päivän. Mutta se tietysti arveluttaa, miten helposti muruseni tottuu olemaan vieraiden joukossa ilman äitiä ja miten hyvin hoitajat ehtivät huomioida jokaisen pienen. Varsinkin kun Edster ei vielä juurikaan puhu! Hoitajia pienten ryhmässä on muistaakseni kolme ja lapsia kerrallaan enintään… 18? Olen jo unohtanut. Yhteensä hoitajia on johtajan lisäksi seitsemän (kolmessa ryhmässä, joista tuo nuorimpien 2 – 3 -vuotiaiden ryhmä on isoin) ja lapsia yhteensä kai seitsemisenkymmentä, joista valtaosa osa-aikaisia.

En voinut vastustaa kiusausta: tilasin Eddielle nimikoidun merimiessäkin päiväkotirepuksi. Täältä.

Päiväkotiin tutustuminen tai totutteleminen tehdään täällä hoitosuhteen ”osana”, eli oletan viettäväni ainakin ensimmäiset pari päivää aika tiiviisti taaperojoukon jatkona muiden uusien äitien seassa. Tai mistä sen tietää? Henkilökunta kuulemma vinkkaa tapauskohtaisesti, milloin vanhemman olisi syytä poistua kuvioista vaikka edes puolen tunnin happihyppelylle, tai koko loppuajaksi. Ja joillekin lapsille kolmen tunnin pätkä vieraassa paikassa on aluksi liian pitkä sekin, eli totutella voi myös lyhyempiä aikoja kerrallaan. Noviisina täytyy kai vain luottaa ammattilaisiin ja kuunnella heidän neuvojaan. Jospa se siitä?

Kun kerran kaikki muutkin, niin eiköhän mekin… Mun reipas pieni poika! Olisipa äiti eron koittaessa myös reipas.

Käytiin eilen myös parturissa siistimässä käkkäräpehko hoidon aloituksen kunniaksi. Ehkä vähän liikaakin lähti kiharoita pois, iik. Mutta eiköhän ne takaisin kasva…

Kertokaa, pliis, että hyvin se menee! Mites teillä muilla on mennyt?

***

Eddie’s starting daycare tomorrow! Two mornings a week only, in a small Montessori nursery nearby. I’ve been keeping busy putting together all necessary items from spare wellies to name tags and water bottles. I’m sure he will eventually settle in just fine, but cannot help some nerves… My baby boy! Will he be happy and comfortable without me? Will the staff look after him well? Will he learn to play nicely and make friends with other kids? Eek.