Ei sentään niin toivottua. Kyllä meidän perheen lapsiluku taitaa jäädä tähän.

Perheemme on kuitenkin äskettäin lisääntynyt – neljällä jalalla, yhdellä hännällä ja yhdeksällä hengellä: haimme nimittäin vuosikausien haaveilun jälkeen vihdoin viimein paikallisesta löytöeläintalosta kotiimme kissan. Kissaihminen olen ollut aina, mutta vasta nyt minusta on tullut ensi kertaa elämässäni jonkun tietyn kissan ihminen!

Mustista kissoista ei kyllä saa hyviä valokuvia sitten millään. 

No okei, ehkä saa. Ylivalottamalla.

Koska kaikilla päähenkilöillä tässä blogissa on salanimet, olkoon uudella tulokkallammekin: silkkisen suloisen kattimatin oikeaksikin nimeksi olisi hyvin sopinut Sulo, jollei se olisi täällä tunnettu roskalaatikkomerkki. Blogin pseudonyymiksi Sulo sopii kuitenkin mitä mainioimmin. 

Sulo on paitsi kaunis kuin mikä (puolueeton mielipide – kaikki kommentoivat ensiksi katin komeutta), myös utelias, seikkailunhaluinen ja ihmisrakas kollipoika (hassua, en ole tätä ennen kertaakaan osannut puhua kollikissasta – siitä tulee mieleen jokin laiskanpulskea Karvinen). Pikimusta, vihreäsilmäinen, lyhytkarvainen maatiaiskissa – muuttoajankohtaansa sopivasti kuin suoraan Kyöpelivuorelta. Sulo löydettiin tammikuussa kulkukissana, ilman sirutunnistetta tai muita tuntomerkkejä, joilla sen olisi voinut yhyttää omistajiinsa. Selkeästi se on kuitenkin ollut jonkun perheen lemmikki, niin lapsiystävällinen, reipas ja utelias se on ollut koko löytöeläintalokokemuksensa ajankin. Ja sitä paitsi jo leikattu. Kuka leikkauttaa kissan mutta ei siruta sitä? Oma teoriani on, että Sulo oli sisäkissa, jonka ei kuviteltu tarvitsevan sirutunnistetta – mutta utelias kattipa onnistui karkaamaan eikä ulkomaailmaan tottumattomana löytänyt enää kotiin. Surettaa sosiaalisen otuksen entisen perheen puolesta – mutta väärässä paikassa säästivät!

No, nyt on Sulo sirutettu, madotettu, rokotettu ja kirputettu. Eläinlääkärin mukaan kissi on hampaista päätellen neljävuotias, ehkä neljä ja puoli, ja vähäistä hammaskiveä lukuunottamatta terve. Ruoka on löytötalossa maistunut, kuusikiloinen katti voisi vaikka vähän laihduttaakin. No, kunhan tyyppi on tottunut uuteen kotiinsa ja me saaneet aikaiseksi asennuttaa keittiön takaoveen kissanluukun, Sulo pääsee tutustumaan ulkomaailmaan ja lenkille Pohjois-Lontoon takapihoille. Toisin kuin nähtävästi Suomessa, täällä on tapana antaa kissojen liikkua varsin vapaasti ulkosalla. 

Sulon ensimmäiset viikot meidän perheessä ovat sujuneet yllättävän mallikkaasti – katti syö reippaasti, löysi hiekkalaatikkonsa samantien, ei huomatakseni ole pissaillut muualle kuin sinne eikä ole raapinutkaan kuin tarkoitukseen osoitettuja uusia kissahuonekaluja. Kahdesti se on oksentanut, kun olin syöttänyt kai liikaa uutta kissanruokamerkkiä, ja aamuyöstä sosiaalinen katti saattaa heittäytyä maukumaan ja raapimaan keittiön ovea, jonka taakse se on toistaiseksi suljettu öiksi murtohälyttimen takia. Olemme sitten jo nukkuneet välillä perhepedissäkin… 

Pääsiäisen aika oli meidän perheessä muutenkin vauhdikas – Englannin-mummi tuli kylään ja kävimme päiväretkillä hänen kanssaan, Eddien koulutulokset tulivat ja lapsukaisemme kävi myös pitkään odotetuissa autismitutkimuksissa. Niistä lisää, kunhan kerkiän.

***

Meet our new family member – Sulo. His name means Grace in Finnish, and he is indeed a very graceful, curious and sociable tomcat. He came to us from a rescue centre a few weeks ago, after being found as a stray in January. Clearly he used to be a family pet, however, because he got used to us and Eddie immediately and loves being around people. Also at 5am, when he thinks it is the best possible playtime…