Englannissa kun eletään, täällä oppivelvollisuus alkaa 5-vuotiaana. Käytännössä koulu on aloitettava 5. syntymäpäivään mennessä eli kun lukuvuosi alkaa 1.9., aloitusluokalle tulevat lapset ovat syntyneet 4 – 5 vuotta aiemmin 1.9 – 31.8. välisenä ajanjaksona, eivät samana kalenterivuonna kuten Suomessa. Kesällä syntyneet ovat siis luokkansa nuorimpia, elokuussa syntyneet hädintuskin neljävuotiaita koulun alkaessa.

Jottei koulusysteemi olisi liian yksinkertainen ymmärtää, koulu alkaa reception-luokalla, jonka jälkeen ala-aste (primary school) jatkuu Year 1:sta Year 6:een. 11 – 12-vuotiaina siirrytään yläasteelle eli secondary schooliin. Secondary schoolin parina viimeisenä vuonna suoritetaan GCSEs-tutkinto, mutta oppivelvollisuus jatkuu Englannissa secondary schoolin jälkeenkin further educationin piirissä 18-vuotiaaksi, ja jos yliopistoon (higher education) halajaa, on suoritettava täkäläinen ylioppilastutkinto eli A levels. 

Koulupakkoa Britanniassa ei kuitenkaan ole, vaan kotikoulu (home schooling) on suhteellisen vaivaton ja suosittu vaihtoehto, ja myös joustavaan osa-aikaiseen kouluopetukseen (flexi schooling) on mahdollista hakea myötämielisen rehtorin tuella. Paikallisten kouluvirastojen valvomien valtion koulujen lisäksi on runsaasti yksityiskouluja (joiden nimitys on hämmentävästi public school), paikallisista opetusviranomaisista riippumattomia, opetusministeriön suorassa valvonnassa olevia academy -kouluja sekä uusimpana vaihtoehtona yleensä vanhempien aloitteesta perustettuja vapaakouluja (free school). Yksityisellä puolella asteiden nimitykset ovat pre-prep(aratory) school kaikkein nuorimmille ja prep school noin 8-vuotiaasta; akateemista menestystä korostavaan grammar schooliin voi hakea noin 11-vuotiaana, ja jos sisäoppilaitokseen (boarding school) halajaa, niihin siirrytään yleensä joko 11- tai 13-vuotiaana. Suurin osa yksityisistä secondary schooleista on toki päiväkouluja, mutta sisäoppilaitoksiakin saarella on vielä viitisensataa, ja noin prosentti koululaisista käy koulunsa sisäoppilaitoksessa.

Julkisella puolella, jonne meidän Eddiemme on pyrkimässä, reception-luokka ei periaatteessa ole pakollinen alle 5-vuotiaille, mutta koska käytännössä luku-, kirjoitus- ja laskutaidon alkeet opitaan siellä, receptionin läpikäymistä suositellaan kaikille. Koulupäivät ovat alusta asti pitkiä, yleensä noin yhdeksästä noin kolmeen, ja ainoa pidempi tauko koulupäivän aikana on tunnin ruokatauko puolenpäivän maissa. Suomalaistyylisiä välitunteja ei tunneta, ja ruokatunninkin aikana kokoontuvat monet kerhot ja kuorot, joten vapaata leikkiaikaa koulupäivän aikana ei välttämättä paljon ole. Koulutunteja ennen monissa kouluissa kokoontuu breakfast club helpottamaan työssäkäyvien vanhempien ajankäyttöä, ja tuntien jälkeen saattaa olla mahdollisuus jäädä muutamaksi tunniksi after school clubiin, mutta paikkoja ei yleensä riitä kaikille halukkaille, ja niinpä (äitien) osa-aikainen työnteko sekä mitä mielikuvituksellisimmat osa-aikahoitojärjestelyt ovat suosittuja ratkaisuja alakoululaisten perheissä. Lapsia ei yleensä ainakaan Lontoossa saa päästää kulkemaan yksin kouluun kuin vasta ala-asteen viimeisillä luokilla, eivätkä he ainakaan viranomaisten mielestä saa myöskään olla yksin kotona tuntikausia iltapäivisin vanhempien vielä työskennellessä.

Monissa kouluissa, mutta ei suinkaan kaikissa, on käytössä univormut, jotka voivat olla säännöksiltään naurettavan tarkat (mustista lenkkareista tussitettava värilliset logot piiloon) tai helpottavan summittaiset (koulun logokollari, ei väliä minkälainen alaosa).

Univormuja on kaikenlaisia. (Kuva.)

Valtion kouluilla ei ole tiukkoja koulupiirejä, vaan koulupaikkaa voi hakea mistä koulusta tahansa – eri asia sitten on, mistä paikan saa. Monet valtion kouluista ovat kirkkojen ylläpitämiä, jolloin etusijan saavat aktiivisten seurakuntalaisten lapset, ja varsinkin suurkaupungeissa koulupaikkoja on kroonisesti liian vähän ja hyviin kouluihin kova kilpailu. Koulujen tasosta pyritään kertomaan Ofsted-viraston arvostelulla, jossa koulut tarkastetaan säännöllisin väliajoin ja ne saavat tarkastuksesta kirjallisen raportin ja yleisarvosanan; kaikki tahtovat lapsensa outstanding-kouluun eikä kukaan halua lastaan requires improvement – tai inadequate -arvosanan saaneeseen kouluun.

Tämä kaikki siis valtion kouluissa Englannissa; yksityiskouluissa voi päivärytmi olla erilainen, ja samoin Skotlannin, Walesin ja Pohjois-Irlannin koululaitokset poikkeavat hieman toisistaan.

Minäkö muka jo kouluun? No ehkä, jos se on School of Rock!

Meidän lapsukaisemme täyttää kesällä neljä, eli kouluunhaku on juuri päällä. Olemme viettäneet syksyn vieraillen lähiseudun alakouluissa, ja hakulomake on täytetty netissä. Hakuaika loppuu Lontoossa tänä sunnuntaina, ja haun tulokset saadaan pääsiäisen jälkeen.

Koska heinäkuun alussa syntynyt Eddie olisi luokkansa nuorimpia ja koska hän on ikäisekseenkin varsin ”nuori” puheenviivästymineen sekä mahdollisine lievine autismin kirjon piirteineen (olemme yhä jonottamassa autismitutkimukseen), meillä on mahdollisuus hakea lykkäystä koulun alkuun. Tai oikeastaan (koska mikäänhän Britannian koulujärjestelmässä ei ole yksinkertaista) kaikilla vanhemmilla on oikeus lykätä lapsensa koulunalkua sen lukukauden alkuun, jota ennen lapsi on täyttänyt viisi (ja lukukausia on vuodessa kolme: syys-, kevät- ja kesä-, joka alkaa pääsiäisestä), mutta kesällä syntyneiden eli nuorimpien tapauksessa voi hakea myös koko lukuvuoden lykkäystä, eli että lapsi aloittaisi reception-luokan vasta täytettyään 5 – Eddien tapauksessa siis ”vasta” syyskuussa 2018. Monimutkaiseksi asian tekee se, ettei tuo lykkäyksen saaminen ole vielä kirjattu lakiin, vaan se on vasta pari vuotta vanha opetusministeriön suositus, ja siksi eri alueiden opetusviranomaiset suhtautuvat siihen vaihdellen. Meidän onneksemme meidän paikallinen opetusvirastomme on ottanut kannan, että lykkäystä yleensä saa hakemuksesta asiansa perustelemalla, kunhan mahdollisen koulun rehtori suhtautuu asiaan myönteisesti.

Mutta kas, kun lykkäyshakemus on tehtävä samaan aikaan kouluhakemuksen kanssa eli ennen kuin on tietoa tulevasta koulupaikasta ja sen rehtorin näkemyksestä! Ja hah, systeemi on Lontoossa myös se, että jos lykkäyshakemus menee läpi, koulupaikan joutuu luovuttamaan pois ja hakemaan ensi vuonna uudestaan – ilman varmuutta siitä, että pääsee samaan kouluun. 

Käytännössä mitä tämä nyt sitten tarkoittaa? Asumme varsinaisessa nappy valleyssä, jossa on järjettömän vaikea saada paikkaa hyvästä alakoulusta. Toissa vuonna lähimmän alakoulumme koulupiirin raja oli 120 metriä koulun portista! Meiltä tuohon kouluun on ehkä 250 metriä, seuraavaksi lähimpään noin 350 metriä. Kumpaankaan kouluun Eddiellä ei ole taetta päästä, mutta onneksi viime vuonna sentään vastapäinen naapurimme sai lapsensa lähikouluun – ja jos tarkkoja ollaan, me asutaan sentään ehkä kymmenisen metriä lähempänä koulun porttia kuin he. Toivossa on elettävä! Itse kouluhakemukseen saa listata enintään kuusi toivottua koulua, ja ne olemme Eddien hakemukseen nyt listanneet; näiden kahden kivan, pienen lähikoulun lisäksi asuinalueemme kaksi isompaa hyvää koulua, joihin kävimme tutustumassa, yhden anglikaanisen koulun, jossa en ole käynyt, mutta jota naapuri suositteli, ja viimeiseksi oljenkorreksi hyvämaineisen isohkon koulun, jonka valitsimme listalle melkein pelkästään sen takia, että sillä on uudet upeat tilat puiston vieressä. Aikamoista arpapeliä! Mutta koska meidän on joka tapauksessa aikomuksena lykätä Eddien koulunalkua, joudumme ensi talvena hakeman koulupaikkaa uudestaan. Ehkä siihen mennessä olemme saaneet vierailtua lopuissakin lähiömme hyvissä kouluissa…

Minun on suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina mahdoton uskoa, että neljä – viisivuotiaille olisi hyödyksi viettää päivänsä luokkahuoneessa päntäten eikä leikkien, ja siksi suhtaudun lykkäykseen hyvin luottavaisena: vaikka Eddie on ikäisekseen pitkä ja ”akateemisilta” taidoiltaan aika edistynyt, en usko hänen kärsivän hitusen myöhäisemmästä koulunaloituksestaan. Saapahan vuoden lisää aikaa leikkiä, petrata sosiaalisia taitojaan ja saada selvyyttä autismitilanteeseen! Mieluummin otan riskin, että lapseni erottuu luokkatovereistaan ison kokonsa kuin kehittymättömyytensä tai keskittymiskykynsä puutteen takia.

Jos murusemme saa jonkinlaisen autismidiagnoosin, haluamme hänen silti aloittavan tavallisessa koulussa. Diagnoosista riippuen hän saisi koulussa joko oman avustajan tai ainakin erityisopettajan ja tarvittaessa muiden terapeuttien tukea. Autismin kirjon häiriöt tavallisesti helpottavat lapsen kasvaessa ja oppiessa toimintamekanismeja, emmekä halua kouluvalinnan vaikeuttavan tulevaisuudessa ipanaisen myöhempiä opiskeluvalintoja. (On meidän lähellä sattumalta yksityinen autististen lasten koulukin, muttemme usko Eddien hankaluuksien olevan sitä luokkaa, että hän tarvitsisi erityiskoulupaikkaa. Mutta hyvä tietää kuitenkin, että koulu on olemassa kävelymatkan päässä.) Ja jos asiat menevät Eddielle tavallisessa koulussa yllättävän hankaliksi, katsotaan sitten, millaista muutosta hän tarvitsee.

Eddien isää oli hetki vakuuteltava, että koulunlykkäys olisi lapsukaisellemme eduksi, semminkin kun hän itse on pienenä hypännyt luokan yli ja ollut siksi yli vuotta nuorempi monia luokkatovereitaan, mutta onneksi olin Facebookin mainiolta koulunlykkäyskampanjaryhmältä saanut linkit opetusministeriön tutkimuksiin, jotka kiistatta osoittivat, että luokkansa nuorimmat saavat täällä kokeissa keskimäärin monta prosenttiyksikköä huonompia tuloksia. Ja testejä ja kokeitahan täkäläinen koulujärjestelmä rakastaa! Olympiaurheilijoista ja ammattilaisjalkapalloilijoistakaan kesällä syntyneitä ei ole kuin pari hassua, ja syksyllä syntyneet kuormittavat kaikkia menestyneimpien tilastoja. Surullista luettavaa, itse asiassa, kun eroista voisi uskoakseni aika lailla päästä eroon vain antamalla lasten kehittyä rauhassa leikkimällä pari vuotta pidempään ja aloittaa muodollinen koulutus vasta 6- tai 7-vuotiaana. Onneksi suomalaisen koulujärjestelmän menestys on myös takanani vakuuttamassa epäilijöille, ettei lykkäyksestä voi olla Eddielle haittaa! 

Mitäs tykkäätte? Onko lukijoillani kokemusta muiden maiden koulujärjestelmistä? Millainen koulusysteemi olisi paras kaikista?

***

We are applying for a primary school place for Eddie… oh joy. It is ridiculously difficult to get into a good school in our area. But we are also requesting a delayed school start to reception for our summer-born boy, and thankfully our local authority usually grants permission for such requests. We stated Eddie’s speech delay and his impending autism assessment as reasons for keeping him in the nursery setting for one more year. Fingers crossed!