#mainiomarraskuu #23 – 26

#23 Rauhoittava maisema

image.jpg

Vähän on taas huijattava: viime sunnuntaina lapsiparka oli vielä flunssassa, joten vietimme päivän aika tiiviisti kotona. Oli sitä paitsi niin ankean harmaata, etten edes saanut kuvaa yhdestä lempimaisemastani meidän ullakkohuoneen ikkunasta. Mutta maanantaina päästiin ulos, aurinko paistoi ja lapsi suostui nukahtamaan vaunuihin! Siinä sitä kotikadun rauhaa kerrakseen. (Ja juu, meidän jalkakäytävä todellakin on noin kamalassa kunnossa.)

 

#24 Hyvä teko

image.jpg

Hyvistä teoista aika köyhän maanantain pääntaputus äidille olkoon se, että päästin yhä nuhaisen Eddien mönkimään leikkipuistoon. Uudet kumpparit jalassa, Englannin serkun vanha (ei-vedenpitäväksi sittemmin todettu) toppahaalari lämmittämässä. Muut muksut juoksivat puistossa mekoissa, sukkahousuissa ja söpöissä takeissa, hyvä jos hatut oli päässä. No, sain siitä minäkin henkisen synninpäästön antaa pojun tutkiskella ympäristöään ilman kurarukkasia.

 

#25 Pirteä väriläiskä

image.jpg

Pirteä ja väriläiskä; Eddie on onneksi ollut aika reipas pikku potilas. Tykkään tuosta Villervallan riemunkirjavasta yöpuvusta, vaikka Miehen mielestä se on sieltä itsestään, koska nepparit on vain haaroissa ja niinpä se on toisinaan aika haasteellinen puettava isin nakkisormille pojan kiemurrellessa. 

 

#26 Hellyys

image.jpg

Ihan vain siksi, että minusta tuo kuva on niin hellyttävä. Vetoisessa vanhassa talossamme ei toki ole ihan noin kylmä, mutta Eddie on ihastunut tuohon Ikean pörröiseen vilttiin ja halusi eilen raahata sitä pitkin olkkaria. Viltti on jässikälle kuitenkin vielä liian painava, joten kaivoin lohduksi kevyemmän vauvan fleeceviltin. Siinä se sitten istui aamun beduiiniksi kääriytyneenä, vilttien hellässä syleilyssä.

***

Photo challenge days 23 – 26: A calming view – our street in the autumn sunshine with the boy fast asleep. A good deed – to let Edster loose in the playground even when he had barely recovered from his cold. A cheerful splash of colour – Eddie’s stripy sleep suit (by a Swedish brand Villervalla; they make gorgeously colourful unisex children’s clothes). Affection – the sweet child of mine wanted to wrap himself in blankets yesterday, and just melted my heart.

Suhteet Oma elämä

Tahdon asia

Eikö olekin tyylikäs uusi banneri? Karoliinan hiirestä, kiitos. Ja lyhytkestoinen (toivottavasti!!!), sillä ylihuomennahan Suomen eduskunta kaikessa viisaudessaan äänestää tasa-arvoisesta avioliittolaista. Siis siitä, josta muuan hra Soini esimerkiksi on sitä mieltä, että ”meillä tällä hetkellä avioliittolaki on täysin tasa-arvoinen niiden kesken, jotka avioliiton voivat solmia” (Iltalehdestä lainasin). Vau, mikä hengen jättiläinen!

Screen Shot 2014-11-26 at 15.05.43.png

Tahdon2013-kampanja alkoi 19.3.2013. Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista keräsi 166 851 kannatusilmoitusta ja se luovutettiin eduskunnan puhemies Eero Heinäluomalle 13. joulukuuta 2013. Enemmistö suomalaisista (65 %) kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. Toteutuessaan lakimuutos mahdollistaisi samaa sukupuolta olevien parien avioliiton sekä antaisi mahdollisuuden hakea adoptiota pariskuntana. (Lainattu Tahdon 2013 -sivuilta.)

Ei tämä oikeasti ole kovin monimutkainen asia eikä tule järisyttämään koko yhteiskunnan perusteita. Aika pienen vähemmistön oikeuksistahan tässä on kyse. Mitä se on minulta pois, jos naapurin Maija ja Kaija menevät naimisiin? Jos Kalle ja Ville haluavat perustaa perheen yhdessä ja antaa jollekulle hylätylle lapselle kodin? Totta, lapseni koulussa* saattaisi tulevaisuudessa näkyä enemmän sateenkaariperheiden lapsia, jos sateenkaariperheet tuntisivat olonsa nykyistä hyväksytymmiksi – mutta herranjestas, millä lailla sellainen(kin) monimuotoisuus olisi huono asia?

Enemmän tasa-arvoa kaikille, kiitos. Rauhaa maailmaan ja ihmisille hyvä tahto. Myös Suomen kansanedustajille tänä perjantaina, kiitos.

 

* Jos nyt siis oletettaisiin, että lapseni kävisi koulua Suomessa. Mikä voi hyvinkin vielä joku päivä tapahtua.

***

Day after tomorrow, the Finnish Parliament is voting about making the same-sex marriage finally legal in Finland. 65% of the population is for the change in marriage law, and 166,851 citizens signed an initiative to force the Parliament to regard the issue. But still, the MPs are hesitating, and the vote is expected to be very tight.

Suhteet Rakkaus Ystävät ja perhe Uutiset ja yhteiskunta