Mainiota marraskuuta (blogihaaste)!

Väittäköön T.S. Eliot mitä tahansa, kyllä marraskuu on kuukausista julmin. Pimeää, kylmää, sadetta/räntää/loskaa, jouluun on vielä aikaa, mutta joululahjapaniikki alkaa silti painaa päälle, päivät vain lyhenevät lyhenemistään. Usch.

Kun suklaakalenteriakaan ei tavan mukaan vielä saa korkata, jotain piristystä tähän ankeuteen on keksittävä – mutta onneksi minun ei ole tarvinnut keksiä sitä itse! Meriannen mielessä -blogin reipas Meriannen nimittäin sen jo pisti kiertämään: mainio marraskuu -valokuvahaasteen

Meriannen on Englannin Bournemouthissa asuva suomalaisäiti, jonka Eddieä vähän vanhempi tytär syntyi raskauskomplikaatioiden seurauksena cp-vammaisena ja kuurona. Meriannen blogi on haastavasta aiheestaan huolimatta ihanan elämänmyönteinen ja antaa kiintoisan näkövinkkelin erityislapsiperheen arkeen, ja tytär EL on aivan syötävän suloinen. Suosittelen kurkistamaan! 

Haasteen ideana on kuvata päivittäin allaolevien teemojen mukaan jotain mieltäylentävää, ja siihen voi osallistua niin Instagramissa, Twitterissä, Facebookissa kuin blogissa; haasteen hashtagina toimii #mainiomarraskuu. Minä hirmulisko kun olen somerajoittunut, niin aion kuvata teemoja vain tänne blogiin. En ehkä postaa joka päivä, mutta joka päivä aion ainakin yrittää räpsäistä (tutuntärähtäneen) kännykkäotoksen ja postailla hyvänmielenkuviani ainakin viikottain. 

image.jpg

 

Lähdetkö mukaan piristämään ankeaa marraskuuta? Jos lähdet, vinkkaathan siitä kommenttiboksissani – ja kiitos kaunis, Meriannenkin tontilla

***

A photo challenge from a fellow blogger: to snap a happy picture every day in November, based on the given daily themes. Anything to cheer up this cruellest month! (T.S. Eliot surely hadn’t lived through Finnish November, and it ain’t much better in the Old Blighty…)

 

 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Se ärsyttävä joulunodotuspostaus

Kävimme eilen vihdoin viimein ostamassa Edmundolle isomman turvaistuimen – mistä lisää myöhemmin. Samalla reissulla Brent Crossin John Lewisillä (=paikallinen Stockan ja Kodin Ykkösen yhdistelmä, josta ”kaikki” turvallisen keskiluokkaiset ihmiset ostavat huonekalunsa ja keittiökoneensa, kas kun liike mainostaa ”never knowingly undersold” eli saat rahat takaisin, jos löydät saman tavaran muualta halvemmalla) tuli ihan vahingossa pyörähdettyä vasta-avatun jouluosaston kautta… ja siitä se sitten lähti. 

image.jpg

Tämän vuoden uusi joulukuusenkoriste – punainen mökki uuden punaisen mökkimme kunniaksi tietysti! Olemme puolihuolimattomasti ottaneet tavaksi hankkia kuuseen joka vuosi uuden koristeen jonkin tärkeän asian muistoksi. Viime vuoden joulupallo oli tietysti tämännäköinen:

image.jpg

Toissavuonna kuuseen taas ripustettiin kaksi pingviininpoikasta muistuttamaan kahdesta koeputkialkiosta, jotka eivät kasvaneet vauvaksi asti:

image.jpg

Anyway, I’m digressing. Joulukaupasta tarttuivat mukaan myös nämä: 

image.jpg

Näen jo sieluni silmillä, miten tuosta ovikranssista saa joka vuosi uudennäköisen erilaisilla silkkinauhoilla tai muilla koristeilla. Sitä paitsi se käy myös koristeeksi joulupöytään kynttilöiden tai kukkamaljakon ympärille. Kätevää!

image.jpg

Joulunvärinen pyjama Eetvartille joulukorttikuvien ottamista varten; jos (taas) hommaisi kuusen heti joulukuun aluksi, ehtisi vielä räpsäistä pojasta kuvan kuusen alla pyjamassaan ja teettää tuoreista tuoreimmat joulukortit…

image.jpg

Ja vielä nämä: hertsimaleijaa, mitä mun vanhat silmäni näkivätkään! Ei John Lewisilla vaan kotikokkien taivaassa Lakelandissa, ja kiskurihintaan, mutta silti: Miehen(kin) mielestä niin paljon parempia kuin tavalliset vihreät kuulat. Pakkohan niitä oli ostaa – ihan vain kannatuksen vuoksi! 

Kuka muu tunnustaa odottavansa jo joulua ihan hulluna? Vai joko ’Kulkuset, kulkuset’ on ylittänyt ärsytyskynnyksen?

P.S. Eddiekin näyttää tietävän, mistä on kyse:

image.jpg

***

We went to buy a car seat… and came home with a new Christmas tree decoration, wreath, Christmassy PJs for taking Xmas card photos of Eddie, and some Finnish Xmas jellies. Well, it is nearly November, isn’t it?!

Suhteet Sisustus Oma elämä DIY