Eddie on ollut kolmevuotias jo liki kolme kuukautta, mutta kun tämä(kin) katsaus on antanut odotella itseään, niin tässä tulee.

Kolmivuotissynttäreidensä tienoilla Eddie puhui vielä enimmäkseen kaksisanaisia lausahduksia, mutta sen jälkeen puhe on mielestäni selvästi kehittynyt, ja varsinkin suomeksi. ”Isi lähtee junalla töihin!” poju julistaa arkiaamuisin aamiaispöydässä ja kääntää usein hitusen epävarmemmin: ”Daddy go t’ work train.” Sanovat, että monimutkainen suomen kieli on sijapäätteineen lapselle looginen oppia, ja tuon yhden esimerkin perusteella näin tosiaan voi olla – suomen sijapäätteet tulevat Edgarilta nykyään melkein oikein (välillä inessiivi ja adessiivi menevät sekaisin), mutta englannin prepositioita on vielä vaikea muistaa lisätä lauseisiin. ”We go car!” kääntyy kelvollisesti ”Mennään autolla!”, vaikka toisaalta ipanainen osaa kyllä jo sanoa ”Eddie go by car”, mikä suomentuu ”Eddie menee autolla” ihan oikein. Suloisen brittiläinen aksentti, ja englantilainen r-kirjain, hänellä kuitenkin suomen kielessään on (vaikka vielä puoli vuotta sitten r tuli ihan suomalaisittain täristen!).

Odotamme yhä kunnallisen puheterapian jatkumista (Eddie kävi kevätalvella kuusi kertaa sosiaalista kommunikaatiota tukevassa puheterapiaryhmässä, josta oli kyllä kovasti apua), mutta olemme päättäneet olla toistaiseksi jatkamatta yksityisen puheterapeutin palkkaamista, kun puhetta nyt kerran on alkanut tulla ja joka päivä poju tuntuu oppivan lisää sanoja ja muistaa ne. Jonotamme myös laajaan yleisterveyskartoitukseen, jossa olisi tarkoitus ottaa selvää, voiko murusemme sosiaalisten ja viestintätaitojen viivästyminen viitata autismin kirjoon. Puoli vuotta sitten olin tästä vielä aika huolissani, mutta enää en niinkään; jos Eddiellä todetaan olevan autismin kirjoon viittaavia piirteitä, eivät ne ainakaan kovin vahvasti hänen olemistaan ja elämistään tunnu haittaavan. Saattaa olla, että hän vain ottaa aikansa. Viime kuukausina poju on nimittäin kasvanut ja aikuistunut ihan silmissä enkä enää melkein tunnista edes kolmivuotiskuvien ipanaa!

(Kuva: PV)

Eddie osaa numerot yhdestä sataan (tai vähän ylikin) sekä suomeksi että englanniksi, samoin kirjaimet ja värit. Lempiväri oli välillä oranssi, nyt ehkä violetti. Pitkät värien nimet muksu ääntää suomeksi hauskan kymäläisittäin: punainen on punain, keltainen keltain. Muutenkin sanoissa menevät vielä usein äänteet sekaisin, esim. kavereista Oliver on Eddien suussa Oviler ja Esme oli pitkään Epse, sateenkaari on sakeentaari ja mansikka maksikka. Tästä en kuitenkaan jaksa vielä olla huolissani, sillä ainakin lapsi käyttää nyt osaamansa kieltä reippaasti ja kekseliäästi. Hän kääntää myös näppärästi kieltensä välillä: esimerkiksi kylpytakki on Eddien mielestä englanniksi bath coat ja yhdessä vaiheessa pakettiauto oli packet car.

Eddie on myös alkanut käyttää sanaa please (tai tarkemmin Eddien kielellä ”prease!”) pyytäessään jotain, mikä on aika söpöä. Olen myös yrittänyt opettaa hänelle sanaa anteeksi, mutta sen suhteen on toistaiseksi käynyt pieni väärinkäsitys, sillä lapsukaisella on tapana parahtaa ”anteeksi!” satuttaessaan itsensä… Suunta kuitenkin on oikea! 🙂

Eddie rakastaa vettä eikä kesälläkään arastellut loikata kylmään järviveteen, kunhan isi oli ottamassa vastaan. Hän osaa kaataa hienosti vettä mukista toiseen ja juo jo siististi avoimesta kupista. Hän käy taas sunnuntaisin isänsä kanssa uimakoulussa ja oppii varmaan tämän talven aikana oikeasti uimaan, niin lähellä se jo on. Uinnin lisäksi emme ole vielä muita harrastuksia hänelle hommanneet; päiväkodissa on keskiviikkoisin ilmaisutaidon tunti, jota Edmund rakastaa, ja jotain senkaltaista voisi ehkä kokeilla päiväkodin ulkopuolellakin. Toinen vaihtoehto voisi olla voimistelu, sillä pikku apinamme rakastaa kiipeämistä, tasapainottelua, roikkumista ja hyppimistä (tasajalkaa hyppiminen onnistuu jo). Tällä hetkellä musiikki ei kiinnosta sitten yhtään, emme ole tainneet kuunnella lastenlevyjä tai avanneet Soivaa laulukirjaa kuukausiin (ja autossakin Eddie usein kiljuu takapenkiltä: ”ei muksaa!” jos yritämme vääntää radion auki), joten tanssitunnille häntä on ehkä toistaiseksi turha viedä. Jalkapallokoulua olisi naperoille tarjolla ihan meidän lähellä, mutta Eddie on osoittanut niin vähän kiinnostusta palloja kohtaan, että ehkä skippaamme vielä senkin. Eikä kolmevuotias mielestäni niin kummoisia harrastuksia vielä tarvitsekaan, kunhan pääsee kuitenkin päiväkodittomina päivinään yleensä leikkipuistoon tai soft play centreen kiipeilemään. Ehtii sitä myöhemminkin.

Syöminen on yhä hieman haasteellista, sillä Eddie on terveen (hah!) epäluuloinen useimpia uusia makuja ja suutuntumia kohtaan. Lempiruokaa on epäilemättä lihapullat ja makkara; vihanneksia hän ei suostu maistamaan, ainoa vihreä mikä suuhun menee on kiivi ja (vasta viime viikosta lähtien) viinirypäleet. Jugurttia hän rakastaa, muttei suostu maistamaan sitä pruuttapussista. Kaikki makea on herkkua, mutta hyytelö tuntuu suussa oudolta, ei kiitos sitä. Keitot ovat epäilyttävän nestemäisiä, ei ei ei. Haarukalla ja lusikalla hän sentään jo syö reippaan omatoimisesti, vaikkakin väsyneenä pyytää usein apua ruokailuvälineen lastaamiseen. Jugurtti on vielä aina syötettävä, sillä ipana hermostuu, jos lötköä jugurttia putoaa lusikasta pöydälle tai syliin. Fiinisti hän kyllä muutoin pyyhkii tarvittaessa paperilla suupielensä tai pöydänreunan, milloin ei pyyhi hihaansa…

Nukkuminen oli pitkään toinen riippakivemme, sillä pitkän päiväunettoman jakson jälkeen poju alkoi kesällä taas nukahdella päiväunille aika myöhään iltapäivällä, mikä johti yöunien venymiseen iltakymmeneen asti, joskus jopa ylikin. Tällä hetkellä on yhä mahdoton ennustaa, nukahtaako hän päiväunille, mutta suunta sentään on nokosten poisjäämiseen, mikä toivottavasti tarkoittaa myös yöunien aikaistumista. Yhdessä vaiheessa Eddie myös kömpi joka ainoa aamuyö väliimme jatkamaan unia, mutta nyttemmin hän välillä sentään jo pysyy omassa sängyssään aamuun asti. Päiväkodissa ei päiväunia ole tarkoitus nukkua (vaikka rauhallinen tyynynurkkaus onkin siellä tarjolla sitä kaipaaville), joten uskoisin, että tämän syksyn aikana heppusen hoitopäivien pidennyttyä puoleen neljään päikkärit jäävät pikku hiljaa pois.

Tämänhetkisiä suosikkileluja ja -leikkejä ovat junat, autot (ylipäätään kaikki liikennevälineet), tunnelit, majaleikki (äiti levittää sohvan selkänojalta alas viltin, Eddie piiloutuu sen alle), muumitalo, muumivene ja puutarhan kastelu. Lempikirjoja ovat Minttu-kirjat, Muumien aakkosmatka, Cars and Trucks and Things that Go sekä kaikki Tuomas-veturi-kirjat; lempiohjelmia telkkarista ja iPadiltä Tuomas-veturi, muumit, Postimies Pate (nämä suomeksi) sekä Timmy Time, Clangers, Dipdap, Twirlywoos, Dinopaws ja Something Special (englanniksi). Sovelluksista Eddie käyttää mieluiten Pikku kakkosen appia suomeksi tai Lego Duplon juna-, sirkus-, jäätelökioski- tai eläinpelejä englanniksi – mutta onneksi kiinnostus iPadiin on ipanalla viime aikoina selvästi vähentynyt junaleikkien ja muumitalon kasvatettua suosiotaan.

Tällä hetkellä maalaaminen (vesi- ja peiteväreillä), piirtäminen (väriliiduilla, puuväreillä, tusseilla), askartelu (tarrat, liimaaminen, saksilla leikkaamisen harjoittelu) ei tunnu ipanaa kovasti kiinnostavan, mutta ehkäpä ilmojen kylmettyä sisällä touhuaminen alkaa taas innostaa enemmän. Muovailuvahalla sentään näpertelemme useamman kerran viikossa – tosin ipanasta on nykyään kovin vitsikästä maistaa muovailuvahaa, koska äiti aina innostuu sitä niin kovasti kieltämään.

Kesällä huvipuistossa totesimme, että pojunen on jo ylittänyt metrinmitan pituuden. Veikkaan painoksi 15 kiloa; ensi viikolla on kolmivuotisneuvola, jossa otetaan pitkästä aikaa tarkat mitat. Eddie käyttää pääsääntöisesti 98- ja 104-senttisten vaatteita ja 26 – 27 -numeroisia kenkiä (jotka hän osaa jo itse panna jalkaansa ja pois; muiden vaatteiden pukeminen tuottaa vielä ongelmia). Hän on hoikka, jäntevä, ketterä poika, joka inhoaa kaikuvia, meluisia tiloja, rakastaa matkustamista, halailee mielellään itsensäkokoisia lapsia, ei juurikaan ole kiinnostunut eläimistä eikä voi vastustaa kuralätäköitä. Hän kävelee (juoksee!) innoissaan puolen kilometrin matkan päiväkotiin, mutta iltapäivisin haluaa usein, että äiti vetää hänet kotiin potkulaudan päällä. Pidemmille matkoille hän haluaa vielä ottaa rattaat mukaan, mutta tahtoo bussissa, junassa ja metrossa istua äidin vieressä oikealla penkillä. Ja iltapäivisin hänen lempipuuhaansa on mennä katsomaan junia ja odottamaan junapysäkillämme isiä töistä kotiin. Isi on suursuosikki muutenkin ja saa (ärsyttävän) usein sulatettua äidin riiviöstä kiltisti tottelevan pikku enkelin. Onneksi sentään viestinnän tehostuttua lapsukaisen kiukuttelu on aika lailla vähentynyt – jee! Jos tämäkin on vain Vaihe, älkää pliis kertoko minulle. 😉

Kaksi- ja puolivuotiaan Eddien kehityskertomus täällä, aiemmat täällä.

***

Our three-year-old Eddie loves trains, cars, water, climbing, monkey bars, Moomins, Thomas the Tank Engine, meat balls, yoghurt, numbers, puddles and hugging other children of his size. He doesn’t much care about vegetables, animals, ball games, music, or arts and crafts at the moment. He speaks mostly two- or three-word sentences, with Finnish currently dominating over English (but I expect this to change with nursery). He knows numbers 1 – 100 in both languages, the alphabet, and the colours. We are queuing for more NHS speech therapy (he went to a social communication therapy group in the winter for six times, and met with a private speech and language therapist for another six times prior to that, and both were really helpful to get his communication going) and also for a full autism review, just in case. In general, he is a mild-tempered, affectionate child, who loves being in the company of other children but doesn’t play together with them much yet; he is happy to share his toys and take turns, and thankfully I’ve never seen him being aggressive towards another child. All in all, his tantrums have pretty much eased off since his speech has come along. Fingers crossed this is not a lull before the storm!