Syntymäpäivien huiskeessa Eddien yksivuotiskehitysraportti on jäänyt ylös kirjaamatta; tulkoon se siis tässä, pari viikkoa myöhässä. Yksivuotias, uhuu! Joistain kehitysaskelista en ole enää satavarma, tapahtuivatko ne ihan syntymäpäivään mennessä, mutta eipä se nokonuukaa ole.

Kahdentoista kuukauden kypsässä iässä Eddie…

…konttaa! Vihdoinkin jätkä on päättänyt lähteä liikkeelle myös muuten kuin mahallaan ryömien. Tosin vieläkin, jos pitää päästä tosi nopeasti paikasta toiseen, hän laskeutuu mahalleen – ja aiheuttaa poikkeuksetta yllättyneen naurureaktion ulkopuolisissa salamannopealla etenemisellään. Olisikohan vauvaolympialaisissa lajina viiden metrin pikaryömimistä? Eddiellä olisi hyvät mahikset kultapallille.

…nousee pystyyn, liikkuu puita pitkin ja laskeutuu ketterästi alaskin. Myös keittiön kahden rappusen alastulo pää edellä mahallaan käy nykyisin varovaisesti ja turvallisesti, vaikka mutsia hirvittääkin.

”Älä hermoo, mutsi, mä handlaan tän.”

…tykkää kävelyttämisestä, vaikkakin askeleet ovat yhä juopuneen hoipertelua. Rakastaa sitä, kun seisottaja päästää hetkeksi irti. Sekunnin jässikkä ehkä nykyään pysyykin jo pystyssä itsekseen.

…on alkanut syödä enemmän ”ihmisten ruokaa” ja haluaa mieluiten syödä itse, sormin. Ah sitä sotkun määrää. Vauvanruokamössöjä menee siisteys- ja nopeussyistä edelleen ehkä reilu puolet aterioista, mistä mutsilla on huono omatunto, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa… Ongelmana ei niinkään ole se, ettei Eddie söisi melkein mitä eteen laitetaan, vaan se, ettei hänen keittiörajoittunut äitinsä tapaa päiväsaikaan laittaa lapselle sopivaa ruokaa, vaan on tähän asti elänyt valmiskeitoilla, voikkareilla ja eilisen ruuan jämillä! Pitäisi ihan oikeasti alkaa kokata. Taaperolle sopivat pikaruokareseptit siis tähän osoitteeseen, kiitos!

Ranskanperuna ei liene taaperolle sopivaa pikaruokaa…

…juo pullosta maitoa edelleen pullon tai pari päivässä plus yhden nukkumaanmennessä. Maito on tällä hetkellä puoliksi korviketta, puoliksi täyslehmänmaitoa, korvikkeesta on tarkoitus päästä eroon lähiviikkoina. Aamuviiden pulloa tarjotaan kamalan helteen takia (raukan makuuhuoneessa on viilennysyrityksistä huolimatta öisin 27 – 29 astetta), mutta se on kolmasosaan normaalivahvuudesta laimennettua korviketta. Maitotuttipullon vaihtaminen nokkamukiin on yhä harkinta-asteella. Vettä Edmundo ei  suostu juomaan kunnolla kuin aterioilla. Avomukia ei voi tällä hetkellä käyttää, koska jätkä iskee siihen vain nyrkkinsä.

…on jo seitsemänhampainen, ja lisää pukkaa. Heti edellispäivityksen viidennen hampaan jälkeen alas puhkesi kuudeskin hammas (tai siis neljäs alahammas, plus kaksi etuhammasta on ylhäällä), ja pian sen jälkeen yksinäinen poskihammas ylös oikealle! Nyt tuolle keskellä ei-mitään törröttävälle poskihampaalle taitaa olla tulossa kaveri alas, ien pullottaa siihen malliin. Lapsiraukka, ei varmaan tunnu kivalta.

…on käynyt ekan kerran hammaslääkärillä, mikä kesti noin kolme sekuntia ja koostui lääkärin pikaisesta vilkaisusta suun suuntaan ja rekisterin päivittämisestä sillä, miten monta hammasta on. Saatiin ohjeet harjata hampaat kahdesti päivässä vähäfluorisella hammastahnalla, synninpäästö sen suhteen, että iltaharjaus tehdään ennen iltamaitoa, ja käsky tulla uudelleen näytille puolen vuoden päästä.

Nousee todellakin pystyyn, joo.

…nukkuu noin kahdeksasta noin puoleen kuuteen, huoh. Jos herää viiden jälkeen, jässikkää ei yleensä enää saa aamu-unille kuin vasta leikkimisen, aamupalan ja aamupullon jälkeen kolmisen tuntia heräämisestä. Nukkuu onneksi yhä kahdet päikkärit, jotka kestävät ainakin tässä helteessä puolisentoista tuntia, jos ollaan kotona – mutta jos olemme liikkeellä, vaunuissa heppunen ei enää nuku kuin puolisen tuntia, argh. Rajoittaa vähän liikkumisia. Iltapäiväpäikkärit ovat yleensä kolmen jälkeen ja ovat menossa levottomammiksi; minä yritän saada pojua unille aikaisin, jotta hän myös heräisi aikaisin ja jaksaisi sitten käydä yöunille ihmisten aikaan, mutta ipanalla itsellään on usein toiset fiilikset. Onkohan se omatoimisesti siirtymässä yksiin päikkäreihin? Äiti ei tykkää… Se tarkoittaisi vielä vähemmän bloggausaikaa! 

…pottailee pari kertaa päivässä, mutta laihoin tuloksin. Viikon tai pari kategorisesti kieltäytyi istumastakaan potalle. Rakastaa olla ilman vaippaa ja konttaa kikattaen potalta karkuun hirveää vauhtia.

…rakastaa edelleen kirjoja. Jos teen jotain keittiössä eikä jässikkä pidä melua itsestään, löytyy yleensä istumasta olohuoneen lattialla tyytyväisenä kääntelemässä kirjojensa sivuja (tai eteisestä kääntelemässä ja maistelemassa kenkiä ja avaimia). Kumma kyllä, ei yleensä yritä repiä sivuja, vaikka silppuaakin kaikki käsiin osuvat talouspaperit ja lautasliinat alta aikayksikön. Kärsivällisyys ei vielä riitä pitkien riimien kuuntelemiseen, vaan kuva-, koskettelu- ja läppäkirjat ovat parhaita. 

…on alkanut sietää vauvauintia vähän paremmin. Kuulemma. Mies ei enää päästä minua altaanreunalle, sillä Eddie alkaa silloin vinkua poispääsyä, kahdestaan kuulemma sujuu paremmin. Emme vielä ole päättäneet, jatketaanko viikoittaisia uintiharjoituksia syksyllä.

…ei enää pelkääkään hälytysajoneuvoja, ja nyt sähköhammasharjan ääni naurattaa! 

…ei enää ole niin kiinni äidissä kuin vielä kuukausi sitten. Isin kotiintulo on päivän paras hetki. Toiseksi paras on tavata muita muksuja: Eddie riemastuu, konttaa kiireesti kiljumaan moit ja yleensä yrittää tarrata kiinni vauvakollegan tukasta tai silmistä. Pari kömpelöä halausyritystäkin on todistettu: niin liikkistä. Yhdessä leikkiminen ei vielä tietenkään onnistu, mutta rinnakkain leikkiminen, samasta lelusta kiisteleminen ja jonossa konttaaminen sujuvat mainiosti.

…juttelee vauvakieltään, harjoittelee äänteitä ja kaksitavuisia ”sanoja”, pörisee, matkii. Tunnistaa sekä suomeksi että englanniksi ainakin ”äidin”, ”isin”, ”tule”, ”ei”, ”varovasti” ja vaikka mitä muutakin.

…on vihdoin siirtynyt painossaan uudelle kymmenluvulle: viikkoa ennen synttäreitä puntari näytti 10,14 kg! (Vertailun vuoksi minä painoin seitsenkuisena 10,35 kg ja yksivuotiaana 11,4, huh.) Itse tekemäni pituusmittaus ehdottaisi kuikelon pituudeksi suunnilleen 80 cm (minä olin vuoden vanhana 79 cm). Vaatekokona on 74 – 80 cm, sillä hoikka poika hukkuu leveyssuunnassa isompiin kokoihin. Täkäläisillä käyrillä poju huitelee painossa 75%:n tuntumassa, pituudessa (jos mittaukseni piti paikkansa) 98%:n pinnassa. Kuikelo mikä kuikelo…

…on perinyt isänsä luonnonkiharat ja äitinsä siniharmaat silmät. Meidän hurmuri! 

***

At the ripe age of one, Eddie has finally learned to crawl on all fours, pull himself up, cruise along the furniture and lower himself back onto the floor. He prefers eating with his fingers, and I’m struggling to find recipes that would suit the whole family (any suggestions welcome!). We’re weaning him off the formula but not off the bottle yet – he still takes the bottle 2 – 3 times a day. He has seven teeth, has visited the dentist for the first time, sleeps from eight until half past five and won’t then settle back until about three hours later. Nap times are a battle of wills at the moment, and I’m wondering if he is trying to move on to just one nap per day. He loves being without the nappy, books, shredding paper (but not books!), shoes, keys, the sound of the electric toothbrush, and meeting other babies and toddlers. He tolerates swimming again, isn’t scared by the sirens any more and isn’t as attached to me as a month ago. He recognises a good few words both in Finnish and English. He weighs 10.14 kg and is about 80 cm long – a beanpole. And now it’s official: he has kept his (my!) blue-grey eyes, despite the dominance of his father’s brown-eye gene. Our curly-haired little charmer!