Tattis, Brexit
Tämän viikon keskiviikkona asuinmaani pääministeri lähetti EU-suurlähettiläänsä välityksellä Europpa-neuvoston puheenjohtajalle kirjeen, jossa muodollisesti haki maalleen eroa EU:sta. Nyt se on totta. Brexit oikeasti tapahtuu.
Samana keskiviikkona minä sain koottua, lajiteltua ja skannattua todistusaineiston ainakin viiden vuoden työnteosta ja pysyvästä oleskelusta tässä maassa. Palkkakuitteja, verolippusia, tiliotteita, työsopimuksia, kaasulaskuja. Yhdessä suomalaisen henkilökortin, kahden vanhan passin ja parin uuden passikuvan kanssa lähetin 1,2-kiloisen nivaskan kirjattuna lähetyksenä sisäministeriön Liverpoolin-toimipisteeseen ja hain virallisesti oleskelulupaa Britanniaan. Tai siis: oleskelulupahan minulla on, koska kerran olen tehnyt täällä töitä vähintään sen viisi vuotta enkä ole sitten maahanmuuttoni koskaan ollut yli puolta vuotta kalenterivuodesta muualla. Nyt vain pitää todistaa se oleskelulupa pienellä sinisellä pahvikortilla, jonka sisäministeriö toivottavasti myöntää aikansa papereitani syynättyään.
Koska aion jatkaa EU:n ja Pikku-Britannian välillä matkustamista vielä Brexitin jälkeenkin.
Koska haluan vastaisuudessakin automaattisen oikeuden sairaan- ja terveydenhoitoon asuinmaassani enkä joutua pää kainalossa todistamaan kelpoisuuttani käyttää NHS:n palveluita.
Koska jos matkustaminen muuttuu todella hankalaksi (tai NHS maksulliseksi kaikille ulkkareille), pystyn hakemaan Britannian kansalaisuuden ja passin itsellenikin. Sitten ainakin seistään samassa ei-EU-passijonossa koko perhe.
Koska jos vitutuskäyrä konservatiivihallituksen toikkarointiin kohoaa vielä vähän, saatan sisuuntua hankkimaan sen kansalaisuuden jo äänioikeudenkin takia.
Tiedän saavani himoitun sinisen pahviläpyskän ennemmin tai myöhemmin, ei se minua huoleta. Mutta suokaapa ajatus kohtalotovereille: Maiju on yksi niistä, jotka nyt Brexit-prosessin alettua jäävät todella tyhjän päälle, löysään hirteen roikkumaan ilman varmuutta siitä, saavatko jäädä kotiinsa ja pitää perheensä koossa. Sydäntä kylmää hänen ja muiden hänenkaltaistensa puolesta.
Niin että kiitti vain, 52% ja te Daily Failia lukevat peräkylien pojat ja tytöt: tulevat vuosikymmenet tällä sumujen saarella tulevat olemaan todella sumuiset. Not looking forward to it, not at all.
Jotain piristystä ankeaan Brexit-aamuun: muilla EU-kielillä jätettiin muodolliset hyvästit, suomeksi reipas ”heippa”! Kuva kopsattu BBC:n sanomalehtikatsauksesta.
***
Well hello, Brexit. Mrs May triggered Article 50 and on the very same day I finally gathered together 1.2 kg of evidence of at least five years of continuous employment and permanent residence in the UK, so that I can get that most desired fashion accessory of the season, the pale blue Permanent Residence card from the Home Office. I will indubitably get it, I fulfil the criteria and did manage to scramble together enough evidence. But please bear a thought to my fellow EU citizens in the UK – to people such as my friend Maiju: a full-time carer for her severely disabled daughter, she now faces (at least!) two years of uncertainty about whether she can stay in her home and keep her family together. Let alone what will happen to the rest of the country. Yay. Exciting times ahead.