Eräjormapsykoosi

IMG_4226.JPG

Eräjormapsykoosi

Näin ne lapset tätä tilannetta kuvasivat: ”mammalla on eräjormapsykoosi”.  Aika kauan haaveilin vaeltamisesta ja erätaitojen opettelusta. Triathlon harrastuksen myötä ulkona oleminen lisääntyi huomattavasti ja samalla kipinä eräjormailuun vahvistui.

Ensin kävimme perheen kanssa muutamalla päiväretkellä, toisen teimme Nuuksion kansallispuistoon ja toisen Lopen Komion luonnonsuojelualueelle. Otimme hiukan painoa selkään, jotta saisimme hiukan ymmärrystä siitä, miltä rinkan kantaminen poluilla tuntuu. Ruokaa tietysti kokattiin nuotiopaikoilla. 

Jo Nuuksiossa kävi selville, ettei poluille ole mitään asiaa ilman kunnon kenkiä. Mun omat, mukamas ihan hyvät Eccon vaelluskengät hajosivat pohjista 3,5 kilometrin kävelyn jälkeen. Sen verran rinkan paino ja vaativa alusta yhdessä kengältä vaativat, jotta niihin todella kannattaa panostaa.

Kirjoittelen varustehankinnoista vielä ihan erikseen, mutta tässä vaiheessa voi sen jo todeta, että vaeltaminen on ihan yhtä kallis harrastus kuin mitä triathlon. Huonot varusteet painavat liikaa, eivätkä välttämättä toimi ollenkaan Suomen välillä aika vaativissa olosuhteissa.

Tietoa on eräjormailusta saatavilla tosi hyvin. Seuraan aktiivisesti mm. Minna Jakosuon blogia, Kuukausi yksin erämaassa https://aloneinthewild.net sekä liityin lukuisiin Facebook ryhmiin, joista itselleni läheisin on Outdoor siskot. Outdoor siskoista löysin oman yhteisöni, jossa keskustelu vaeltamisen ympärillä on tosi vilkasta ja jengiä on aloittelijoista todella kokeneisiin konkareihin. Kaikkia yhdistää rakkaus metsään ja Suomalaiseen luontoon.

Menneenä kesänä teimme ensimmäisen pidemmän vaelluksen mieheni ja teinin kanssa. Vietimme yhteensä viisi yötä Repoveden kansallispuistossa teltan kanssa. Kokonaismatka 30 km, ei päätä huimaa mutta kilsojen ahmiminen ei ollutkaan tärkeintä, vaan yhteinen aika ja luonnossa oleminen. Suunnittelin reissua todella hartaasti ja kauan. Ilmoitin miehelleni hyvissä ajoin, että mitään pelkkää nuudelia tai pussipastaa en suostu syömään koko viikkoa. Siinähän sitä olikin sitten miettimistä, että mitä metsään kantaa mukanaan. Kolmelle hengelle kuuden päivän kaikki pöperot kun kantaa selässä,  täytyy oikeasti miettiä kokonaisuus melko tarkkaan. Kaiken ruoan pitää olla valmistettavissa joko nuotiolla tai kaasukeittimellä. Reissu oli tosi hieno ja Repoveden maisemat aivan upeat. Viiden päivän jälkeen olo oli sama, kuin olisi ollut jo kuukauden lomalla. 

Metsässä mieli rauhoittuu ja turhanpäiväiset virikkeet ovat tarpeettomia. Elämä pyörii kävelemisen, ruoan laittamisen, syömisen, peseytymisen, leirin pystyttämisen ja nukkumisen ympärillä. Sama rytmi toistuu joka päivä, vain olosuhteet ja maasto vaihtelevat. Iltaisin uni tulee helposti ja aamulla linnunlauluun herätessä hymyilyttää.

Onko mitään parempaa, kuin juoda aamukahvit nuotiolla?

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *