Pitkä aamu, pannullinen kahvia.
Kahvi, joka jäähtyi kuppiin ja päätyi viemäriin,
vaikka kuinka kylmä kahvi kaunistaisi.
Neilikat maljakossa, mainokset postiluukusta.
Aloe vera kaipasi suuremman ruukun.
Multapussi kaatui kylpyhuoneen lattialle, kasvista tuli musta.
Sisäpihalla lapsi kiipesi katoavan lumikasan päälle.
Mummo käveli rollaattorin kanssa. 

Koti. Arkinen ja ihmeellinen.

Paikka, jonka vasta hetki sitten löysin,
mutta johon nyt jo olen kovasti kiintynyt.
On helppo olla onnellinen.

Yhdeksän yötä ja tämä koti jää hetkeksi odottamaan.
Hassua. Outoa. Ihanaa. Sekavaa. Mieletöntä.

Puolentoista vuoden odotuksen jälkeen me mennään takaisin
Kodista Kotiin.
Kävellään samoilla kaduilla kuin aina silloinkin.
Syödään riisiä ja papuja, tiskataan ja pyykätään käsin,
kuljetaan matatun pomppivassa kyydissä.
Istutaan lasten vieressä, halataan lujemmin kuin aiemmin. 

Koti. Toisenlainen, mutta ihmeellinen.
Paikka, johon on kahden vuoden aikana myös kovasti kiintynyt.
Erilainen elämä, erilainen tarina.
Hetki Keniassa.

-Elli