Viime viikon perjantaina oli STTK:n lanseeraama naisten palkkapäivä, josta eteenpäin naiset työskentelevät vertauskuvallisesti loppuvuoden palkatta. Ilahduttavan monet tahot olivat tarttuneet päivän teemaan ja jakaneet palkkauksen epätasa-arvoon liittyvää sisältöä kanavissaan.  Törmäsin kuitenkin myös useampaan palkkaeroa ja epätasa-arvoa vähättelevään julkaisuun.

Sukupuolten välistä keskimääräistä palkkaeroa selitetään segregaatiolla, miesten runsaammilla työtunneilla ja naisten uran katkeamiselle perhevapaisiin. Kyllä, nämä selittävät palkkauksen epätasa-arvoa, mutta eivät tee siitä oikeutettua. Keskimääräinen palkkaero tasa-arvovaltuutetun uusimman raportin mukaan on 16,1%, josta selittämätöntä on noin 6%. Kyse on siis palkka- ja työsyrjinnästä.

Sen lisäksi, että nämä tekijät selittävät yhtä tasa-arvo-ongelmaa, ne ovat tasa-arvo-ongelmia itsessään. Meidän pitää tutkia ja purkaa miksi segregaatio on edelleen hyvin vahvaa (ja voimistumassa). Meidän pitää ymmärtää, että miesten tekemät runsaammat työtunnit näkyvät vastaavasti naisilla huomattavasti korkeampina palkattomina kotityötunteina. Meidän pitää ymmärtää miksi edelleen lähes 90% kotihoidontuen ja valtaosa vanhempainvapaan käyttäjistä on naisia.

Se, että merkittävä osa keskimääräiseen palkkaeroon vaikuttavista syistä on nimetty, ei tarkoita, että ongelma olisi ratkaistu. Vuotavaa putkea ei korjata vain löytämällä vuotokohta. Se pitää myös tukkia.

Naisten hakeutuminen hoiva-alalle tai miesten hakeutuminen teknilliselle alalle ei ole vain yksilön päätös. Ei ole vain yksilön valinta, että nainen hoitaa talouden pyykit tai kattaa kahvit pöytään vieraiden tullessa. Ei ole vain yksilön valinta, että isyysvapaan jälkeen isä palaa töihin ja äiti pitää vanhempainvapaat sekä mahdollisesti vielä jatkaa kotona kotihoidontuella. Näihin vaikuttavat ne paljon puhutut rakenteet – eli mitä yhteiskunta ja sen instituutiot normittavat ja mitä ne representoivat.

Syy miksi itse olen kiinnostunut erityisesti työelämän tasa-arvokysymyksistä, on sen läpiluotaavuus ihmiselämässä; työ määrittää pitkälti sosioekonomista asemaa, ihmissuhteita, arkirytmiä, kuplaa, identiteettiä sekä lukuisia muita asioita edelleen palkan kautta. Palkka heijastaa tyypillisesti työn vaativuutta ja sisältöä sekä työntekijän asemaa omassa työyhteisössään, mutta myös yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Raha itsesään on valtaa, mutta raha myös symboloi valtaa.

Kyse ei ole siis vain rahasta itsessään, vaan sen tuottamista muista ilmiöistä ja mahdollisuuksista. Kyse ei ole vain yksilöiden valinnoista tai ”kutsumusammatista”. Kyse on siitä, kenen ääntä kuunnellaan, kuka päättää asioista, kuka on itsenäinen ja saavatko kaikki ansaitsemansa arvostuksen työstään.  Kuten niin monessa muussakin asiassa, etuoikeutettujen voi olla vaikea tunnistaa epäkohtia sekä ymmärtää ettei kaikki ole yksilön omissa käsissä. Palkkaerot ovat yhteiskuntamme yksi keskeisimmistä vuotavista putkista. Eikä se korjaannu itsestään, vaan vaatii korjaustoimia.