Vaikea aina tämä aloitus. Mielessä lentelee irrallisia sanoja ja ajatuksia kuin retaleita ikään. Jos osaisin tähän hätään jotakin napakkaa tai runollista heittää, tekisin sen, mutta nyt on vaan tunne, että tämänhetkinen jännitys ja kaaos on vaan purettava pihalle, ehkä keskitys kirjoitusasuun ja muotoihin huomiota sitten myöhemmin..

Olen siis päättänyt lähteä kauneusleikkauksee, ja jos tämä ei herättänyt pelkojanne,tai vavisuttanut moraalia, niin ehkäpä tämä; menen Liettuaan. Kyllä. Oikein kuulen ihokarvojen nousevan tanakasti pystyyn..

Tulin tähän leikkauspäätökseen jo useita vuosia sitten, vasta viimekuukausina sain sen viimeisen niitin, teen sen, ja nyt. Menen ns. vatsankiristys leikkaukseen. kahden ison lapsen ja ison painon nousun jälkeen vatsani muistuttaa tyhjää eväsreppua, repun rumaksi tekee lukuisat paksut raskausarvet. Ja tähän väliin, kyllä, olen äärimmäisen kiitollinen lapsistani, en vaihtaisi päivääkään, en arpeakaan heidän eteensä. Mutta nyt on kyse minusta, en näe itsessäni yhtään enempää tai vähempää äitiyttä kannoin arpiani tai en. Se kuka kokee olevansa sinut itsensä kanssa on sitä, en halua keneltäkään viedä sitä pois, millään muotoa. Ja kyllä, tiedän että päätöksen tekoon vaikuttaa sosiologinen paine, tottakai, olisin kovin koppava ihmisrotua kohtaan jos väittäisin ettei vallitsevilla kauneusihanteilla olisi mitään tekemistä, jos siihen ihanteeseen luettaisiin mukaan lähes 20kg painon menetyksen jälkeen jättämä nahka,joka ei todella palautunut, ja noin 1cm paksuiset yli navan ulottuvat, koko vatsan peittämät arvet, olisin ehkä onnelisempi ulkonäkööni. Jokainen joka haluaa kantaa arpensa, ryppynsä, mitä vaan, saa sen ylpeänä tehdä. Minä en kehoita mihinkään, tämä on minun matkani, ja minun päätös, jonka haluan jakaa teille jotka olette siitä tasolla millä tahansa kiinnostuneita.

Ahdistuksestani kertonee se että erottuani lasteni isästä en käynyt muiden kumppanieni kanssa saunassa, en näyttäytynyt alastin,ikinä. Häpeästä.  Nykyisen mieheni kanssa kyllä, sillä hän todella vakuutti minut siitä että minä merkitse, eivät arpeni. Tämä on yksi iso syy lisää minulle tehdä tämä juuri nyt, sillä tiedän päätöksen olevan juuri minun. Kukaan ei minua painosta. Olen odottanut tätä pitkään, ja nyt viikko sitten tein lopullisen päätökseni.

Alkoi siis matkan järjestely. Ensiksi kävin omalla lääkärilläni, kyselin kaiken mahdollisen, ja varmasti mahdottomankin leikkaukseen liittyen, ongin kaiken tiedon, listasin paperille kaiken mikä mieleeni tui ja kysyin lopuksi ”oletko valmis”. Hymyilin itselleni pitkästä aikaa, siinä oli hyvä vastaus! Otin seuraavaksi selvää hinnoista, kirurgeista, ongin kaiken tiedon heidän koulutuksestaan, ja taustoistaan. Loppujen lopuksi päädyin ratkaisuuni paikasta. Kerron niistä tuonempana. Kerron matkasta alkujännityksestä lopputuloksiin asti, enkä jätä mitään pois, hyvää tai pahaa, mikä tuleman pitää se tänne tulee, sillä toivon tästä olevan jollekkin apua, sillä kovin vähän näitä blogeja täällä näkyy..

Päivä 1.

15.10.2012

Nyt on hiljaista, ympärillä, koko talo nukkuu, minä listaan sanoja. Joskus saan itseni auki parhaiten niin. Avaan puhtaan valkean, ja listaan. Kaikki sanat ongelmaan tai asiaan liittyen, yksittäisiä sanoja, ei lauseita, ei sen pitempää pohdintaa, vielä. ”uusi,min,elämä,varmuus,sinä,rakkau,aina,halu,minun,ajatus,suoda,luottaminen,pelko, rohkea,matka,pysyvyys,riski….” sanoja liukui paperille satakunta. Sitten käyn sanat läpi, ajattelen jokaista sanaa yhden lauseen verran, en enempää, muuten jään harhailemaan siihen. Sain tänään rahalliset asiat suht järjestykseen, tuskin kenelläkään on useaa tuhatta tuostavaan, silti tunnen syyllisyyttä ottaa visalle kauneusleikkaus, ihankuin se tekisi tästä kaikesta vielä itsekkäämpää. Ravistelen ajatuksen pois, sillä se ei ole minulle nyt yhtään avuksi. Itseppä sen maksan pois, korkoineen. Enkä minä lapsilta leipääkään suusta vie, miksi meillä naisilla on pakottava tarve ruoskia itseämme jostakin? 

Pieni pelko ailahtelee, välillä se isottelee, ja herityttää nyrkkiään. En mene autuaan tietämättömänä leikkaukseen, tämä olisi 8 leikkaus. Leikelty on kasvaimia, ja erlaisia vammoja, titaania kropasta löytyy kyllä..joten hermosärky ja haavakipu on tuttuja asioita. Silti, vatsaviilto tulee olemaan lonkasta lonkkaan..minulle tehdään uusi napa, ja ne dreenit. Viimeksi kun minulla ne oli, putket vatsan sisässä jotka poistaa ylijäämäveren jne saissen, ne kiinnittyi pahasti, ja niiden poistaminen tuntui kovin, niitä en kaipaa. Tarvitsen todella jonkun viereeni. Valitettavasti mieheni ei pääse. Olin raivon ja pelon sekametelisopassa muutaman tunnin..mutta, hän olisi päässyt mukaani vuoden vaihteessa, se että omien työkuvioiden vuoksi en oikein haluaisi odottaa, on minun valinta, ja pääasia kuitenkin, että näin hänen todella haluavan mukaan, ja kaikessa muussa hän on ollut aina vieressä, ja korvaamaton tuki. Avun pyytäminen. Tällaiseen leikkaukseen ei helppo tehtävä. Tuomitsijoita on, enemmän on osoittelijoita kun taputtelijoita. Mieti tarkkaan kenet mukaasi haluat, haluatko asian olevan salainen, tarvitsetko enemmän henkistä tukea, ja kenestä siihen on. Kauhukseni huomasin että juuri sellaista ihmistä kehen voi luottaa, ja kuka osaa tukea ei ollutkaan montaa, lähes kaikilla on omat työnsä, enkä halua ketä tahansa asettaa tähän asemaan.. Toinen vaihtoehtoni mieheni jälkeen , oli entinen kumppanini, jonka nykyinen kielti tätä lähtemästä, no ymmärrän sen hyvin. Vaikka koin pientä loukkaantumista siinä että eikö minuun luoteta, olen onnellisesti naimisissa, ja kaipaan vain ystävää, olemme siis erittäin läheisiä, mutta missään nimessä en halua olla perheriidan syy, joten ok. Onneksi sukulaiseni suostui mukaan, hän on myös minulle kuin sielunsisko. En ensin pyytänyt häntä koska hänellä on ollut viimeaikoina omassa elämässä tarpeeksi huolehtimista, mutta hän sanoikit tarvitsevansa maiseman vaihtoa. Joten,mieluisaa minullekkin, en pelkästään pyydä palvelusta, voin myös antaa loman.

Leikkaus on nyt 8.11. Nyt tehtävälistalla on vielä hotelli, jossa klinikka auttaa, ja lennot. Täytyy sanoa että klinikka on ollut erittäin ystävällinen, ja kaikkiin kysymyksiin on vastattu nopeasti, sen puoleen minua ei jännitä yhtään.  Vihkojen sivut näyttää täyttyvän jo koukeroilla sanojen sijaan..hyvä, se on sen merkki että kaikki tähänastisen asiat on paperilla. Yritän olla liikoja stressaamatta ja luottaa kaiken sujuvan hyvin.  Mutta, ehkä huomenna lisää, nyt, menen salille rehkimään, se helpottaa, kunnon hiki. Ja jos näkisitte minut nyt, minä hymyilen, edelleen 🙂

D