Kylmästä lämpimään
Muovipunoksesta tehty aurinkotuoli kerää hikistä nihkeyttä vatsani alle. Pohkeeni alkavat jäädä varjoon, mutten jaksaisi etsiä uutta tuolia. Levitän pyyhkeen jaloilleni ja tartun toiseen kirjaan. Lentokentän kirjakaupasta mukaan napatut nostalgiapokkarit ovat viimeistä vaille luetut, kotimatkalle ei onneksi tarvitse säästellä, sillä lennämme yön yli ja aion nukkua mikäli lähimmät kanssamatkustajani sallivat. Ei sillä etteikö tällä reissulla olisi tullut nukuttua.
Aamulla juoksin uimarannan vähähiekkaisemmalla reunalla. Tuolit oli tuotu aaltojen alta ylemmäksi ja rantavahdit selostivat huolestuneen näköiselle naiselle haivaroituksen olevan voimassa. Rantakadulla käyskenteli jonkin verran pariskuntia; Nuorien ja treenattujen naisten sekä iäkkäämpien reippaasti syöneiden ja juoneiden miesten perusteella arvioin itäisemmän Euroopan lomasesongin olevan kuumimmillaan.
Olen istuskellut paljon ravintoloissa viime päivinä, jutellut paikallisten kanssa siinä määrin kuin meillä on ollut yhteistä kielitaitoa tavallisia asiakaspalvelutilanteita laajempiin keskusteluihin. Kaikista kohtaamisista päällimmäiseksi jäänyt viesti on ollut sama – luojalle kiitos, että turismi alkaa hiljalleen elpyä.
Lensin tänne töiden perässä, kirjoittamaan ja kuvaamaan juttua kahdesta paikallisesta ihmis- ja kansalaisoikeusaktivistista, joiden roolia viime vuosien poliittisissa tapahtumissa pidettiin merkittävänä näiden oltua runsaasti esillä sekä perinteisemmässä että sosiaalisessa mediassa. Haastateltavien aikatauluista johtuen minulle tarjoutui mahdollisuus käyttää pari lomapäivääni kotipuolta leppoisammassa ilmastossa. Toinen haastattelu oli tehty ja kirjoitettu auki, mutta toinen haastatteluni jännitti minua paljon enemmän.
Mietin naista, jota menisin pian tapaamaan. Hänen vakavat, hieman pyöreät ja ilmeikkäät kasvonsa sekä sanansa siitä, miten ihmisten täytyisi uudistaa ensin itseään, asenteitaan ja ajatuksiaan ennen kuin olosuhteet voisivat muuttua pyörivät mielessäni. Minua jännitti tavata henkilö, jolla oli rohkeutta kannustaa väkijoukkoja nousemaan diktatuuria vastaan. Hymähdin arkuudelleni ja taitoin pokkarista kulman, nauttien siitä, etten joutunut potemaan huonoa omatuntoa kirjaston kirjan turmelemisesta.
Kaivoin rantakassistani puhelimen ja valitsin tulkikseni sekä autokuskikseni lupautuneen miehen puhelinnumeron. Hälytysten sarja tuuttasi pitkään ja juuri aikoessani lopettaa puhelun, hyväntuulinen miesääni pulpahteli linjalle: ”Bes, odotinkin jo soittoanne ma’am.”
Taustalta kuului auton hurinaa ja torvien tööttäilyä sekä vaimeaa musiikkia. Sovimme tapaavamme hotellini edessä seuraavan päivän aamuna. Ajattelin voivani varmistaa vielä siinä vaiheessa, uskaltaisinko lähteä kyseisen miehen matkaan. Kirosin mielessäni valokuvaajamme sairastumista, tästä kun olisi ollut vähän turvaa – yksin kuljeskelevaa ja matkustavaa naista katsottiin täällä paikoitellen pitkään.
Pitäessäni pahojen ajatusten mittaista mikrotaukoa, taustametelistä erottui äkillinen, äänekäs kolaus ja jonkun terävästi murahtama perkeleen perkele.