Olen joskus ollut melkoinen sokerihiiri. Geenini eivät juuri ole olleet taipuvaisia kovinkaan radikaaliin painonnousuun ja liikuntaa olen aina harrastanut, joten en ole sen tarkemmin ajatellut, paljonko kaikkea epäterveellistä, etenkin makeaa, suuhuni laitan. Avomieheni on pitkin vuosia vinoillut minulle makeanhimostani, siitä, että kaupasta pitää vähintäänkin joka viikonloppu ostaa karkkia tai edes suklaalevy. Päädyinpä siis miettimään, tarvitsenko todella kaikkea sitä herkkujen määrää? Vastaus ei yllätä – ei, en todellakaan tarvitse.

Muutaman kuukauden karkiton/keksitön/pullaton elämä ei suinkaan ole tarkoittanut herkutonta elämää. Jäätelöstä en ole luopunut, jotain makeaa nautintoa tähän elämään kuitenkin tarvitaan! Lisäksi olen löytänyt entistä parempia herkkuelämyksiä marjoista ja hedelmistä – suosittelen kokeilemaan turkkilaista jogurttia yhdistettynä itse tehtyyn vadelmahilloon! Myös melonit, mangot, kiiwit, nektariinit, luumut ja omput maistuvat nykyisin entistä paremmille. Lisäksi, hyvät ihmiset, maistakaa puutarhamustikoita, ne ovat terveellisiä pikkuherkkuja, makeita kuin karkit ja auttavat napostelu-efektin vierotusoireisiin 😀

Suurin muutos lienee kuitenkin tapasyömisen pois jääminen. Jos menen kahvilaan, voin ostaa vain sen kahvin. Jos jossain kemuissa on kuivaa pullaa, voin jättää ottamatta. Ja ne pöydillä olevat karkkikipot – ne pysyvät siinä pyödällä ilmankin, että syön niiden lastia vähemmäksi pelkästä tottumuksesta.

Mikään pettymys ei ole yhtä suuri kuin pahanmakuinen karkki – sinne se sokeri laskeutuu vyötärölle, mutta edes maun mukanaan tuomaa hyvää fiilistä siitä ei saa. Siis täysin hyödytön!

Joskus silti himo iskee, suklaa on suurin heikkouteni mehevien juustokakkujen ohella. Varsinaisiin karkkeihin en niinkään tunne vetovoimaa ja pullatkin voin ilman omantunnontuskia jättää kahvipöydän tarjoilulautaselle. Kun makeanhimo yllättää, heitän purukumin suuhuni ja menen seisomaan peilin eteen. Saan leuoilleni tekemistä ja visuaalisen muistutuksen siitä, kuinka mielelläni pysyn jatkossakin, aineenvaihdunnan pikkuhiljaa hidastuessa, nykyisissä mitoissani. Toistaiseksi kikka on toiminut eikä kaupan suklaahylly huutele enää perääni.

Tänään taiteilin välipalaksi yksinkertaisesti ja herkullisesti vesimelonia. Kaunista, maukasta ja terveellistä.

– Aino