Mietteitä ahdistuksesta, masennuksesta ja selviytymisestä
Kuuntelen Erik Satien Gnossiennea sohvalla ikkunan ääressä. Kannettavani näppäimistöllä on pölyä, pesukoneen linkous kuuluu kuulokkeidenkin läpi ja oloni on voimaton ja vähän flunssainen. Minulla ei kuitenkaan ole kurja olo, koska annan itseni rauhassa olla juuri sellaisella mielellä ja niin voimaton kuin olen.
Mietin, miten paljon me venytämme voimavarojamme ja miten uupuneinakin pakotamme itsemme hampaat irvessä jatkamaan samaan tahtiin muiden kanssa- siihen asti kunnes viimeinen pysäkki tulee vastaan tai maa pettää alta. Olen itse kokenut masennuksen ja syömishäiriön ja taistellut ahdistuksen kanssa, joka oli läsnä jokaisessa hengenvedossa ja jonka alla fysiikkanikin lopulta petti. Vuosia kestänyt ahdistus tuntui siltä kuin olisi kylmässä vedessä paksun jään alla, eikä poispääsyä ollut. Tai niin luulin. Lopulta onnistuin rikkomaan jäähän aukon, jota työstin aina vain isommaksi, kunnes pääsin kiipeämään jään päälle. Olen liukastellut ja kaatuillut, mutta jatkanut kuitenkin eteenpäin.
Tällä hetkellä voin paremmin kuin aikoihin, vaikka en koekaan olevani täysissä voimissani. Toisaalta, mitä se edes tarkoittaa? Voiko nykyisiä voimavaroja verrata johonkin mitä aiemmin on ollut? Kokemukset ehkä vahvistavat ja tekevät ihmisen varmemmaksi omasta itsestään, mutta ne saattavat myös jättää murtumia, jotka eivät kokonaan parane. Ei ihmistä voi rakentaa täysin entiselleen, eikä tarvitsekaan. Uskon, että hyväksymällä tapahtuneet asiat ja oman haavoittuvaisuuden ihminen voi kasvaa vahvemmaksi. Olla samaan aikaan haavoittunut ja vahva, olla juuri sellainen kuin on. Sillä suurin syy ahdistuksen ja masennuksen syntyyn omalla kohdallani on ollut se, että olen pakonomaisesti yrittänyt olla paremmassa kunnossa kuin olen ollut. Olen yrittänyt teipata itseni ehjemmäksi ja tukahduttaa kivun, surun, häpeän ja epäonnistumisen tunteet. Kun viimein opin hyväksymään itsessäni noita tunteita ja annoin niiden tulla ja mennä, aloin voimaan paremmin.
Olen saanut paljon voimaa toisten bloggaajien kirjoituksista, joissa he ovat avanneet tarinaansa masennuksen kanssa. Pupulandian Jennin ja Tyhjä ajatus- blogin Sarandan tarinat ovat niin lähellä omaani, että itkin helpotuksesta niitä lukiessani. Vaikka tietääkin, että masennus, ahdistushäiriö ja muut vastaavat ongelmat ovat hyvin yleisiä, niin silti niiden kanssa tuntee helposti olevansa yksin ja kummajainen. Juuri sen vuoksi haluan jakaa myös omia kokemuksiani.
Näiden hieman hajanaisten ajatusten myötä toivon teille kaikille hyvää sunnuntaita ja alkavaa viikkoa! Muista, että sinä olet täydellinen juuri tuollaisena.
Ota yhteyttä ja seuraa juttujani: aisha.jussila@gmail.com / FACEBOOK/ INSTAGRAM