Ota minut tällaisena kuin oon

Olen jo jonkinaikaa pyöritellyt ajatusta parisuhteesta. Olen ollut kauan sitä mieltä, että ei todellakaan, ei ikinä enää. Olen pitänyt kynsin ja hampain kiinni siitä tunteesta, minkä koin kun edellinen suhde päättyi. Se helpotuksen määrä, hengityksen helppous ja rajaton vapaus tuntui ja tuntuu edelleen uskomattomalta.

Olen tottunut ja oppinut selviämään ja pärjäämään yksin. Oman tilan tarpeeni on suuri. Olen aina ollut paljon yksin ja pyörittänyt arkeani, niinkuin olen parhaaksi nähnyt. Ajatus siitä, että joku tulisi siihen säätämään ja sähläämään ei tunnu kovin hyvältä. Aika ruusuinen kuva parisuhteesta vai mitä? Aiemmat kokemukset, ne suuret pettymykset, täyttymättömät odotukset, sivuuttaminen ja vaillejääminen jättivät syvät jäljet.

Mutta, nyt olen siis ihan varovaisesti antanut itseni ajatella, että olisiko se niin kamalaa? Olisiko kamalaa, jos joku pitäisi minusta? Olisi minulle hyvä? Haluaisi minun parastani? Osaisinko ollakin pärjäämättä ja jaksamatta, osaisinko antaa jonkun toisen jaksaa puolestani? Pidän ihmisistä, olen mielelläni ihmisten seurassa, mutta viihdyn myös yksin. Olen tarkka siitä, minkäverran omia asioitani kerron, muita kuuntelen kyllä mielläni. Ehkä juuri se, että uskaltaa luottaa, on se suurin este. Ettei taas saa näpeilleen.

Lähipiirissä on viimeaikoina tapahtunut paljon suhderintamalla, eroja, yhteenpalaamisia, isompia ja pienempiä kriisejä. Kun sitä touhua seuraa vähän sivummalta, väkisinkin miettii, että tuotako minä haluan? Ja toisaalta, että uskaltaisiko sittenkin?

Koska siitähän se on eniten kiinni, että uskaltaa.

Eräs ystävä kysyi kerran, kun olin luetellut pitkän listan suhteisiin liittyviä asioita mitä en halua, että mitä sitten haluan. Sitä joutikin miettimään hetken. On helpompi keskittyä kielteiseen, lähestyä asiaa niinpäin, mitä kaikkea huonoa se toisi tullessaan.

Lopulta päädyin tähän:

Etsin ihmistä joka ei halua kokata eikä nousta sängystä, jollei ole työpäivä. Joka nukkuu niin sikeästi, että hänen pulssinsa täytyy tarkistaa. Ihmistä, joka on kärsinyt ja joka ymmärtää muiden kärsimyksiä. Vaikken sanoisi sanaakaan, hän tietää, miltä minusta tuntuu. Hän hyväksyy minut, eikä halua muuttaa minua.

Saa nähdä, kuinka käy.

Kommentit (4)
  1. Huu.. tuli ihan väreet 🙂

    Joo. Tänään viimeksi mietin osapuilleen samaa! Sinkkuna nyt 15 vuotta :))

    Uskon jotenkin että kyl ne asiat sitten vaan loksahtaa, ja tapahtuu kun ajoitus ja itse on valmis.. 

    Onpas jännä sitten kuulla miten käy 😉

    1. Jännittäviä aikoja. Toivotaan parasta. Tsemppiä sinullekin, täältä tullaan vielä 🙂

  2. Olisin voinut itse kirjoittaa joka lauseen.
    Toivottavasti uskallat, ja onnistut ajoittamaan askeleesi arvoisesi miehen kohdalle. Heitä varmasti on olemassa, mutta valitettavasti t o d e l l a harvassa.

    Kaikkea hyvää,
    J

    1. Kiitos <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *