Paljon olen miettinyt tätä. Paljon. Toinen puolisoista haluaisi enemmän läheisyyttä ja seksiä ja toinen ei pysty ehkä vähäänkään. Halun epätasapaino vallitsee, hallitsee, kuristaa ja näivettää. Halun epätasapaino rikkoo yhteyttä ja murtaa itsetuntoa molemmilta osapuolilta. Pitkittyessään se on varsinaista myrkkyä parisuhteessa ja aines riitelyyn, valtapeleihin ja etääntymiseen sekä pettämiseen, eroihin ja vääränlaiseen tyytymiseen.

Tuntuu, että ennen puhuttiin vain naisten haluttomuudesta, että no, sillä koskee aina päähän heh heh. Ja että vaimo ei anna, mitä tehdä. Että kyllähän miehet ois aina vonkaamassa. Mutta minun tuttavapiirissäni useat miehet eivät myöskään halua. Raskausaikana sanotaan, että nainen on muuttunut niin muodoiltaan kuin persoonallisuudeltaankin. Ja että kun vauvakin on läsnä siinä niin lähellä. Ikävä kyllä, tämä tuskin korjaantuu pienen vauvan ja imettävän naisen kanssa, jos etääntyminen ja haluttomuus ovat alkaneet jo raskausaikana. Kehon palautuminen vie aikaa, rinnat tursuavat maitoa ja äiti keskittyy vain vauvaan. Ja vauva ON siinä koko ajan. Miehet ovat siinä ihan hukassa, että minne se nainen hävisi, jota halusin ja jonka kanssa oli kaikki maailman aika lemmiskellä kahden kesken.

Omassa elämässäni olemme ilolla nauttineet seksistä sekä raskaus- että pikkulapsiaikoina. Sekä entisen, että nykyisen mieheni kanssa. Nämä miehet ovat kokeneet raskauden ja äitiyden muassaan tuomat muutokset niin luonnollisina ja asiaankuuluvina, etteivät ole hukanneet innokkuuttaan, halukkuuttaan tai kokemustaan meistä kahdesta suhteessa, johon seksi olennaisena osana kuuluu. Omalle miehelleni olen kuuma ja haluttava silloinkin, kun mahani on vain valtava pallo, joka on edessä olipa asento millainen tahansa. Olen kuuma, kun paidassa on maitotahroja ja vatsanahka roikkuu synnytyksen jäljiltä. Olen haluttava siinä pienessä ja hyvin hauraassa hetkessä, kun vauva vihdoinkin nukkuu ilman heijaamista.

Kun lukijakommentissa kysyttiin, että mitä tekisin, jos mieheni ei enää haluaisi, teki mieleni spontaanisti vastata, että ei huolta, hyvin epätodennäköistä! Kyllä, niin kai. Mutta jäin kuitenkin miettimään kysymystä, keskustelemaan siitä ihmisten kanssa ja muistelemaan jo aiemmin käytyjä keskusteluja. Löysin itseni siitä suosta, että halun epätasapaino on hyvin monen suhteen ongelma ja hyvin tärkeä kysymys. Monen pienen lapsen äiti kertoo suruissaan, kuinka seksi hiipui raskausaikana ja kuinka kaikista yrityksistä huolimatta asiasta ei oikein onnistuta puhumaan ja tilanne on jäissä. On yhteinen pieni lapsi ja ihmetellään, että mitäs nyt. On hylätty, torjuttu ja yksinäinen olo. Itsetunto on herkillä, kun tuntuu, ettei kelpaa.

Yksi naisystäväni, joka ei ollut lasten saannin jälkeen juuri kokenut halua tai innostusta seksiin ja se olikin lopahtanut lähes kokonaan, selitti tilannetta niin, ettei hän edes tajunnut yhtään. Aika vain kului, kädet oli täynnä lapsia ja töitä, yöt liian lyhyitä muutenkin. Mies valitteli tilannetta aika ajoin, mutta ei oikein osannut sen enempää auttaa tai yrittää. Nainen feministisine taustoineen ajatteli, että väkisin en ryhdy, jos en itse halua. Suhde päätyi eroon tästä ja muista syistä. Nyt samainen ystävätär miettii jälkikäteen mitä olisi voinut tehdä. Antaako miehelle lupa käydä sovitusti vieraissa? Vai antaa silloinkin, kun ei huvita, mutta entä jos siinä satuttaa itsensä.

Minun on henkilökohtaisesti vaikea ajatella tätä kysymystä, sillä en ole ikinä kokenut satuttavana antamista silloin, kun itseäni ei huvita. Sehän tuntuu kivalle siitä huolimatta ja se tuottaa toiselle iloa. Itse olen kohottunut siitä, että voin tuottaa mielihyvää ja nähdä kuinka paljon toinen nauttii. Ja onhan minulla kädet ja suu, joilla voin toisen tyydyttää silloin, kun yhdyntä tuntuu liialle. Ehkä ero on siinä, että itse en ole ikinä satuttanut itseäni seksissä. Ei ole liian aikaisia, liian päihtyneitä, liian hätäisiä panoja tuntemattomien kanssa, joista ei jää itselle muuta kuin täydellisen hylätty, käytetty ja pettynyt olo. Siihenkö kokemukseen kehomuisti ja alitajunta palaavat silloin, jos antaa, vaikkei halua.

Myös mieheni ovat olleet niin huomioivia, että silloinkin harvoin kun heitä ei ole itseään suuremmin innostanut ja olen oman haluni ilmaissut, he ovat hyvillä mielin huomioineet minua esimerkiksi käsin tai suulla hyväilemällä ja monesti matkan varrella itsekin innostuneet sittenkin.  Ja kun on saanut riittävästi, ei aina tarvitsekaan. Silloin kieltäytyminenkin on ihan ok, sillä on tiedossa, että meillä on mahdollisuus yhteiseen hetkeen taas joku toinen päivä.

Voisiko toiselle sitten antaa luvan löytää seksinsä suhteen ulkopuolelta? Ulkopuolisesta seksisuhteesta? Periaatteessa mahdollinen ratkaisu, jos sitoutuminen on riittävää. Mutta miten käy oman itsetunnon, jos en riittänyt, jos en pysytynyt tyydyttämään kumppaniani ja hänen täytyi etsiä tyydytystä tarpeilleen jostain muualta? Miten käy suhteen, jossa ei ole yhteyttä luovaa seksiä? Ja sitä yhteyttä luodaan jonkun toisen kanssa. Itse jakaisin mieheni mieluummin juuri niinä hetkinä, kun meillä on niin hyvä yhteys ja niin syvä rakkaus ja niin kuuma intohimo, että jaettavaa riittää siitä roihusta muillekin. Silloin, kun yhteyttä seksin osalta ei olisi, en uskaltaisi toisenkaan helmoihin miestäni laskea.

Ei kai vastaukset mitään helppoja ole. Keskustelu, keskustelu ja vielä kerran keskustelu. Jos keskustelu jumii kahdestaan, se olisi kai parasta tehdä terapiassa. Mitä muuta? Virikkeitä, leluja, filmejä, tantraviikonloppu? Hyvin vaikea kysymys, jos itse on sitä sorttia, että kostuu, kun toinen hymyilee, huokailee korvan juuressa tai hipaisee reittä autossa matkalla marketista kotiin.

Juttelin aiheesta mieheni kanssa. Hän suhtautuu seksiin hyvin innokkaasti, mutta myös parisuhdevelvollisuutena, jossa ilmeneville ongelmille tulee tehdä jotain yhdessä. Miehenä hän sanoi, että päivän kulussa on erilaisia hetkiä, joista osa on herkempiä kuin toiset. Että esimerkiksi usein aamuisin esiintyvän erektion voisi käyttää hyväkseen niin, että aloittaa toisen ihmisen lähestymisen juuri tuolla jo valmiiksi kehollisesti kiihottuneella hetkellä. Ehkäpä silloin kykenee paremmin ja syttyy helpommin. Pohdiskeltiin myös sitä, että haluttoman osapuolen täytyisi tarkastella itseään, että kohdistuuko kyseessä oleva haluttomuus vain omaan puolisoon vai onko se yleisemmällä tasolla? Jos tekisi mieli panna työkaveria tai kuumaa misua kadulla tai jos syttyy pornotähdistä, kysymys ja sen ratkaisu on erilainen kuin silloin, jos mikään ei liikauta. Onko kysymys puolisosta ylipäätään vai omasta itsestä? Entä jos vaikka vanhemmuuden ja muiden velvollisuuksien yhdistelmä on yllättänyt kuormittavuudessaan ja henkilö kärsii piilevästä uupumuksesta tai masennuksesta, jolloin mikään muukaan tai kukaan muukaan ei oikein haluta.

Yksi ystävätär tokaisi, että seksi on niin joka paikassa, että se ei huvita enää ollenkaan. Otetaan hirveästi jotain suorituspaineita, mikään tavallinen ei riitä, vaan pitää olla erityistä ja ihmeellistä. Niin, ehkä sitä ei silloin jaksakaan. Mutta jos läheisyys oman peiton alla oman puolison kanssa tavallisena arki-iltana kun kaikki lapset vihdoin nukkuvat huvittaa ja riittää, niin silloin on aika hyvin. Minulle vielä iltojakin ihanampaa ja innostavampaa on herätä aamulla toisen unentuoksuisen vierestä, ottaa kiinni ja tuntea kuinka tuo lämmin ja ihmeellinen elin alkaa sykkiä ja kasvaa kädessäni ja sen omistaja mielihyvästä ynähdellen yhä unisena painautuu vasten. Siinä minulla on hyvä. Siitä minä sytyn.