Monet sanovat, että elämä loppuu kun lapsi saapuu.

Meille kaikille on myös kerrottu, että lapsen saaminen muuttaa koko elämän. Kyllähän mekin se tiedettiin, mutta silti muutos yllätti, sillä se muutos oli VALTAVA. Lapsen syntymä ihan tosissaan mullisti aivan kaiken ja niissä mittasuhteissa, ettei sitä voi käsittää ennen kuin lapsi on sylissä, ja senkin jälkeen siinä menee vielä kuukausia. Sen takia vauva- ja perheblogeja on niin paljon: vauvan tulo täyttää elämän kokonaan pitkäksi ajaksi.

Voidaksemme syventyä paremmin aiheeseen lapsen jälkeen, pitää lyhyesti tietää mitä ajatuksia muutoksista oli raskausaikana.

Lapsemme oli onnellinen vahinko. Ennen kuin luet seuraavan, on sinun tiedettävä, että en ollut katkera lapselleni lainkaan, vaan odotusaikani oli rankka, joka pimensi paljon ajatuksia tulevasta. Odotukseni muutoksista olivat pääasiassa negatiivisia. Raskausajan ehdin surra ja jopa katkerasti ajatella kaikkea minkä menetin raskauden vuoksi ja mitä menetän tulevaisuudessa. Koko odotusaika siitä plussaamisesta aina kahdeksan kuukautta siitä eteenpäin on pitkä aika miettiä asioita.

Olen aina rakastanut matkustelua, ja haaveissa oli ollut paljon matkustamista ja uusien maailmankolkkien tutkimista, vuoren valloittamista, töitä ulkomailla, kaikissa maanosissa vierailua. Raskausaikana jäin paitsi monista juhlista ja tapahtumista, ja niistä joissa olin mukana en pystynyt täysin nauttimaan raskauden aiheuttamien henkisten ja fyysisten ongelmien vuoksi. En voinut suunnitella lähteväni lomalle ystäväni kanssa raskauden jälkeen. Sen sijaan masennuin, voin pahoin, oksentelin ja olin väsyneempi ja itkuisempi kuin ehkä koskaan aiemmin. Raskausajastani kerron toisessa postauksessa, mutta saatte tästä osviittaa. Olin surullinen, kun ajattelin kaikkea mitä en elämässäni saisi enää kokea. En ollut koskaan aiemmin todella sitoutunut mihinkään tai etenkään kehenkään, joten lapsi olisi raju muutos siihen. Silloin elämässäni tulisi olemaan jotain lopullista. Ajatus hirvitti, vaikka tunsin suurta rakkautta mahassa kasvavaa vauvaa kohtaan.

Suunnittelin ja uhosin, että kunhan lapsi syntyy niin otan kaiken takaisin jonka olin ”menettänyt” raskauden takia: laivareissua, matkustelua, juhlimista. En uskonut, kun minulle sanottiin, että lapsen synnyttyä en edes kaipaa sellaista.

Lapsen synnyttyä kaikki ajatukseni muuttuivat päälaelleen. Moni näkökulma muuttui aivan täysin. Ajalla ennen lapsen syntymää ei ollut enää mitään merkitystä, kaikki ajatukset ja energia keskittyivät lapseen. Uutta asiaa tuli kuin vettä Niagaran putouksilta, ja sitä tuli ja tuli ja tuli ja tuli vielä sittenkin. Ensimmäiset kaksi kuukautta kuluivat nopeammin kuin kukaan voisi kuvitella. Ensimmäiset päivät valui ohi huomaamatta. Onneni on se, että meitä on kaksi huolehtimassa ja kasvattamassa lastamme.

Uusien asioiden virta kuitenkin hidastuu hiljalleen, vaikkei koskaan pysähdy. En todella kaivannut juhlimista, ”menetettyjä” tapahtumia tai kuten ennen ajattelin ”menetettyä elämää”. Olisin hyvin voinut olla vaikka puoli vuotta käymättä ”tuulettumassa”, en kaivannut sitä. Kai se on sitä vauvakuplaa. 

Kuukausien kuluessa rakkaus lapseen kasvoi, enkä voinut kuvitella että jotain voisi rakastaa niin paljon kuin omaa lastaan. Se on erilaista rakkautta kuin tunnen puolisoani kohtaan, ei suurempaa mutta aivan erilaista. 

Lapsen synnyttyä ei tuntunut siltä, että jäisin jostain paitsi. Elämä laajeni, ja kaiken kaikkiaan elämään tuli paljon enemmän sisältöä.

En menettänyt mitään, vaan sain valtavasti elämääni lisää.

Kuvassa vauva muutaman viikon ikäisenä

Huomenna lapsi on 9 kuukauden ikäinen, ja olen alkanut etsiä itseäni ja sitä kuka olen ilman vauvaa. Äiti olen aina, mutta myös nainen ja puoliso. Vauvan ollessa 5-6kk ikäinen aloin etsimään asioita, joita tekisin itsekseni. Nyt olen muutamia kertoja ollut menossa ilman vauvaa, ja pian palaan töihin ja opiskeluihin. Siitä lisää toisessa postauksessa!