Huonon äidin tunnustuksia

Vanhemmuus ei aina ole ollut ihan sellaista kuin etukäteen ajattelin. Minulla oli paljon periaatteita, joista osan olen heittänyt hyvin nopeasti romukoppaan, sillä elämä lapsen kanssa ei olekaan ollut ihan niin mustavalkoista kuin kuvittelin. Olen tuntenut monesti huonommuutta,kun joku asia ei ole mennyt niin kuin suunnittelin. Omantunnontuskiani helpottaakseni haluan jakaa muutaman huonon äidin tunnustuksen.

Lapseni syö enimmäkseen purkkivalmisruokaa. Raskausaikana ajattelin olevani yksi niistä äideistä, jotka valmistavat vauvan ruoat alusta alkaen itse luomutuotteista, ja lapsi totutettaisiin pienestä pitäen syömään tuoreita kasviksia ja erikoisempia makuja. Kunnes sitten kävikin ilmi, että vauvan mielestä kaikki muu paitsi maito suoraan rinnasta on pahaa. Aluksi yritin maistattaa itse tekemiäni soseita, mutta kyllästyin pian turhaan kokkaamiseen ja ruoan roskiin heittämiseen.

Kun kaupan soseet alkoivat lopulta maistua, olin vain tyytyväinen, että vauva söi edes jotain. Alusta asti kaikki uudet maut ja aiemmasta poikkeava ruoan rakenne ovat aiheuttaneet yökkäämistä tai jopa oksentamista. Niinpä lapsi syö edelleenkin enimmäkseen purkkiruokaa, ja sitäkin vain tiettyjä makuja. ”Tavallisista” ruoista hän kelpuuttaa lähinnä puuron, sokeroimattomat jugurtit ja muutamat hedelmät.

Olen tuntenut lapsen syömistä valmisruoista stressiä,syyllisyyttä sekä huolta siitä, saako hän tarpeeksi monipuolista ravintoa. Tarjoan eri ruokia, mutta jos lapsi ei suostu edes maistamaan, ei häntä voi pakottaakaan. Viimeistään päiväkodissa hän kuitenkin varmaan oppii syömään monipuolisemmin, kun vaihtoehtojakaan ei ole.

Inhoan lapsen kanssa ulkoilua. Tai no, inho on liian voimakas ilmaisu. Mutta en pidä siitä, se ei ole lempipuuhaani. Hiekkalaatikon reunalla istuminen on tylsää, ja lisäksi ulkoilu reilun vuoden ikäisen taaperon kanssa tuntuu olevan jatkuvaa kieltämistä. Älä syö hiekkaa, älä mene ottamaan naapurin pihasta leluja, älä juokse autotielle, älä tee sitä, älä mene sinne. Onneksi nyt säiden lämmetessä ulkoilu on alkanut muuttua mukavammaksi. Ei tarvitse palella, lapsi on oppinut itse lapioimaan hiekkaa ja minä voin tehdä vieressä jumppaliikkeitä.

Sisäleikkipuistot ovat mielestäni yksi maailman parhaista keksinnöistä. Siellä taaperon voi antaa temmeltää eikä tarvitse pelätä, että kohta on pikkukiviä suussa. Olemme käyneet sisäleikkipuistoissa siitä asti, kun lapsi oppi konttaamaan ja seisomaan tukea vasten (useimmissa paikoissa alle 1- tai 2-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi).

Käytän paljon puhelinta lapseni läsnäollessa. Vaikka lapsi on maailman rakkain, totuus on, että päivät kahdestaan kotona ovat usein pitkiä. Nyt reilun vuoden ikäisenä hän tuntuu kaipaavan jo jotain virikkeitä, ja minä en ole erityisen hyvä keksimään niitä. Aikaisemmin kävimme usein avoimessa päiväkodissa, jossa oli muita lapsia ja erilaiset lelut kuin kotona. Nyt vietämme olosuhteiden pakosta paljon aikaa neljän seinän sisällä, ja jos huomaan lapsen viihtyvän hetken itsekseen, kotitöiden tekemisen sijasta kaivan useimmiten puhelimen taskusta ja alan selailla somea tai uutisia. Saan itse virikkeitä siitä, että voin keskittyä ajoittain muuhunkin kuin lapseen.

Ja kaikesta tästä huolimatta olen ihan riittävän hyvä äiti.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *