Keho 2.0
Raskausvatsaani silitellessä mietin välillä, millainen se tulisi olemaan synnytyksen jälkeen. Totuin raskausaikana isoon vatsaan yllättävän nopeasti, ja loppuvaiheessa muistin enää hämärästi, miltä litteä(mpi) vatsa tuntui. Vauvan liikkeet tuntiessani ajattelin, että vatsa tuntuu varmasti oudon tyhjältä, kun siellä ei enää ole ketään mylläämässä. En etukäteen paljonkaan pohtinut raskauden ja synnytyksen jälkeistä vartaloani, mutta toivoin toki, että se palautuisi edes suurin piirtein ennalleen.
Olen ollut sen verran onnekas, että imetyksen ansiosta painoni on palautunut raskautta edeltävään lukemaan helposti, vaikka olen herkutellut synnytyksen jälkeen älyttömiä määriä (olen ottanut korkojen kera takaisin ne herkut, jotka raskausdiabeteksen takia jouduin jättämään välistä). Vaikka paino on taas ennallaan, kroppa ei kuitenkaan tunnu tai näytä ihan samalta kuin ennen raskautta. Mutta en oleta, että sen pitäisikään näyttää. Uskon siihen, että keholle pitäisi antaa vähintään yhtä kauan palautumisaikaa kuin mitä raskaus on kestänyt.
Vartaloani koristaa nyt muutama raskausarpi sekä linea negra, mutta se ei haittaa. Ulkonäköä enemmän palautumisessa on mietityttänyt se, miltä kehossani tuntuu. Minua ei voi kutsua kovin liikunnalliseksi ihmiseksi, mutta olen tottunut siihen, että kehoni toimii vaivattomasti ja kivuttomasti. Raskauden ja synnytyksen jäljiltä tunnen itseni paljon heikommaksi kuin ennen. Raskausaikana en pystynyt harrastamaan liikuntaa, joten nyt lihakseni ovat aivan rapakunnossa. Seitsemänkiloisen vauvan nostelu ja kanniskelu käy treenistä, eikä väsymyksen tunne johdu pelkästään yöheräilyn aiheuttamasta univajeesta. Liikunnan harrastaminen pitäisi aloittaa uudelleen, mutta ainakin toistaiseksi se saa jäädä lähinnä reippaisiin vaunulenkkeihin sekä syvien vatsalihasten harjoittamiseen, jotta vatsalihasten erkauma umpeutuisi.
Tosin hyvähän minun on puhua. On helppo sanoa, ettei ulkonäöllä ole väliä, kun raskauskilot ovat karisseet lähes itsestään ja raskausarpiakin tuli maltillinen määrä. Todennäköisesti olisin ihan eri mieltä, jos raskaudesta palautuminen olisi tapahtunut eri tavalla. Tosin on minullakin omat kehokompleksini (jotka sijaitsevat vatsan yläpuolella). Ja pian, kun vauva alkaa syömään myös kiinteää ravintoa ja imetys vähenee, joudun kiinnittämään taas ihan eri tavalla huomiota ruokavaliooni.
Raskauden myötä olen kuitenkin oppinut olemaan keholleni armollisempi. Se johtuu siitä, että lapsen saamisen myötä kehoni ei ole enää vain minun omani, vaan se on olemassa myös vauvaa varten. Vaikka ottaisin mielelläni takaisin raskautta edeltäneen vartaloni, olen silti kiitollinen keholleni siitä, mihin se on pystynyt. Se on kasvattanut sisälläni yhdeksän kuukauden ajan uutta ihmiselämää, ja nyt se antaa lapselleni parasta mahdollista ravintoa. Ihan uskomatonta, mihin kaikkeen meidän naisten kehot kykenevät!