Olemme hengissä
Hei kaikki, olen täällä taas! Hengissä ja hyvinvoivana, nykyisestä poikkeustilanteesta huolimatta.
Lapsemme on nyt yli vuoden vanha, ja millainen tämä vuosi onkaan ollut. Etukäteen kuvittelin vauvavuoden olevan kaupoissa ja kirppiksillä kiertelyä, perhekerhoja sekä vauvatreffejä kavereiden kanssa. On se sitäkin ollut, mutta myös paljon muuta.
Raskaana ollessani katselin kauppakeskuksissa ja kahviloissa aikaa viettäviä äitejä, joiden vauvat nukkuivat tyytyväisinä vaunuissa ja mietin, että pian minäkin teen samaa. Sitten vauva syntyi, ja sain voimakkaat baby blues -oireet. Toivuttuani niistä minun itkuni loppui, mutta vauvan jatkui. Vatsavaivat saivat hänet itkemään, ja lohtua hän sai ainoastaan rinnalta. Pulloa ja tuttia tarjosimme noin neljän viikon iästä lähtien, mutta vauva ei koskaan kelpuuttanut kumpaakaan. Ensimmäiset kuukaudet kuluivat siten, että vauva itki,kunnes minä imetin ja jossain vaiheessa vauva torkahti rinnalle. Jos yritin siirtää hänet esimerkiksi mieheni syliin, vauva yleensä heräsi ja itku alkoi uudelleen.
Vauva oli alusta asti huono nukkuja. Ensimmäiset yhdeksän kuukautta, siihen asti kun lopulta vieroitin hänet yöimetyksestä, hän heräsi joka yö 5-15 kertaa. Puolen vuoden ikään asti hän nukkui päivisin lyhyitä pätkiä sylissä, tai pidempiä pätkiä liikkuvissa vaunuissa ulkona. Parin kuukauden iässä aloin käymään hänen kanssaan asioilla, ja usein kaikki menikin hyvin siihen asti, kun pääsimme lähellä olevan kauppakeskuksen ovista sisään. Siinä vaiheessa hän heräsi ja alkoi itkeä, ja minun suunnitelmani kaupoissa kiertelystä romuttuivat. Useamman kerran kiersin Prisman puoliksi juosten kitisevän tai huutavan vauvan kanssa, ja välillä takaisin kotiin päästessämme vauva ei ollut enää ainoa, joka itki.
Ensimmäisen puolen vuoden ajan en voinut kuvitellakaan lähteväni vauvan kanssa kahdestaan lähikauppakeskusta kauemmaksi, sillä pelkäsin vauvan saavan totaalisen melt downin kaupungilla tai kesken bussimatkan. Koska vauva ei suostunut lukuisista yrityksistä huolimatta juomaan maitoa pullosta, en uskaltanut olla hänestä erossa kuin hyvin lyhyitä aikoja. Vauva oli yli puolivuotias, kun ensimmäisen kerran jätimme hänet hoitoon ja kävimme miehen kanssa kahdestaan ravintolassa. Kotiin palatessamme kävi ilmi, vauva oli itkenyt lähes koko ajan minun perääni. Seuraavalla kerralla sama toistui, ja meni kuukausia, ennen kuin uskalsin yrittää uudelleen vauvan jättämistä hoitoon.
Arki vauvan kanssa toki helpottui ajan myötä, mutta lähes sanomattakin selvää on, että olin pitkään uupunut ja kärsin pahasta univajeesta. Saimme muutaman kuukauden ajan kotiapua, joka oli käytännössä sitä, että kerran viikossa perhetyöntekijä tuli viemään vauvan parin tunnin vaunulenkille, jotta minä sain hengähtää.
Vaikka lapsemme on terve eikä kohdallemme ole osunut mitään harvinaisempia vastoinkäymisiä, usean pienemmän haasteen yhdistelmä teki alusta raskaan. Moni vauva nukkuu huonosti,itkee paljon tai ei hyväksy tuttia eikä pulloa , mutta kun nämä kaikki osuvat saman vauvan kohdalle, ei voi puhua helposta vauvavuodesta.
Nyt poikamme on pian vuoden ja kahden kuukauden ikäinen, enkä voi puhua enää vauvasta. Arki on helpottunut paljon, mutta uusien taitojen karttuessa lapselle vanhemmuuden vaatimustaso nousee. Jossain näkymättömissä nurkan takana häämöttää uhmakausi, josta useamman lapsen äidit kertovat Facebookin vauvaryhmissä siihen sävyyn, että alkaa pelottaa jo etukäteen. Ja sen jälkeen tulee taas uusia vaiheita vaiheiden perään, ja niistä minulla ei onneksi ole vielä aavistustakaan.
Nyt kun tulee ihan pakostakin vietettyä paljon aikaa kotona neljän seinän sisällä, vakaana tavoitteenani on jatkaa blogin kirjoittamista taas säännöllisemmin, Pysykää siis kuulolla! :)