Vanhemmuus ennen ja nyt – milloin siitä tuli näin monimutkaista?

Milloin vanhemmuudesta tuli näin monimutkaista?

Olen miettinyt tätä useamman kerran viimeisen vuoden ja kahden kuukauden aikana. En olisi ennen lapsen saamista osannut kuvitellakaan, millaisia asioita tulen pohtimaan, googlettamaan ja puntaroimaan. Asiat, joiden kuvittelin olevan itsestään selviä ja yksinkertaisia, vaativatkin yhtäkkiä tuntien tai jopa päivien perehtymistä. Tuntuu, että hyvältä vanhemmalta vaaditaan nykypäivänä paljon enemmän kuin omassa lapsuudessani 90-luvulla.

Meidän vanhemmillemme kerrottiin neuvolassa sen hetken mukaiset suositukset esimerkiksi ruokailusta ja nukkumisesta, ja jos niitä onnistui noudattamaan, hyvä juttu. Jos ei onnistunut, ei se niin vakavaa ollut. Kunhan lapsella oli vatsa täynnä ruokaa, puhtaat vaatteet yllään sekä turvallinen kasvuympäristö, vanhempi pystyi taputtamaan itseään selkään hyvin tehdystä työstä.

Myös me nykyvanhemmat saamme neuvolasta suosituksia ja ohjeita, mutta välillä tuntuu, etteivät ne tänä päivänä riitä mihinkään. On kiintymyssuhdevanhemmuutta ja kantovälineitä, sormiruokailua ja suositusten mukaisia jalkineita. Auton turvaistuimen pitää olla plustestattu ja lastenvaatteiden eettisesti ja ekologisesti tuotettuja. Lelujen pitää olla kehittäviä ja ruoan alusta asti itse kylvettyä, kasvatettua, höyrytettyä ja soseutettua. Ja totta kai kaikille näille aiheille löytyy oma Facebook-ryhmänsä, jossa asiaan vihkiytyneet isät ja (kokemukseni mukan enimmäkseen) äidit keskustelevat keskenään.

Lähtökohtaisesti on hienoa, että edellä mainittuihin asioihin kiinnitetään huomiota, onhan niissä kyse lasten turvallisuudesta ja terveydestä. Koko ajan tulee uutta tutkittua tietoa, ja tietysti jokainen vastuullinen vanhempi haluaa lapselleen parasta.

Ongelmana pidän sitä, että tänä päivänä kaikesta, vanhemmuus mukaan lukien, on tullut suorittamista. Ja tunnollisena ihmisenä otan jatkuvasti paineita siitä, yllänkö vanhempana vaaditulle (kenen asettamalle?) tasolle. En tarkoita sitä, että ollakseen hyvä äiti tai isä pitäisi muuntautua paljasjalkakenkien, vauvan nukuttamistekniikoiden tai perheystävällisen polkupyöräilyn asiantuntijaksi. Mutta jos kerran lukee faktaa esimerkiksi siitä, millainen on nykysuositusten mukainen turvaistuin, ei tiedostava vanhempi voi enää ohittaa sitä. Miten voisin ostaa ihan hyvän istuimen jos tiedän, että olemassa on myös turvallisempia vaihtoehtoja?

Ja mitä tulee edellä mainitsemiini Facebook-ryhmiin, niistä saa valtavasti hyödyllistä tietoa ja vertaistukea, mutta joskus meno niissä voi mennä fanaattisuuden puolelle. Muistan erään äidin kertoneen, ettei hän uskalla kirjoittaa tiettyyn ryhmään kysyäkseen neuvoa, sillä pelkäsi muiden ryhmäläisten jyrkkää asennetta.

Moni asia lapsiperheissä on tänä päivänä paremmin kuin 25 tai 45 vuotta sitten. Vanhemmat viettävät lastensa kanssa keskimäärin enemmän aikaa ja panostavat heihin niin ajallisesti kuin rahallisestikin. Kasvatusmetodit ovat pehmentyneet, ja tunteita näytetään enemmän. Samaan aikaan vaatimukset hyvään vanhemmuuteen ovat kasvaneet valtavasti, ja uskon etten ole ainoa äiti, joka kokee siitä paineta.

Paineet ovat tietenkin ”vain”oman pään sisällä, mutta koska useat vanhemmat ja erityisesti äidit tuntevat niitä, on yhteiskunnassamme oltava jotain joka niitä aiheuttaa. Siksi toivon, että osaisimme suhtautua avoimemmin muiden tekemiin valintoihin, vaikka ne eroaisivatkin omistamme.