Terveisiä raskauskuplasta: ajan rakenne on muuttunut
Raskaana ollessani aika ja sen kuluminen ovat saaneet ihan uusia merkityksiä. Tuntuu kuin eläisin jossain rinnakkaisuniversumissa, jossa aika kuluu samaan aikaan todella nopeasti ja toisaalta se ei tunnu menevän yhtään eteenpäin. Raskaushan on kuin ultramaratonin pituinen matka, jossa on lukuisia välietappeja: muun muassa jako raskauskolmanneksiin, ensimmäinen ja toinen ultra, 22 raskausviikon täyttyminen, äitiysloman alku, täysiaikaisuus, laskettu aika, yliaikaisuus… Jos odottavan aika on pitkä, on odottavan äidin aika vielä pidempi.
Ensimmäistä neuvolakäyntiä ja ultraa piti odottaa noin kolme vuotta, tai siltä se ainakin tuntui. Lisäksi väsymyksen ja pahoinvoinnin vuoksi aika ei tuntunut kuluvan eteenpäin. Myös nyt viimeisten parin kuukauden aikana minusta on tuntunut, ettei raskaus olisi edennyt ollenkaan. Vatsan kasvu otti yhtäkkiä raskauden puolivälin jälkeen hirmuisen spurtin, ja omasta mielestäni se ei ole sen jälkeen kasvanut juuri lainkaan. Lisäksi samaan aikaan olen kärsinyt jatkuvasta vessahädästä ja päivittäisistä vatsa- ja liitoskivuista. Särkyjen ja kolotusten vuoksi ajatus siitä, että tämä raskaus kestää loputtomasti, on ollut vahvasti läsnä. Samaan aikaan ulkona tuntuu olevan ikuinen, koko ajan pimenevä syksy, joka ei koskaan tule muuttumaan talveksi.
Toisaalta elämässäni on tapahtunut lyhyessä ajassa isoja muutoksia, kuten valmistuminen, työelämään siirtyminen ja muutto. Ihan kuin olisin tehnyt positiivisen raskaustestin vasta viime viikolla, ja yhtäkkiä onkin jo joulu. Melkein heti vuodenvaihteen jälkeen jään äitiyslomalle, ja sitten lapsi syntyykin jo ihan pian. Parin kuukauden kuluttua minulla on sylissäni vauva, jonka olen kasvattanut omassa kohdussani!
Myös lyhyemmät aikamääreet ovat saaneet uusia merkityksiä. Siinä missä ennen mikään määrä unta ei riittänyt minulle, nyt kahdeksan tunnin yöunet ovat hyvä saavutus. Läpi raskauden olen herännyt vähintään kerran yössä, ja monesti en ole enää saanut uudelleen unen päästä kiinni. Kun makaa tuntikausia vuoteessa yrittäen nukahtaa, ehtii mielessä pyöriä monenlaisia ajatuksia. Muun muassa ideoita siitä, mitä kirjoitan seuraavana päivänä tänne blogiin.
Niin, ja sitten on se raskausdiabetes. Sen vuoksi lasken jos en nyt päiviä, niin ainakin viikkoja siihen, että saan taas herkutella kaikilla nyt kielletyillä asioilla. Tästä näkökulmasta katsoen kahdeksan viikkoa on ikuisuus.
Raskaus on vaikuttanut myös siihen, miten ajattelen tulevaisuutta. Kun aikaisemmin tähän aikaan vuodesta seuraava kesä tuntui yhtä kaukaiselta ajatukselta kuin ikiliikkujan keksiminen, nyt se tuntuu olevan jo lähes nurkan takana. Kun vauvamme syntyy lopputalvesta tai alkukeväästä, niin ensi kesänä hän on vasta muutamia kuukausia vanha. Muutenkin huomaan ajattelevani tulevaisuutta nykyään sitä kautta, kuinka vanha lapsemme tulee olemaan. Esimerkiksi niin, että 10. hääpäivänämme lapsemme on jo 7-vuotias ja aloittamassa koulutietään. Hurja ajatus!
Vielä on edessä viimeiset kuukaudet ennen laskettua aikaa. Luulen, että viimeiset viikot ja päivät tulevat olemaan kaikista pisimpiä, kun ei enää malttaisi odottaa vauvan syntymää. Onko jollain muuten vinkkejä siihen, mitä äitiyslomalla kannattaa tehdä ennen vauvan syntymää?