Vauvalla kaikki hyvin – kai
Eilen koin jonkinlaisen yllätyksen, enkä ole varma, miten suhtautua siihen. Kävin äitiyspoliklinikalla, jossa tarkistettiin vauvan vointi ja hänestä tehtiin ultran avulla painoarvio. Olen varmaan jo aikaisemmin kirjoittanut siitä, että raskausdiabeteksen vuoksi minulla on ollut hieman huolta vauvan voinnista. Raskausdiabeteksessa on suurentunut todennäköisyys sikiön suurikokoisuuteen etenkin, jos äidin sokeriarvot eivät pysy kohdillaan.
Ultran perusteella vaikuttaisi kuitenkin siltä, että vauva ei ole kasvanut ainakaan liian isoksi, vaan olisi pikemminkin hyvin siro – mutta kuitenkin vielä normaalin rajoissa. Ultrauksen jälkeen vietin vielä puoli tuntia käyrillä, eli vauvan sykkeitä ja aktiivisuutta seurattiin antureiden avulla. Käynnin perusteella vauva voi onneksi hyvin, mutta kasvua seurataan vielä kertaalleen ennen laskettua aikaa.
Poliklinikkakäynti jätti minut melko hämmentyneeksi. Ilmeisesti olen kantanut turhaan huolta vauvan suurikokoisuudesta, mutta pitäisikö nyt olla huolissaan sittenkin siitä, ettei hän ole kasvanut tarpeeksi?
Täytyy kuitenkin muistaa, että painoarviot ovat todellakin vain arvioita. Tässä vaiheessa tehdyt arviot vauvan syntymäpainosta voivat lopulta heittää lähes kilon verran kumpaankin suuntaan. Todennäköisesti kaikki on hyvin, eikä vauvan syntymään ole enää pitkä aika. En enää millään jaksaisi odottaa, mutta toisaalta jokainen vauvan kohdussa viettämä päivä kerryttää hänelle vielä lisää painoa. Malttia siis minulle!