Hän on täällä

vauva.jpg

Täällä ollaan! Noin puolitoista viikkoa sitten elämämme ja arkemme kääntyivät päälaelleen, kun pieni mutta pippurinen poikamme syntyi. Hän on täällä, ja hän on täydellinen. Koko perhe voi hyvin.

Olen elänyt viime päivät sellaisessa vauvakuplassa, ettei elämääni ole mahtunut oikeastaan mitään muuta. Vauva on minussa fyysisesti kiinni noin 22 tuntia vuorokaudessa (hän suostuu nukkumaan vain minun sylissäni tai vieressäni), ja ne pari muuta tuntia olen käyttänyt nukkumiseen, palautumiseen, syömiseen ja siivoamiseen. Minulla olisi kova halu kirjoittaa blogia, mutta tällä hetkellä kaikki aika menee vauvaan tutustumiseen ja arjen uuteen opetteluun.

Toivon, että jossain vaiheessa meille on muodostunut sen verran rutiineja, että minulle jää aikaa ja energiaa blogille. Satavarmasti en pysty lupaamaan blogille jatkoa, mutta todennäköisesti kuitenkin. Toivotaan, että se tapahtuisi mahdollisimman pian. Toivottavasti joku teistä lukijoista vielä tuolloin löytää takaisin tämän blogin pariin. Kiitos kaikille teille, jotka olette tähän asti olleet mukana matkassa! Nähdään taas, ja siihen asti kiitos. <3

Perhe Lapset Raskaus ja synnytys Vanhemmuus
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.