Raskauden aikainen kemikaalicocktail – ja miten välttää sitä

kemikaalit.jpg

Kuva: Pexels.com

Pitäisi ehkä vähentää television katsomista, sillä sain taas yhden syyn lisää kaivaa maahan kuoppa ja pysyä siellä suojautuneena loppuraskauden ajan. Syntymättömän lapsen hyvinvoinnin kannalta ei nimittäin riitä, että noudattaa raskaana olevan ruokavaliosuosituksia ja välttää tupakointia ja päihteitä, vaan lisäksi meidän raskaana olevien tulisi myös kiinnittää huomiota omaan kemikaalikuormaamme.

Satuin katsomaan TV1:ltä Akuutin jakson, joka käsitteli päivittäistä altistumistamme terveydelle haitallisille kemikaaleille. Sen innoittamana kävin myös Akuutin nettisivuilla ja luin tämän jutun, josta käy ilmi melko ahdistavia faktoja kemikaaleista, raskaudesta ja imetyksestä. Jutussa kerrotaan muun muassa siitä, miten koko elämän aikana kertynyt kemikaalikuorma siirtyy raskaana olevasta ja imettävästä äidistä suoraan lapseen.

Elämme koko ajan erilaisten kemikaalien ympäröimänä ja kaikkea kemikaalialistusta on mahdotonta ja tarpeetontakin välttää. Terveydelle haitallisten kemikaalien yleistyminen elinympäristössämme ei silti ole mikään pikku juttu. Tutkijat ovat nimittäin epäilleet, että terveydelle haitalliset kemikaalit voivat esimerkiksi heikentää poikien ja miesten sperman laatua ja aikaistaa tyttöjen murrosikää. Näitä kemikaaleja (esimerkiksi ns. muovinpehmentimet bisfenoli A ja ftalaatit) voi löytyä lähes mistä tahansa päivittäin käyttämästämme tuotteesta: kosmetiikasta, vaatteista, ruokapakkauksista.

Toivon, että oma kemikaalikuormani olisi ainakin kosmetiikan osalta keskimääräistä vähäisempi. En ole koskaan meikannut paljon, hiuksia en ole värjännyt lähemmäs 10 vuoteen enkä muutamaa kokeilukertaa lukuunottamatta ole koskaan käyttänyt kynsilakkoja tai hajuvesiä. Sen sijaan olen esimerkiksi säilyttänyt ruokia muovisissa pakasteastioissa ja käyttänyt melkoisia myrkkyjä kodin siivouksessa. Parannettavan varaa siis olisi.

Alle listasin joitain tapoja välttää turhaa kemikaalialtistusta raskauden aikana, ja miksei muutenkin. En suoraan sanottuna tiedä, kuinka paljon niistä on apua, mutta haittaa ne tuskin ainakaan tekevät.

1. Älä värjää hiuksia tai lakkaa kynsiä.

2. Jos sinulla on muovinen juomapullo, vaihda se lasiseen tai metalliseen.

3. Vähennä meikkaamisen ja kosmetiikan määrää. Tutki omistamasi kosmetiikan tuoteselosteita ja tarvittaessa vaihda tuotteet vähäkemikaalisempiin. (Jos jollain on antaa vinkkejä vähemmän haitallisista peruskosmetiikkatuotteista, otan vinkit mielelläni vastaan!)

4. Suosi siivouksessa mahdollisuuksien mukaan vettä ja esim. ruokasoodaa sekä etikkaa.

5. Pese aina uudet vaatteet ja kodintekstiilit (esim. vuodevaatteet, keittiöpyyhkeet) ennen niiden käyttöönottoa. Niissä voi olla esim. homeen- ja palamisenestoaineina käytettyjä kemikaaleja.

Yle on myös tehnyt mielenkiintoiset jutut siitä, kuinka voit vähentää oman arkesi ja lapsesi kemikaalikuormaa. Itse aion parhaani mukaan noudattaa näitä vinkkejä tulevaisuudessa. Maakuoppaan ei toivottavasti tarvitse kaivautua, mutta ehkä omilla valinnoillamme pystyisimme edes vähän vaikuttamaan omaan ja ympäristömme kemikaalikuormaan.

Perhe Terveys Raskaus ja synnytys Ajattelin tänään